Taiteellinen työskentely

Hakemuksen tiivistelmä

Haluan vastustaa epätoivoa ja kauhua, joita taiteellisen työn merkityksen ja päämäärien epävarmuus ja moninaisuus synnyttävät. Epäuskon hetkellä tartun usein taidemaalari Agnes Martinin muistiinpanoista koottuun teokseen Hiljaisuus taloni lattialla. Martin kirjoittaa: Taiteilijan elämä tarjoaa / erittäin hyvän tilaisuuden elää. Yritän pitää tämän ajatuksen mielessäni. Toisaalla Martin toteaa: Olla ajattelematta, suunnittelematta, laskelmoimatta on itsekuria. Olla välittämättä tai pyrkimättä mihinkään on itsekuria. (…) Lyötynä seisot talosi ovella ja toivotat tervetulleeksi tuntemattoman ja heität olkasi yli kaiken tunnetun ja tiedetyn. Martinin tavoin haluan toivottaa tuntemattoman tervetulleeksi ja heittää olkani yli sen, minkä kuvittelen tietäväni. Haluan löytää todellisuudesta lumoutumista ja iloa. Työskentelen monin välinein, viime vuosina erityisesti kuvanveiston, installaation, tekstin ja videoiden parissa. Apurahakauden aikana haluan kehittää eteenpäin alkuvuodesta 2023 liikkeelle lähteneitä ajatuksia asetelmamaalauksen lajityypistä, jotka ottivat muodon mm. touko-kesäkuussa SIC-galleriassa Helsingissä esillä olleessa näyttelyssäni Still Life with Basket of Fruit. Minua kiinnostaa asetelmaperinteen kytkös yhtäältä arkiseen ja kodinomaiseen, toisaalta keinotekoiseen ja fantasmaattiseen. Asetelmissa on usein kuvattu ruokaa, käyttöesineitä, erilaisia materiaalisia laatuja ja kodin piiriin kuuluvia tai feminiinisinä nähtyjä tiloja, sekä toisaalta myös hajoamista, vuotamista ja roskaa, ylijäämää. Haluan apurahakauden aikana kehittää eteenpäin taiteellista kieltä, jossa ovat läsnä kuvallinen, materiaalinen ja kerronnallinen, sekä näiden keskinäinen neuvottelu ja jännite. Ajattelen tulevia teoksiani rhopografis-fantasmaattisina tutkielmina (kreik. rhopos = joutava esine, pieni asia; phántasma = haamu, illuusio, fantasia). Lähestyn ajatuksia tämänhetkisyydestä, arkisista ja ylläpitävistä toimista, sekä toisaalta raunioista ja historiallisista kasaumista.

Apurahakauden aikana työskentelin kahden näyttelyhankkeen parissa, jotka molemmat toteutuivat apurahakauden jälkeen.

Elokuussa 2025 rakensimme Koekeittiö -taidetilaan yhdessä taiteilijoiden Océane Bruelin, Sonja Donnerin ja Inka Kynkäänniemen kanssa Night Cafe -näyttelyn. Neljänä iltayönä yleisölle avoinna ollut näyttely koostui Sonja Donnerin ideoimasta kahvila-miljööstä ja tarjoilusta, Océane Bruelin veistoksista, Inka Kynkäänniemen maalauksista ja kirjoittamastani tekstistä. Yöllisten teemojen ympärille kiertyvä näyttelykokonaisuus oli immersiivinen installaatio, joka lainasi muotonsa perinteiseltä kahvilataidenäyttelyltä. Kirjoitin näyttelyn osaksi Marras-nimisen fragmentaarisen ja esseistisen tekstin, joka käsittelee kummittelua, kuolemaa ja syntymää, kuolleiden ihmisten jälkeensä jättämiä henkilökohtaisia tavaroita ja omaa esinesuhdettani. Teksti oli esillä kahvilan pöydillä ikäänkuin ruokalistana tai esitteenä, jota kahvilavieraat saattoivat lukea tilauksia odottaessaan.

Marraskuussa 2025 tm•galleriassa avautuneen Der Küchenbau -yksityisnäyttelyni esittelytekstissä kuvailin teoskokonaisuutta veistoksellisista elementeistä ja esinekoosteista muodostuvaksi tilalliseksi ehdotukseksi. Pohdin näyttelyä tehdessäni paljon galleriatilan postmoderneja tilaratkaisuja ja niiden kantamia merkityksiä. Näyttelyn teokset kytkeytyivät ajatuksiin modernista ja postmodernista sisäarkkitehtuurista, henkilökohtaisista ja kodinomaisista tiloista sekä niihin liittyvistä prosesseista, tekniikoista ja fantasioista. Lähestyin teoksissa löydetyn, kerätyn ja eriasteisesti muokatun esineistön kautta arkisten tavaroiden, materiaalien ja estetiikkojen muistia ja merkityskerrostumia. Keskeinen teos näyttelyssä oli galleriatilaan koottu, hylätty ja alkuperäiseltä paikaltaan purettu 1990-luvun alun keittiö. Eräs olennainen taustavirtaus apurahakauden aikaisessa työssäni on ollut yritys hahmottaa niitä affektiivisia ja materiaalisia prosesseja, joiden seurauksena esineistä tulee jätettä.