Jakautuuko Suomi?, osa 10: Verkkovihasta tuli Suomessa valtavirtailmiö

Kun Markus Kaakinen ja Atte Oksanen alkoivat tutkia verkkovihaa, he ajattelivat tarkastelevansa marginaalista ilmiötä. Vain viidessä vuodessa tilanne on muuttunut täysin: verkkoviha on uinut valtavirtaan. Tässä artikkelissa tutkijat kertovat, mitä verkossa roihuavasta vihasta ja sen levittäjistä on yhteensä viisi vuotta kestäneissä tutkimushankkeissa opittu.

Internet ja erityisesti sosiaalinen media on 2000-luvulla mullistanut vuorovaikutussuhteita. Verkon ansiosta elämme entistä globaalimmassa maailmassa, jossa ihmiset tavoittavat ja löytävät toisensa entistä helpommin.

Vaikka myönteisten asioiden lista on pitkä, internetin raadollisimmat puolet ovat tulleet viime vuosina esiin tavoilla, joita harva osasi edes ennakoida. Verkosta on tullut häiriköiden kanava. Sen mahdollistamaa megafonia käyttää jopa Yhdysvaltojen presidentti oman vihamielisen sanomansa levittämiseen. Fiktiona tällaista maailmaa olisi ollut vaikea kuvitella vielä vuosikymmen sitten.

Artikkelimme perustuu useiden tutkimushankkeiden sarjaan, jossa Koneen Säätiö on ollut merkittävin yksittäinen rahoittaja. Koneen Säätiö rahoitti sekä kansainvälistä Hate Communities -vertailuhanketta (2013–2016) että hanketta nimeltä Vihan verkko: Äärimmäiset nettiyhteisöt tutkimuksen ja tutkivan journalismin valossa (2014–2015).

Tutkimuksen aikana internetissä ilmaistusta vihasta tuli yleistä. Ilmiön nopea valtavirtaistuminen oli yllätys hankkeiden tutkijoille, koska aluksi ajattelimme tutkivamme melko marginaalista ilmiötä. Hate Communities -hankkeen lähtökohtana olivat organisoituneet viharyhmät, joita oli erityisesti Yhdysvalloissa. Lisäksi halusimme kartoittaa internetin vihailmiötä, jota oli tutkittu tutkimuksen käynnistyessä vasta varsin kapea-alaisesti.

Artikkelissamme kerromme hankkeiden tuloksista ja nettivihan kehityksestä viime vuosikymmeninä ja erityisesti viime vuosina. Samalla perustelemme, miksi nettivihaan on tärkeä puuttua. Artikkelissa esitetty tieto pohjautuu tutkimukseen, joka on julkaistu yli 20 vertaisarvioidussa tieteellisessä artikkelissa ja kahdessa tieteellisessä monografiassa.

Nettivihan lyhyt historia

Kaikki ihmisten välinen kommunikaatio pitää sisällään aggression mahdollisuuden, mutta usein ihmisten välistä vuorovaikutusta säätelevät erilaiset normit ja kohteliaisuussäännöt. Amerikkalainen sosiaalipsykologi Sara Kiesler totesi kollegoineen jo vuonna 1984 ilmestyneessä artikkelissa, että ihmisillä on tapana leimahdella ja käyttäytyä huonosti.

Vielä lähes 35 vuotta myöhemmin perusasiat ovat pysyneet samanlaisina, mutta sosiaalinen media on tuonut ihmisten väliseen viestintään uuden vuorovaikutusasetelman. Koneiden välityksellä kommunikoidessamme emme ole läsnä samaan tapaan kuin kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa. Tämä tekee negatiivisten tunteiden ilmaisemisesta helpompaa.

Uusia medioita on käytetty vihan lietsontaan aina, kun niitä on syntynyt. Esimerkiksi Ku Klux Klan Yhdysvalloissa ja natsit Saksassa käyttivät ovelasti elokuvaa vihapropagandan välineenä. Myös uudet tietoverkot ovat olleet organisoituneille viharyhmille ennen kaikkea väline, jolla tavoittaa nopeasti ihmisjoukkoja ja rekrytoida uusia jäseniä.

