Kuvataiteen maisteri Haarla-Vahvelainen Siiri

Omakuva kirjeenä

| Yksivuotinen

Omakuva on sosiaalinen konstruktio, ihminen ei ole olemassa, jos ei voi tulla nähdyksi. Illuusio siitä, että joku näkee tai kuuntelee minuakin on saanut ihmisen keksimään jumalan. Kun kirjoitan tai maalaan teen sen jollekin; kuvitellulle yleisöllekin, mutta ennen kaikkea läheisilleni, tai pitäisikö sanoa kuvitelluille sellaisille, sellaisille jotka vahvistavat olemassaoloni mielenkiinnollaan. Näinä aikoina on raskasta olla henkilö joka on allerginen digitaalisuudelle, joka tarjoillaan ainoana mahdollisuutena kommunikaatioon; poikkeasajat vahvistavat sen mitä olen jo pelännyt: elämä siirtyy internetiin ja todellisuus "katoaa". Ihmisen elämä fyysisenä olentona supistuu ja maapallon kantokyvyn rajat tulevat vastaan, jos sosiaalinen elämä digitalisoidaan eli sähköistetään. Fyysinen läsnäolo ei kuluta ainetta, digitaalinen kuluttaa– digitaalisuuden liittäminen aineettomuuteen on harha. Eristys ja yksinäisyys ovat haasteena herkälle tai epävakaalle mielelle, varsinkin kun digitaalisuus ei tuo siihen helpotusta, vaan pelkästään ahdistusta. Omakuva kirjeenä on keino tulla nähdyksi, olla ystävä, jättää jälki ja olla olemassa sekä kehittää sosiaalisia ja taiteellisia toimintatapoja ilman digitaalisia medioita. Omakuva kirjeenä on hanke, jossa kirjoitan ja piirrän omakuvan kirjeiden muotoon. Kun tämä poikkeusaika on ohi haluaisin julkaista kirjeet näyttelyssä. Mielestäni tämä olisi tärkeä dokumentti yksittäisen ihmisen olemassaolosta kriisin aikana, sillä suurin osa aikamme ihmisten tunnoista ovat digitaalisia ja niiden riski kadota ja olla jäämättä historiaan on suuri. Sosiaalinen eristyminen digitalisaation "sosiaalisen median" myötä on ilmiö joka koskettaa suurta, hiljaista ja näkymätöntä joukkoa. Omakuvassani, jossa kuvaan itseäni, toivon että joku toinenkin voi tunnistaa itsensä.