Videopelikulttuurin muutosta ja vastaanpelaamisen praktiikkaa Artaud’laisen esitystutkimuksen lähtökohdista käsittelevän väitöskirjatyön viimeistely

Hakemuksen tiivistelmä

Väitöstutkimukseni tuottaa ja analysoi esityksiä, jotka tapahtuvat videopeleissä ja niiden kanssa. Aihetta lähestytään ohjaaja Antonin Artaud’n esityskäsityksen kautta. Artuad’lle ”teatteri tarkoittaa aiheettomia, käsittämättömiä tekoja, jotka ovat täysin tarpeettomia ja nykyhetken kannalta hyödyttömiä.” Kuvatun kaltaista esityksellistä tilaa voidaan luoda videopeleissä vastaanpelaamisen kautta. Se nähdään tässä tutkimuksessa esityksellisenä, itseisarvoisena toimintana, joka avaa toimijuuden ei-inhimillisille toimijoille virtuaalisissa maailmoissa ja niiden ulkopuolella: se on jaettua, materiaalisuuksien rajoja ylittävää toimintaa. Tutkimukseni arvo esitystutkimukselle on sen edustama intermediaalisuus. Esitystutkimuksessa videopelit ovat edelleen harvinainen tutkimuskohde, ja tutkimus on usein keskittynyttä representaatioihin. Pelitutkimukselle väitökseni arvo on uusien, pelaajan ruumiillisuuden huomioon ottavien teorioiden tuomisessa kentälle. Tutkimukseni heijastelee muutoksia digitaalisten kulttuuriympäristöjen praktiikoissa, sekä ihmisen ja teknologian välisissä vuorovaikutussuhteissa. Se vaikuttaa osaltaan, siihen, miten multimodaalisuutta ja kulttuurista esitystä ymmärretään ja tuotetaan tulevaisuudessa. Esityksellinen vastaanpelaaminen kulttuurisena esityksenä ylittää toiston. Se uusintaa osittain sekä esitysten että videopelien trooppeja, skeemoja ja malleja, mutta se muuttaa pelikontekstin joksikin aivan uudeksi. Esityksen potentiaali on sen transformatiivisuudessa, ja osana esitystä peleistä tulee osa uutta dramaturgiaa. Tämä uusi pelikulttuurin dramaturgia asettuu kaupallisuutta ja saavutuksen kulttuuria vastaan. Tutkimukseni aineisto koostuu kahdesta datasetistä. Ensimmäinen käsittelee omia esityksellisiä pelikokemuksiani. Toinen käsittää 31 esitystä, jotka tuotettiin järjestämissäni workshopeissa: Konstanzin yliopistossa, Saksassa 2017 ja Tampereen yliopistossa 2019. Väitöskirja koostuu neljästä vertaisarvioidusta artikkelista sekä yhteenvedosta.