Tanssitaiteen tohtori Valkeemäki Anita

Tavallistakin tavallisempia: Keski-ikäisten naisten puheenvuoroja tanssi-improvisaation pitkäjännitteisestä harrastamisesta ja sen merkittävyydestä omaan olemiseen (oloon ja eloon)

Tieteellinen tutkimus ja taiteellinen työ / niihin pohjautuva työ | Kaksivuotinen

Hanke on kaksivuotinen ja sen keskipisteenä on ryhmä, joka on harrastanut yhdessä tanssi-improvisaatiota yli 25 vuotta, jo vuodesta 1995. Kuulun itse ryhmään, opettajana. Hanke tähtää dokumentaariseen videofilmiin sekä artikkeliin. Toteutus jakautuu eri toimintamalleihin: Henkilökohtaiset haastattelut ja keskustelut. Ryhmäkeskustelut. Tanssiminen. Kirjoittaminen. Tavoitteena on sanoittaa hiljaisia haluja, tarpeita ja odotuksia, jotka saavat meidät tanssimaan ja improvisoimaan yhä edelleen ja yhdessä. Tarve toteuttaa tämä hanke on monitahoinen. Yhtäällä on tahto tuoda esiin tarinoita ja kertomuksia koetusta, pitkäaikaisesta taipaleesta, toisaalla on tarve keskustella tanssi-improvisaation ja taiteellisen toiminnan merkityksistä elämän olossa. Halu tehdä tämä projekti nyt, on syntynyt hiljaisesta tunteesta ja tietoisuudesta siitä, että tämäkin tanssi loppuu aikanaan. Elämä päättyy, niin se menee. Aika loppuu. Mutta työn motivaationa ei ainoastaan ole tämä tunnepitoinen olotila, vaan myös se, että emme ole näiden vuosien aikana sanoittaneet sitä, mitä teemme, näemme ja koemme. Ryhmässä on valtava määrä sanoittamatonta monikehollista tietämistä, joka näkyy tanssiessa, mutta ei tule kerrotuksia, eikä jaetuksi. Nyt on aika löytää keinoja jakaa yhteistä matkaamme laajemmin. Hanke on myös kunnianosoitus pitkäaikaiselle yhdessä tanssimiselle. Projektissa painotetaan puhumista ja sanoittamista, joka on vastalause vallalla olevalle yli keski-ikäisen naisen kulttuurilliselle hiljaisuudelle ja näkymättömyydelle. Yli keski-ikäisinä, suhteellisen hyvää elämää viettävinä, tunnemme, että meille on osoitettu paikka katsomossa. Meiltä ei odoteta ja ehkä ei suvaitakaan omaa toimijuutta, etenkään poikkeavaa sellaista. Voimmeko heittäytyvä salin lattialle tai sammalikkoon pyöriskelemään ja liikkumaan epärealistisesti ilman hyötyä ja tavoitteita? Voiko siitä puhua? Ja miten siitä puhuisi? Tämä on kertomus matkasta, joka ei pysähdy eikä pääty tähänkään hankkeeseen.