TaM Tyrväinen Henna

7200 €

Taiteelliseen työskentelyyn kokeellisen videon ja valokuvan parissa

| Yksivuotinen

Kotiresidenssiin hankkisin 35mm filmille tarkoitetun “videokameran”, joka kuvaa neljä stillkuvaa sekunnissa. Kuvajälki on pomppivaa, mutta erittäin viehättävää. Kuvakäsikirjoitus on tehtävä huolellisesti, sillä laitteisto asettaa jonkin verran rajoitteita, esimerkiksi yksi otos voi kestää vain noin 30 sekuntia. Suunnitelmissa on heijastaa liikkuvaa kuvaa eri objekteihin asunnossa, ja kuvata nämä kohtaukset filmille. Videoteoksissani tapahtuu usein paljon, mutta ei oikeastaan mitään. Luonteeltaan ne ovat yksinkertaisia, lyhytkestoisia ja luupattavia. Ääni on tärkeä tekijä: ambientmaiset maisemat rakentuvat erilaisia elementtejä, kuten muurahaisten nakertelua ja käsirautojen kolisteluja yhdistelemällä. Olen kiinnostunut tilallisista videoinstallaatioista, ja pohdin valmiin videon heijastamista ohuella paperilla peitettyyn ikkunaan. Asun kerrostalon ylimmässä kerroksessa, joten kovin moni siitä ei pääsisi nauttimaan, mutta vastapäiselle kerrostalolle siitä voisi olla iloa. Ihmisen fyysinen poissaolo loistaa teoksissani oli tekniikka mikä hyvänsä, mutta läsnäolosta on usein jälki. Tulevaan 35mm elokuvaprojektiin tämä sopiikin erinomaisesti. Toinen projekteistani on tehdä kasvitieteilijä ja valokuvaaja Anna Atkinsin hengessä käsinsidottu valokuvakirja, jonka sisältö koostuu karanteenin aikaisista valokuvista sekä kasvikuvista yhdistettyinä muihin objekteihin, kuten kristallikulhojen pohjastruktuurien jättämiin jälkiin. Brittiläisen Atkinsin kasvikirjaa vuodelta 1843 pidetään ensimmäisenä kuvitettuna taidekirjana. Olen harrastuksena opetellut erilaisia kirjansitomisen tekniikoita, ja taitoa olisi mukava hyödyntää. Omistan noin kolmekymmentä huonekasvia, joiden kasvun seuraaminen on näin karanteenissa tuntunut entistäkin merkityksellisemmältä. 1800-luvulla kehitetyssä syanotypia-tekniikassa kuva luodaan haluttuun pintaan uv-valon avulla esimerkiksi tietokoneella tehdyllä negatiivilla tai esineillä, eikä sen tekemiseen vaadita pimiötä.