Kuoleman ja kukkaron välissä: muistisairaan vanhuksen elämän loppuvaiheen hoidon haasteet

Hakemuksen tiivistelmä

Miltä tuntuisi kuolla pikkuhiljaa tulematta tunnistetuksi kuolemaa lähestyväksi ihmiseksi? Suomessa yhä useammat vanhukset jäävät ilman kunnollista elämän loppuvaiheen hoitoa, koska hauraiden vanhusten kuolemanprosessi palvelutalossa on hidas ja lähestyvän kuoleman tunnistamisen vaikeaa. Tilannetta vaikeuttaa myös muistisairaiden ihmisten kommunikaation erityisluonne. Tilanteen parantamiseksi haluamme tässä tutkimuksessa tarkastella kuolemaa palvelutalossa sosiaalisen kuoleman käsitteen kautta. Aiemman tutkimuksen mukaan ihminen määrittyy sosiaalisesti kuolleeksi, kun toiset eivät enää näe häntä sosiaaliseen vuorovaikutukseen kykenevänä ja siten pitävät häntä käytännöllisesti katsoen kuolleena hänen ollessaan kuitenkin vielä elossa. Tässä tutkimuksessa kuvataan etnografisen ja taiteellisen tutkimuksen avulla sosiaalisen kuoleman prosessi palvelutalossa. Kuolemaa tutkitaan monitieteisesti ja rohkeasti havainnointi- ja haastatteludatan sekä filosofisten ja taiteellisten työpajojen tuotosten kautta. Erityistä huomiota kiinnitetään siihen, mikä sanotaan rivien välissä, mutta ohjaa kuitenkin eri toimijoiden (asukkaat, läheiset, henkilöstö) vuorovaikutusta asukkaan kuoleman prosessin aikana. Tarkoituksemme on tutkia, voisiko sosiaalisen kuoleman prosessin kuvata sellaisella tarkkuudella, että sen avulla voisi myös fysiologisen kuoleman läheisyyden tunnistaa nykyistä paremmin. Hauraan vanhuksen kuoleman hitaus voisi muuttua ongelmasta mahdollisuudeksi kunnollisiin jäähyväisiin.