400-sivuisen omaelämäkerrallisen sarjakuvaromaanin tekeminen

Hakemuksen tiivistelmä

Apurahakauden aikana teen valmiiksi yhdeksännen sarjakuvaromaanini, josta on tulossa tähänastisista teoksistani laajin. Sen aihe on ollut minulla työn alla lähes koko urani ajan. Tarina on omaelämäkerrallinen ja käsittelee voimakkaan, suuren persoonan vaikutusta minun ja muutaman muun ihmisen elämään sekä kaupunkia, joka on tapahtumien näyttämö ja roolihahmo. Tarina kuvaa päälinjallaan kulttuurilehden nelihenkistä toimitusta vuosina 2004–2006 ja sivuaa myös varhaista historialinjaa vuosina 1944–2004. Tärkeä osa tarinassa on myös kaupungilla, sen historialla ja muutoksilla, kulttuurielämällä ja valtataisteluilla. Laajahko henkilökaarti on joukko erityisiä ihmisiä ja itseään erityisenä pitäviä ihmisiä. Filosofisesti teos pohtii kysymystä siitä, onko elämä vähenemisen ja raunioitumisen prosessi, ja onko ”kasvua ihmisenä” olemassa, vai onko se vain vähenevän ja huononevan ihmisen keksimä peitetarina. Kaupungin muuttuminen ja katoaminen heijastelee tätä. Kaunokirjallisesti tavoittelen yhtäältä vanhan eurooppalaisen satiirin ihanteita Voltairen, Laurence Sternen ja François Rabelais’n hengessä, toisaalta puran perinteisiä tarinarakenteita modernilla ja jälkimodernilla tavalla. Sarjakuvantekijänä edustan omaa haaraani, jossa etsin lajille uutta tapaa kertoa ja yritän tuoda sarjakuvaan kerrontaa ja tarinoita, jollaisia siinä ei ole aiemmin ollut. Ilmaisultaan teokseni ovat vapaata, ruudutonta kerrontaa, joka pyrkii assosioivaan, kaunokirjalliseen ilmaisuun sekä paikoin antamaan suuremman roolin tekstille ja pienemmän roolin "elokuvamaiselle" draamakerronnalle, joka on ollut sarjakuvalle ominaista. Olen puurtanut tämän tehtävän parissa kaksikymmentä vuotta.

Hakemuksessa ja väliraporteissa kuvattu sarjakuvaromaani Viininjuojat valmistui kesäkuun lopussa 2024, jolloin jätin sen kustantajalleni WSOY:lle. Se toimitettiin valmiiksi ja ilmestyi syyskuussa 2024. Sisältö vastaa melko tarkkaan siitä, mitä alkuperäisessä työsuunnitelmassa kuvasin ja vielä tarkemmin sitä, mitä kerroin väliraporteissa. Apurahakauden loppuosan (heinä-joulukuut) jatkoin projektin "esseemäisen osuuden" tekemistä erillisenä teoksenaan. Tämä osuus ilmestyy omana kirjanaan syyskuussa 2025 Asema Kustannuksen julkaisemana.