MuT Siljamäki Eeva ja työryhmä

150000 €

Improvisaatio muutosvoimana kohti turvallisempaa ja yhdenvertaisempaa kouluyhteisöä

Tieteellinen tutkimus ja taiteellinen työ / niihin pohjautuva työ | Kolmivuotinen

Tässä monialaisessa, kolmivuotisessa tutkimus- ja kehittämishankkeessa tarkastellaan miten improvisoinnin käytänteet musiikkikasvatuksessa voivat toimia muutosvoimana turvallisuuden ja yhteisöllisyyden rakentamisessa kouluyhteisössä. Hankkeessa yhdistetään improvisaatiopedagogiikan tutkimusta ja käytänteitä musiikkikasvatuksen lähtökohtien ja pedagogiikan kehittämiseen siten, että jokaisen oppijan yksilölliset ja yhdenvertaiset oikeudet hyvinvointiin ja musiikilliseen osaamiseen mahdollistuvat. Improvisointia lähestytään monimuotoisena ja yhteisöllisenä musiikin luomisen sekä sosiaalisen organisoitumisen muotona, jossa hyödynnetään monitaiteista ja kokonaisvaltaista äänellistä ja kehollista ilmaisua. Ekologisen oppimiskäsityksen mukaisesti toimijuuden rakentuminen ja taiteen tekeminen nähdään kokonaisvaltaisena kasvuna, joka tapahtuu suhteessa sosiaaliseen ympäristöön, oppilaan aiempiin kokemuksiin, hyvinvointiin ja tulevaisuuteen. Hankkeessa kyseenalaistetaan eriarvoisuutta tuottavia mekanismeja musiikinopetuksessa ja musiikissa, sekä oletuksia, joiden mukaan kaikki musiikkiin liittyvä toiminta edistäisi hyvinvointia, tasa-arvoa ja yhteisöllisyyttä. Tavoitteena on, että jokainen oppilas oppimisen tuen tarpeesta ja aiemmasta osaamisesta riippumatta pystyy yhdenvertaisesti osallistumaan ja motivoitumaan peruskoulun musiikinopetuksessa tavalla, joka tukee heidän kokonaisvaltaista kasvuaan sekä kouluyhteisössä koettua hyvinvointia ja sosiaalista turvallisuutta. Hankkeessa tuotetaan uutta tietoa musiikkikasvatuksen alan kehittämiseen ja välineitä kouluyhteisöön uudenlaisten taiteellisten käytäntöjen käyttöönottoon, taiteellisen ilmaisun laajentamiseen, vapauttamiseen ja moniäänisyyteen, sekä siirtymiseen kokijan roolista tekijän rooliin. Hanke herättää keskustelua oppilaiden yhdenvertaisuuden toteutumisesta perusopetuksessa, sekä musiikinopetuksen ja turvallisuuden merkityksestä osana kokonaisvaltaista kasvua ja hyvinvointia.