Esiintyvät esineet toimijoina ja vuorovaikuttajina – taiteellinen väitöstutkimus esineanimoinnin yhteistoiminnallisista mahdollisuuksista

Hakemuksen tiivistelmä

Tutkimukseni on taiteellinen väitöstutkimus, jossa yhdistän esineteatterin käytäntöjä, esittävien taiteiden tutkimusta sekä tunnustamisen teoriaa (Honneth 2005 ja Taylor 1991). Sen lähtökohtana on yli 20-vuotinen taiteellinen esine- ja nukketeatterin praktiikkani, jota olen kehittänyt erilaisissa konteksteissa. Tutkimus hahmottelee nukke- ja esineteatteritaiteen uutta muotoa, joka haastaa perinteisiin esitysmuotoihin sisäänrakennetun ajatuksen katsojasta sekä konventionaalisen yleisösuhteen. Samalla se rakentaa uudenlaista suhdetta, jopa ruumiskumppanuutta (Tervo 2006) esineen, esinettä animoivan (taiteilija) ja kanssa-animoijan (osallistuja-katsoja) välille. Tällainen ruumiskumppanuus vahvistaa kunkin osallistujan toimijuutta, ja samalla se muuttaa kanssa-animoijan suhdetta omaan toimijuuteensa. Esineiden ja nukkien animoimiselle eri konteksteissa on pitkät perinteet esine- ja nukketeatterin historiassa. Esineiden animointi pitää sisällään laajan joukon keinoja esineiden tai materian elollistamiseksi. Aina animointi ei pyri elollistamiseen, vaan sillä voidaan tutkia esimerkiksi materian, esineiden ja ihmisten mahdollisia vuorovaikutuksen tapoja ja mahdollisuuksia (mm. Schweitzer & Zerdy 2014, Hussein 2011 ja Lucie 2020). Työssäni yhdistän esine- ja nukketeatterin animointimahdollisuuksia, ja liitän ne uudempiin ajatuksiin materiaalisuudesta ja ruumiillisuudesta sekä pohdintoihin näyttämöllisestä ruumiista (Kirkkopelto 2020). Materiaalisuuden merkitystä korostaa myös viimeaikainen, posthumanismista inspiroitunut tutkimus (ks. esim. Kokkonen 2017, Kontturi 2018, Margolies 2015, Chen 2012 ja Latour 2005).

Väitöstutkimukseni taiteellisissa osioissa tutkin esineiden ja hoivakodissa asuvien ikäihmisten välistä yhteistoimijuutta. Tutkimukseen osallistuvista ikäihmisistä useimmilla oli muistisairaus. Erilaiset muistisairaudet ja tutkimuksen hoivakotiympäristö haastoi perinteiset esineteatterin esitysmuodot sekä perinteisiin esitysmuotoihin sisäänrakennetut ajatukset katsojasta. Tutkimukseni erilaiset kokeilut esineiden ja ikäihmisten kanssa tuottivat uusia vuorovaikutuksen tapoja esineiden ja ihmisten välille taiteellisessa kontekstissa sekä tarjosivat sytykkeitä etnografisen tutkimuksen ja taiteellisen tutkimuksen yhtymäpinnoille.
Taiteellinen tutkimukseni hoivakodissa on tähän mennessä osoittanut miten hoivakodin mittaamiseen perustuvassa maailmassa muistisairaan hetkessä toteutuva ja hetkittäin toteutuva toimijuus saattaa jäädä henkilökunnalta huomaamatta. Taiteellinen toiminta kysyy mitä tarkalleen ottaen tapahtuu aistittavassa maailmassa ja mahdollistaa muistisairaan ihmisen toimijuuden tunnustamisen. Kun muistisairas ikäihminen osallistui esineen elollistamiseen, tuli hän samalla osallistuneeksi nukketeatterin tekemisen prosessiin ja tässä hetkessä tulee elollistaneeksi myös itsensä. Tällainen tapahtuma ei nojaa muistisairaan ihmisen muistiin, vaan avaa yhdessä toimimisen mahdollisuuksia ja luo samalla uusia muistoja.