Tutkijatohtori, TT Nurmi Suvielise

Relationaalinen kestävyysetiikka

Tieteellinen tutkimus / siihen pohjautuva työ | Nelivuotinen

Käsitteiden, uskomusten ja arvojen tasolla tapahtuva relationaalinen ajattelutapojen ja paradigman muutos nähdään kestävyystieteessä tehokkaimmin systeemistä kestävyysmuutosta synnyttäväksi ns. syväksi vipuvaikutuspisteeksi. Epäselvää kuitenkin on ensinnäkin se, kuinka tällaiset ajattelutavat ja uskomukset syntyvät ja toiseksi se, kuinka ne synnyttävät uudenlaista yhteiskuntajärjestelmää ja kestäviä käytäntöjä tuottavia mekanismeja, sääntöjä, malleja ja standardeja. Etiikassa moraalipsykologia tutkii arvojen ja käyttäytymismallien syntyä sekä moraalista harkintaa ja toimijuutta, normatiivinen etiikka tutkii ja teoretisoi sitä, millaisia sääntöjä, normeja, arvoja, ja käytäntöjä tulisi uskoa oikeiksi ja millä perustein. Tutkimukseni rakentaa relationaalista kestävyysetiikan teoriaa, jonka tarkoituksena on täyttää tutkimuksessa olevaa aukkoa ja tarjota kaivattua ymmärrystä relationaalisen ajattelun moraalipsykologisesta merkityksestä sekä normatiivisista seurauksista. Tutkimuksen kysymykset jakautuvat siten kahtaalle: On arvioitava, miten laajalti kestävyystutkimuksessa käynnissä oleva relationaalinen käsitemurros vaikuttaa esimerkiksi moraalisen toimijuuden ja harkinnan ehtoihin, erityisesti autonomiaan, vastuuseen ja yksilöjärkeen, jotka muodostavat modernin etiikan selkärangan, mutta perustuvat relationaalisen ajattelun vahvasti kritisoimaan modernistiseen viitekehykseen. Toiseksi on rakennettava teoreettinen malli, joka osoittaa, millaisia normeja, sääntöjä ja arvoja uudenlainen käsiteapparaatti tuottaa lähtemällä siitä, mistä normatiivisuus nousee, miten moraalikäsitteet voidaan määritellä ja kuinka normeja voi perustella. Relationaalisen kestävyysetiikan moraalipsykologinen ja normatiivisteoreettinen tarkastelu vastaa siis kysymykseen, kuinka relationaalinen ajattelu synnyttää kulttuurista ja yhteiskunnallista kestävyysmuutosta.