Toisinajattelijat – taiteellisen tutkimuksen prosessi, työyhteisö ja julkaisualusta

Toisinajattelijat on uusmaterialistisen ja tanssitaiteellisen ajattelun risteyksestä esiin nouseva tutkimusprosessi, työyhteisö ja julkaisualusta, joka toimii sillanrakentajana taiteellisen tutkimuksen ja tanssitaiteilijoiden hiljaisen tiedon välillä. Taiteilijat Taru Koski, Heli Keskikallio ja Soile Voima työskentelevät yhdeksän kuukauden ajan sekä henkilökohtaisten taiteellisten projektiensa, että laajemmin uusmaterialistisen tanssi-/esitystaiteellisen ajattelun artikuloimisen ja esiintuomisen parissa. Taiteellis-tutkimuksellinen prosessi etenee julkisen dokumentoinnin, ajattelua näkyväksi tekevän podcastin ja julkisten taiteellisten, sekä esitysluentomaisten ulostulojen muodossa. Toiminta pystyttää taiteen kentälle uuden ajan taiteilijan asiantuntijuutta ja koulutusta vastaavan toimijuuden mallin, sekä sitä tukevan työskentelyalustan. Työryhmä toimittaa projektin päätteeksi julkaisun, johon joukko kotimaisia uusmaterialistisen ja tanssitaiteellisen ajattelun risteyksessä työskenteleviä tanssitaiteilijoita kirjoittaa oman osuutensa. Uusmaterialistinen ajattelu korostaa materialisuuksien toimijuutta ja tarkastelee kriittisesti toimijuuden kysymyksiä, sekä länsimaista, kyvykkyyteen ja rationaalisuuteen perustuvaa ihmiskäsitystä ja ihmiskeskeistä maailmankuvaa. Ruumiillisuuden ja asioiden materiaalisten toimijuuksien korostaminen on erityisesti tanssitaiteelliselle ajattelulle ominaista. Uusmaterialistisen ajattelun lähtökohtien saavutettavampi ja avoin artikulointi luo tanssijataiteilijoiden asiantuntijuudelle painoarvoa taiteen kentän sisällä, ja laajemmin yhteiskunnallisen keskustelun piirissä. Toisinajattelijat on sitoutunut nyt ja tulevaisuudessa rakkaudelliseen, avoimuutta ja tieteen ja taiteen saavutettavuutta edistävään, visionäärisesti tulevaisuuteen suuntautuvaan, vallankumoukselliseen ajatteluun. Akateemiseen praktiseen tietämisen ja osaamisen perinteeseen verkostoidutaan kunnioittavaan, mutta ei-uskolliseen sävyyn.

Toisinajattelijat -projekti toteutui korona-epidemiasta johtuvien aikataulumuutosten takia vuosien 2021 ja 2022 aikana. Työryhmään kuuluivat taiteilijat Taru Koski, Heli Keskikallio ja Soile Voima ja työskentelimme Koneen apurahalla yhdeksän kuukautta. Työskentelymme oli kautta linjan yhteisöllistä ja mukaan kutsuvaa ja taiteellisen fasilitointi, sekä yhteisen tilan ja taiteellisen ajattelun mahdollistaminen ja kuulluksi tekeminen olivat keskeisiä lähtökohtia työssämme. Taiteellisen työskentelyn keskiössä olivat henkilökohtaisten prosessien sijaan jaetuksi tekeminen, kuunteleminen ja dialogisuus. Työskentelymme aikana toteutimme 10-osaisen podcastsarjan, toimitimme kirjan ja fasilitoimme kirjan kirjoitusprosessia, järjestimme avoimen taiteelliseen ajatteluun keskittyvän luovan lukemisen workshopin, järjestimme installaatio-näyttelyn sekä toteutimme Galleria festivaalin, jossa toimittamamme kirjan taiteellinen ajattelu valtasi helsinkiläisen Yö Gallerian viiden päivän ajaksi.