Apurahat ja residenssipaikat

Tiede ja taide

Healing Methodologies: Alkuperäiskansatietämisen, kirjoittamisen ja Saamenmaan parantavilla lähteillä

Hakemuksen tiivistelmä

Yhdessä elämässä kietoutuu monta tietoa, tunnetta ja kokemusten ja kohtaamisten virtaa. Tämä tutkimus ja kirjoitus tapahtuu (ainakin) tämän kaiken kanssa: a) planeettamme hätätila sekä kulttuurisen biodiversiteetin ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden alasajo, b) saamelaisten ja suomalaisten välisen suhteen ja saamelaisen yhteisön sisäisen pahoinvoinnin nykytila kolonisaation ja ylimuistoisen ja unohdetunkin historian valossa, c) Maa-eläjyyden (earthling) ja kaiken elävän (ealli, saameksi myös eläin) keskinäisen riippuvuuden uudelleen tunnistaminen, ja d) tutkijaelävän kokonaisuus ja ainutkertainen paikka eli kokemusten ja kohtaamisten kirjo. Useimmiten tutkimus kohdistuu yhteen, huolellisesti rajattuun, edellämainitun kaltaisista ilmiöistä. Meillä onkin maailmasta ympärillämme ähkyyn asti tietoa ja teoriaa, jonka valtavirrasta tutkijan kokeva ja tunteva minä on, usein objektiivisuuden nimissä, siivottu pois. Tässä tutkimuksessa tutkija haluaa laajentaa sekä käsitystä tutkimuksesta että kutsua kirjoittamisellaan nyt tarvittavaan yhteyteen ja maailman tunnistamiseen siksi, mikä se on. Samalla tutkimus lisää tietoa maailman ja elävien ymmärtämisen mahdollisuuksista. Tutkimus ja kirjoitus rakentuu alkuperäiskansaontologioiden ja mannermaisten filosofioiden, poststrukturalistisen feminismin ja uusmaterialismin hedelmällisille pohjille ja juhlii kieltä ja kieliä, mm. saamen ja suomen materiaalisuutta sekä runon aukollisuutta.

Tässä hankkeessa olen laajentanut käsitystä tutkimuksesta ja saanut kutsuja kirjoittaa sekä tieteellisiin että taiteellisiin julkaisutiloihin, saanut vastakaikua ja hiljaisia nyökyttelyitä, havahduttanut/kutsunut (kirjoittamalla, aukollisesti ja toistellen/jopa jaaritellen, ja vaikenemalla) yhteyteen ja ykseyteen. Erityisen hyvin, tai ennemminkin kyllin hyvin, on onnistunut se, että olen alkanut nähdä jotenkin enemmän/vähemmän/tarkemmin/hämärämmin. Samalla juuri tämä on kuitenkin johtanut myös niihin kaikkein suurimpiin ongelmiin/ahdistuksiin/huoliin/turhautumisiin, joiden kanssa on ollut hetkittäin järkyttävän vaikeaa, oikeastaan mahdotontakin, kirjoittaa. Niin.

ja että miten hassuja me välillä olemmekaan
ja miten etäällä siitä, mikä on olennaista
niin, ja sitä yhä tutkin/kirjoitan/ihmettelen, että
mikä ihmis-/planeetan elämässä siis sitten "olennaista" olisi
että mitä on
ja miten sen voisi nähdä lempeämmin
hitaammin
ja että näkisikö/eläisikö paremmin, jos sitä/tätä kaikkea
hönkimistä/kiirehtimistä/ryntäilyä/huohottamista
ylipäätään tuottamista/kuluttamista
kaikilla tasoilla
(alkaen itsestä ja nyt ja tässä)
olisi vähemmän
ja että
kyllä
(ei-)tietämään tulemisen polku
on vähittäinen, hivuttainen, pikkuhiljainen, hähmäinen
ja sitten yhtäkkiä vain on
hetken aikaa
rauha, lepo, ei-kiire-minnekään

että vähän on tarpeen/tarpeeksi
ja kaikki on hyvin
ja kärsimys on yksi/yhteinen
(ja että kärsimyksen läpi joutuu usein menemään aina vain uudelleen - ja jos kirjoittaa 'rehellisesti' (lopullista rehellisyyttä ei ole, vaan representaation varaan jäämme, sanoihin), purskahdukset/huoahdukset voivat joskus tuntua oudoilta tottumattoman lukijan silmissä.... ja kirjoittajalle saattaa jäädä kysymys, kertoiko hän liikaa vai
sittenkin liian vähän...)

Takaisin apurahalistaukseen