Taiteellinen työskentely, suurikokoisten keraamisten veistosten työstö

Hakemuksen tiivistelmä

Käsittelen teoksissani identiteettien ristiriitaisuuksia ja sitä miten kapitalismi latistaa ja hallitsee niitä. Toisinaan myös yhteiskunta missä elämme on niin hirvittävä ja absurdi, mutta elämä samaan aikaan myös niin ihmeellinen, että asiat purkautuvat jotenkin sitten taiteena. Lähtökohtani taiteen tekemiseen on aina joku estetiikka mikä lumoaa minut milloinkin ja saa juonimaan teosideoita. Ammennan alitajunnan kuvallisesta pankista stereotypioita teoksiini, mutta samalla pyrin olemaan tarkka ja tietoinen siitä mitä teen. Toisaalta en lyö lukkoon mistä teokset kertovat – minä vain teen ne. Teen paljon omakuvia ja teokseni ovat aina aika psykologisia. Itsensä kuvaamisessa on myös jotain gringeä ammatissa jonka muutenkin ajatellaan olevan minäkeskeinen, mutta toisaalta niin ulkopuolinen. Painiskelen aina ajoittain myös sen kanssa miksi muiden täytyy katsoa maailmaa minun filtterini läpi katsoessaan teoksiani. Toisaalta jos Alexander Stubb edustaa maailmalla kaikkia suomalaisia presidenttinä, niin ehkä minäkin voin hyväksyä sen, että olen vain yksi ammattilainen, joka tulkitsee jotain ihmisenä olemisesta. Käytän itseäni teosteni materiaalina ja toimin tavallaan kuten näyttelijä. Esiinnyn usein videoissani ja veistän paljon omakuvia tai erilaisia hahmoja joiden rooleihin sovitan itseni. Kuten näyttelijällä myös minulla voi olla liuta erilaisia rooleja, mutta siitä huolimatta repertuaarini on aina jollain tapaa rajallinen. Teoksissani on läsnä se että niiden hahmot nähdään Taiteilijan esittäminä ja taiteilijan ammatista tulee jonkinlainen hahmo. Se on tavallaan vähän höpsöä sillä eivät kasvoni ole mitkään merkityksiä täynnä olevat Nicole Kidmanin kasvot, mutta taidenäyttelyssä taiteilija on yhtälailla läsnä kuten näyttelijä elokuvassa. Aivan kuten emme täysin pysty erottamaan Esko Koveroa Ismo Laitelasta- myös taideteoksia katsotaan taidenäyttelyssä jollain tapaa tekijän kautta. Samalla minuus on suuri salaisuus ja mysteeri, jonka keskeltä häpeä pulputtaa viestejään.