Tanssitieteiden maisteri Råman Tanja ja työryhmä

218400 €

Keho on dacha

Taiteellinen työ / siihen pohjautuva työ | Kolmivuotinen

Dacha on venäjänkielinen sana, joka tarkoittaa mökkiä ja maapalstaa siirtolapuutarhassa. Se on yleensä aidalla rajattu yksityinen alue monien samanlaisten palstojen keskellä. Se on omistajansa vihreä unelmakupla. Dachalla on kuitenkin synkkä historia, joka on muovautunut Neuvostoliiton ja Venäjän poliittisten vaiheiden myötä. Suomessa siirtolapuutarhoja on kehitetty 1900-luvun alusta asti ja niiden merkitys ruuan tuottajina sekä yhteisöllisyyden rakentajina ovat vaihdelleet ajan mukaan. Vuonna 2019 Oulun Varjakassa toimiva kyläyhdistys perusti uudenlaisen siirtolapuutarhan, Warjakka Puutarhan, jonka päätavoitteena on tarjota paikalliselle väestölle yhteisöllistä toimintaa sekä sijaintinsa ja puutarhassa kasvavien perinnekasvien avulla nostaa esiin paikallista kulttuuriperintöä. Warjakka Puutarha on rakennettu 1920-luvulla kukoistaneen Warjakan sahan työläisten asuntojen kivijalkojen sisäpuolelle. Keho on dacha -hanke sijoittuu Warjakka Puutarhaan sekä Arkangelin Kalinushki -nimiseen dacha-kylään Pohjois-Venäjälle. Oulu ja Arkangeli ovat ystävyyskaupunkeja. Ne sijaitsevat samalla leveysasteella, vesistöjen rannalla. Molempia kaupunkeja ja niiden yhteisöjä ovat merkittävästi muokanneet sahateollisuuden kehittyminen ja sen kuihtuminen. Hanke tutkii Varjakan ja Arkangelin entisten teollisuusyhteisöjen siirtolapuutarhojen fyysisyyttä, historiaa ja merkitystä paikalliselle väestölle. Tässä hankkeessa keho mielletään puutarhan vertauskuvaksi, jonka raja-aitana on iho. Keho reagoi, kipuilee, kukoistaa ja muokkaantuu kuin dacha suhteessa sitä ympäröivään poliittiseen ja sosiaaliseen maastoon. Keho kykenee ilmaisemaan myös silloin, kun sananvapautta on rajoitettu tai kun sopivia sanoja ei löydy. Monialainen työryhmä tutkii ja kehittää esityksellisiä, installaatiomaisia, sanallisia sekä yhteisöllisiä taiteellisia elämyksiä vuorovaikutuksessa paikallisiin yhteisöihin Oulussa ja Arkangelissa. Samalla kehitetään taiteilijoiden keskinäistä yhteistyötä ja uusia metodeja.