Maalaus ja elämänmuoto

Hakemuksen tiivistelmä

Kokeilen tutkimuksessani Giorgio Agambenin elämänmuodon käsitteistön - käyttö, tapa (habit), asumus, asu, kontemplaatio, toimimattomuus, omimattomissa oleva - sovellettavuutta eräisiin nykytaiteen ilmiöihin, jotka maalaustaiteen traditiosta lähtien suuntautuvat mm. esitystaiteeseen, performanssiin, paikkasidonnaiseen ja katoavaan taiteeseen sekä liikkuvaan kuvaan. Tutkimukseni pohtii taiteen kriittisen ja eettisen potentiaalin mahdollisuuksia nykyisyydessä, jossa kapitalismi elämänmuotona levittäytyy ruumiisiin ja näkyvään, eikä tuotantoa, tuotteiden valmistamista ja itsen ja ruumiin työstämistä voida enää erottaa toisistaan. Nykytaiteen teoriaa on 1960-luvulta hallinnut ajatus subjektin sosiaalisesta rakentumisesta kielessä ja kielen performatiivisesta, toimeenpanevasta voimasta. Nykyiset posthumanistiset teoriat kyseenalaistavat ihmisen poikkeusaseman suhteessa elolliseen sekä taiteen kieli- ja subjektikeskeisyyden. Millaisia mahdollisuuksia Agambenin biopolitiikan kritiikki ja elämänmuodon käsitteistö tarjoavat toisenlaiselle elävien yhteiselolle, jaetuille habitaateille, etiikalle ja ekologialle?

Sovellan Giorgio Agambenin ”elämänmuodon” (form-of-life) käsitteitä nykytaiteeseen, joka maalaustaiteen perinteestä lähtien suuntautuu mm. esitystaiteeseen, performanssiin, paikkasidonnaiseen ja katoavaan taiteeseen sekä liikkuvaan kuvaan 1960-luvulta nykypäiviin. Mitä tarkoittaisi ajatella maalausta välineen, kuvallisuuden tai kerronnan sijasta elämäntapana, habitaattina tai kanssa-asumisena?
Lähtökohtanani on Agambenin myöhempi filosofia, jossa hän subjektiivisen, tietoisen ajattelun, päämäärähakuisen toiminnan sekä tuottavan työn sijasta tarkastelee käsitesikermää käyttö, tapa, asumus, habitus, kontemplaatio, toimimattomuus ja omimattomissa oleva. Jokapäiväinen elämä koostuu kenen tahansa erityisistä tavoista, tavanmukaisista ainutkertaisista ruumiin käytöistä, jotka eivät ole tietoisia. Miten ilmennetään itseä ainutkertaisessa ruumiissa, eletään tavallaan (habit), käytetään ruumista (habitus), asutetaan habitaattia? Tämä olemisen tapa, ”elämänmuoto” on sinällään eettistä, singulaarisesti poliittista, kenen tahansa politiikkaa. Se on potentiaalisti kenen tahansa käytössä, ei kenenkään omaisuutta tai subjektiivinen etuoikeus.
Agamben pohtii kysymystä ”kenen tahansa” hyvästä elämästä, joka työstä ja subjektin suvereniteetista vapautuneena voisi kokeilla toteutumattomia mahdollisuuksiaan ja toisenlaisia yhteisöllisyyksien tapoja, jotka eivät perustu omistusoikeuteen tai identiteetteihin. Agambenin ”toimimatonta” ajattelua on kritisoitu poliittisesta utooppisuudesta ja passiivisuudesta, mutta se avaa kiinnostavia mahdollisuuksia taiteen tulkinnassa.
Tutkimus käsittelee performanssin ja elämäntavan rajoja, subjektiivista tekijyyttä ja yleistä käyttöä, taideteosta habitaattina ja kanssatoimijuutena, taideteoksen ja työn suhdetta sekä elävien yhteiseloa, etiikkaa ja ekologiaa, kanssa-asumista keskinäisillä habitaateilla. Taiteilijat: Lee Lozano, Tarja Pitkänen-Walter, Cady Noland, Timo Vaittinen, Maija Luutonen, Mikko Kuorinki, Vesa-Pekka Rannikko ja Alma Heikkilä.