Sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän skenografian pitkäjänteinen kehittäminen

Paneudun sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän skenografian kehittämiseen. Praktiikkani seuraa Elina Lifländerin esittelemän “laajennetun skenografian” ideaa ja laajentaa sitä kestävän ajattelun suuntaan. Mietin, kuinka tehdä taidetta ekologisesti vaurioituneella planeetalla, talouskriisien ja poliittisen polarisaation aikana? Kuinka ajatella teosmuotoja ja taiteen tekemisen käytäntöjä sekä omaa tekijyyttä uudelleen? Elämme välitilassa: hetkessä, jossa vanha normaali on murtumassa, eikä tuleva ole vielä alkanut normalisoitua. Sillat menneen ja tulevan välillä ovat hauraita. Siksi haluan tutkia uutta kriittisesti mutta hellästi ja miettiä tapoja lähestyä taidetta toivon, unelmoinnin ja hoivan näkökulmasta. Tarkoitukseni residenssin aikana on perehtyä laajennetun skenografian mahdollisuuksiin ja ajatella sitä suhteessa kestävään taiteen tekemiseen. Käsittelen residenssissä laajennetua skenografiaa sekä yleisesti että kahden suunnitteluvaiheessa olevan esityksen kautta. Ensimmäinen niistä on leikkisä, ihmisten hylkäämillä joutomailla tapahtuva, tilasidonnainen esitys Kompostin lapset (ensi-ilta 2011). Toinen on energiasuhteita ja fossiilisubjektiutta syväluotaava Elektromusikaali (ensi-ilta 2023). Suhteessa skenografiaan on selvää, että ekologisesti ja sosiaalisesti kestävä taide ei voi jäädä keskusteluksi materiaalivalinnoista tai energian kulutuksesta. Kestävyyden täytyy lävistää taiteellinen ajattelu: millä tavoilla ja millaisia esityksiä tehdään, missä taide tapahtuu, kenelle? Miten esitys asettaa katsojat suhteisiin itsensä ja toistensa sekä lopulta maailman kanssa? Myös työtapoja on uudelleenarvioitava: Miten toimia kestävästi pirstaleisella vapaalla kentällä? Haluan kehittää työtapoja, jotka eivät kuluta tekijöitään loppuun.