Äitini tarina -dokumenttielokuva

Millaista on elää maanpaossa kaukana perheestään, ystävistään, suvustaan, työstään ja juuristaan? Millaista on joutua pakenemaan poliittista vainoa henkensä edestä? Millaista on rakentaa uusi elämä uuteen kotimaahan ja millainen on siellä koettu toiseuden kokemus? Entä mitä on ylisukupolvinen trauma? Äitini tarina -dokumenttielokuva kertoo Iranista Suomeen maanpakoon muuttaneen äitini tarinan dokumentaarisen elokuvan voimin. Äitini eli lapsuutensa ja nuoruutensa šaahin diktatuurissa, osallistui vallankumousliikkeeseen, näki monarkian vallan murtamisen ja uuden teokraattissävytteisen yhteiskuntajärjestyksen synnyn. Äitini – kuten moni Lähi-idästä kotoisin oleva poliittinen aktivisti – päätti riskeistä huolimatta osallistua demokratiaa vaatineisiin autoritaarisen valtiovallan legitimiteetin kyseenalaistaneisiin mielenosoituksiin. Maksettavaksi jäänyt hinta oli kova: läheisten teloitukset, pitkäaikainen vankeus, traumatisoiva kidutus ja vääjäämätön maanpako. Dokumenttielokuvassa syvennytään tarkastelemaan maanpakoon pakotetun elämän todellisuutta, poliittista vainoa, toiseutta ja ylisukupolvista traumaa haastatteluaineiston, videokuvan ja arkistojen avulla.

Millaista on elää maanpaossa kaukana perheestään, ystävistään, suvustaan, työstään ja juuristaan? Millaista on joutua pakenemaan poliittista vainoa henkensä edestä? Millaista on rakentaa uusi elämä uuteen kotimaahan ja millainen on siellä koettu toiseuden kokemus? Entä mitä on ylisukupolvinen trauma? Näihin kysymyksiin halusin pureutua Äitini tarina -lyhytdokumenttielokuvan voimin.

Hankkeen tarkoituksena on tehdä näkyväksi maanpakolaisuuteen johtavia tekijöitä ja tuoda suomalaiseen maahanmuuttopoliittiseen keskusteluun Suomessa asuvien pakolaisten ja demokratia-aktivistien tarinoita yhteiskunnan aktiivisina jäseninä.

Koneen Säätiön myöntämän rahoituksen voimin työskentely jakaantui apurahajakson aikana kolmeen eri osa-alueeseen: 1) taustoittamiseen, suunnitteluun ja käsikirjoittamiseen, 2) haastattelujen tekemiseen ja 3) kuvausten aloittamiseen.

Ensimmäisessä apurahajakson osa-alueessa pureuduin pakolaisuuden historiallisiin ja yhteiskunnallisiin konteksteihin. Suomeen saapuneiden pakolaisten tiet vievät niin maantieteellisesti, poliittisesti, historiallisesti kuin kulttuurisestikin moniin eri suuntiin. Samaan aikaan on syytä huomioida, etteivät muutot ja muuttoliike ole lineaarisia prosesseja selkeine alku- ja loppupisteineen, vaan jatkuvia ja monipaikkaisia.

Apurahajakson toisessa ja kolmannessa osa-alueessa toteutin haastattelut ja aloitin kuvaukset. Haastatteluja edelsi erittäin laajat keskustelut, joissa pureuduttiin muistitietoon, valtiosortoon, poliittiseen vainoon, traumoihin, maanpakolaisuuteen ja mikrohistorian merkitykseen.

Hankkeen puitteissa kirjoitettiin useita julkisia kirjoituksia, pidettiin puhe, annettiin haastattelu, dokumentoitiin valokuvia ja vanhoja asiakirjoja, äänitettiin kertomuksia ja videokuvattiin dokumenttiin tulevia osa-alueita.