Apurahat ja residenssipaikat

Taide

Kokopäivätoiminen taiteellinen työskentely, uusi teos yksityisnäyttelyyn Galleria MAA-tilaan sekä Helsinki Biennaaliin

Hakemuksen tiivistelmä

Tutkin taiteen keinoin saamelaisen alkuperäiskansan luontosuhdetta ja sitä, miksi saamelaisten perinteinen luontosuhde, tapa käyttää maitaan, on jatkuvassa konfliktissa teollisen maankäytön sekä luonnonsuojelupolitiikan kanssa. Taustalla on mielestäni laajempi filosofinen ilmiö, jossa on kyse kulttuurin suhteesta tilaan ja aikaan. Keskeisenä erona voi pitää esimerkiksi sitä, käsitetäänkö luonto osaksi omaa elinpiiriä, vai ikään kuin ulkoisena elementtinä tai tilana, jonne mennään virkistäytymään, tai josta hyödynnetään luonnonvaroja. Alkuperäiskansan luontosuhteessa luonto on välittömästi läsnä ja siksi se täytyy ottaa koko ajan huomioon. Suhteessa aikaan tämä ero näkyy esimerkiksi lineaarisena tai syklisenä aikakäsityksenä. Kirjallisuudessa on alkuperäiskansojen kohdalla puhuttu myös ajattomasta aikakäsityksestä. Rajattoman kasvun mallissa täytyy aikakäsityksen olla lineaarinen. Nykyaikainen teoreettinen fysiikka pitää aikaa yhdestä suurimmista mysteereistä fysiikan tutkimuksessa. Esimerkiksi italialaisen, ajan luonteeseen perehtyneen fyysikko Carlo Rovellin mukaan ajan olemassaolo riippuu tarkastelun tarkkuudesta tai sumeudesta. “Jos havaitsen asioiden mikroskooppisen tilan, menneisyyden ja tulevaisuuden välinen ero katoaa.” Suhde luontoon, suhde aikaan ja tilaan, ovat ratkaisevan tärkeitä kysymyksiä ihmiskunnalle tässä ajan hetkessä, jota elämme, keskellä kiihtyvää ilmastonmuutosta ja kuudetta sukupuuttoaaltoa. Alkuperäiskansojen tila- ja aikasuhteen tutkiminen taiteen keinoin antaa mahdollisuuden muuttaa perspektiiviämme tavalla, jolla voi olla mullistavia vaikutuksia näiden haasteiden kanssa kamppailuun.

Olen saanut työskennellä kaksi vuotta Koneen säätiön rahoituksella. Aupurahakauden aikana on syntynyt useita uusia teoksia, joita on ollut esillä mm. Helsinki Biennaalissa, Cairo Off Biennalessa, Sápmi Triennalessa, Uumajan Bildmuseetissa ja Wienin Mumokissa. Olen pitänyt ensimmäisen yksityisnäyttelyni Helsingissä, Maa-Tila Project Spacessa, näyttänyt teoksen Tate Modernin Late Tatessa sekä esiintynyt New Yorkin Issue Project Roomissa ja Minneapolisin Walker Art Centerissä. Uusia teoksia on pyydetty maailmalle, Helsinki Biennaaliin tehty Oikos on menossa Klaipeda Biennaleen ja Bildmuseetin Åtta Grader metsänäyttelyyn syntynyt saamelaisten porohnoitajien ja suomalaisten metsäaktivistien yhdessä pelastamasta metsästä kertova Peurakaira tulee esille Kanadan kansallisgalleriaan. Uusia yhteistyökuvioita on syntynyt ja niille toivottavasti seuraa jatkoa.

Työskentelen hitaasti palaten samojen teemojen ja materiaalien pariin. Työskentelytapani on sellainen, missä kaikki liittyy jollain tavalla kaikkeen, enkä aina hahmota, mihin yksi teos loppuu, tai mistä toinen alkaa. Teen valokuvaa, ääntä, videota, luen, kirjoitan. Työskentelyni on rihmastollista, ei-hierarkista, lineaarisen aikakäsityksen haastavaa.

On haastavaa yrittää määritellä miten apurahakauden työskentely on onnistunut. Se on osa virtaa, joka virtaa lävitseni ja vasta pitkän ajan päästä alan hahmottaa, minne se johtaa. Hitaan prosessin aikana havahtumiset tapahtuvat vähän kerrassaan, aika sattumanvaraisesti. Oivallukset syntyvät yllättäen prosessin myötä, kuten vaikka että jos männyn elinkaari Peurakairan leveysasteella syntymästä hitaan kasvun kautta hitaaseen kuolemaan, maahan kaatumiseen ja maatumiseen voi hyvinkin kestää yli tuhat vuotta ja mänty on saapunut alueelle jääkauden jälkeen ehkä n. 7000 vuotta sitten, on kyseessä metsän ikäjänteellä oikeastaan vasta suhteellisen nuori metsä, koska kovin montaa männyn elinkaarisykliä se ei vielä ole ehtinyt kokea. Metsä on siis aivan liian nuori hakattavaksi!

Takaisin apurahalistaukseen