Nykymusiikkisooloteoksista koostuvan esityksen valmistaminen ja viimeistely

Hakemuksen tiivistelmä

Projektini on sopraanolle sävelletyistä sooloteoksista rakentuva konserttikokonaisuus, joka yhdistää nykymusiikin jo vakiintuneen soolorepertuaarin uusiin, äänelleni sävellettyihin tilausteoksiin. Yksiäänisten laulujen ohella osassa teoksista on hyödynnetty elektroniikkaa, jonka kanssa sopraano on reagoivassa kommunikaatiossa. Soolo-ohjelmistoni sävellysten aiheiden kautta esitykseni teemoiksi nousevat yksilö, ihmisyys, naiseus ja seksuaalisuus sekä toisaalta yhteiskunta, yksinäisyys, vuorovaikutus ja vuorovaikutuksen puute. Tarinallisuuteen pohjautuvan ilmaisun sijaan konseptin tavoitteena on välittää ennen kaikkea olotiloja, tunteita ja tilanteita sekä tutkia ihmisäänen ja liikkeen yhdistelmän kautta sanallistamisen ulottumattomissa olevaa inhimillisyyttä. Saaren kartanossa työstäisin soolo-ohjelmistoni teoksista näyttämöllisen kokonaisuuden. Kahden kuukauden työskentelyjakso tarjoaisi mahdollisuuden syventyä perusteellisesti teosten maailmaan ja muodostaa niistä kokonaisvaltainen esitys sekä työskennellä uusien tilausteosten parissa.