Yhdysvalloissa tunnettu uusnatsi George Diez käytti puhelinlankaverkoon yhdistettyä yhteyskonetta eli purkkia (BBS, Bulletin Board System) jo vuonna 1984. Muut tunnetut viharyhmät, kuten White Aryan Resistance, aloittivat pian tämän jälkeen. Stormfront-vihasivusto alkoi kerätä nopeasti suosiota vuoden 1995 jälkeen, kun internet oli avautunut maailmanlaajuiseen käyttöön.

Internetin varhaisvaiheessa nettivihassa olikin kyse pitkälti siitä, että erilaiset viharyhmittymät välittivät verkkosivustoilla omaa sanomaansa. Yhdysvalloissa esimerkiksi arvioitiin, että jo 1990-luvulla internetissä oli satoja vihasivustoja. Näiden merkitys saattoi silti jäädä melko pieneksi eikä suuri yleisö löytänyt sivustoja. Niille piti mennä omasta halustaan.

Sosiaalisen median räjähdysmäinen kasvu muutti tilanteen 2000-luvulla. Uusien sosiaalisen median palveluiden, kuten Facebookin, avulla myös yksittäisten ihmisten oli entistä helpompaa käyttää nettiä megafonina ja saada viestinsä läpi myös ihmisille, jotka eivät olisi sitä muuten itse aktiivisesti etsineet. Sosiaalisessa mediassa juuri kaveriverkostot välittivät viestejä. Yhteinen vihan kohde myös yhdistää ihmisiä sosiaalisessa mediassa, ja kielteiset emootiot ovat tehokasta polttoainetta keskusteluille.

Muutos tapahtuu usein varkain. Sosiaalisen median nousu oli ihmiskunnan historiassa ainutlaatuista. Yhtäkkiä miljoonat ihmiset siirtyivät uuteen viestintäkanavaan. Erilaiset some-palvelut myös muokkasivat ihmisten välistä kommunikaatiota ja vuorovaikutusta sekä vaikuttivat siihen, mitä sisältöjä käyttäjät verkossa kohtasivat. Uusi tilanne oli myös tasa-arvoinen. Kuka tahansa saattoi käyttää somen tarjoamaan megafonia hyväkseen ilman sensoreita. Ero esimerkiksi perinteisiin lehtien yleisönosastokirjoituksiin on valtava ja seuraukset myös sen mukaisia. Ihmisiä yhdistävästä somesta tuli lopulta heitä jakava ja erottava väline.

Nettiviha on valtavirtailmiö Suomessa

Suomessa julkinen keskustelu internetissä ilmaistusta vihasta keskittyi pitkään yksittäisten henkilöiden ja poliitikkojen ylläpitämiin blogeihin ja verkkosivuihin. Näiden lisäksi koulu- ja massamurhaajien ympärille muodostuneet verkkoyhteisöt nousivat esiin erityisesti Jokelan (2007) ja Kauhajoen (2008) koulusurmien sekä Norjan iskujen (2011) jälkeen. Isiksen vihapropaganda alkoi levitä globaalisti vuonna 2014.

Hate Communities -tutkimushankkeen alkaessa vuonna 2013 internetin vihailmiötä oli tutkittu hyvin vähän. Aiemmat tutkimukset olivat keskittyneet yksittäisiin sivustoihin tai tekijöihin. Edes kansainvälisesti nettivihasta ei ollut tehty tutkimusta. Hate Communities -hanke päätti näin kartoittaa nettivihaa ilmiönä mahdollisimman laajasti kyselytiedon avulla. Hanke keräsi kyselyt Suomesta ja Yhdysvalloista vuonna 2013 ja laajensi tutkimuksen Englantiin ja Saksaan vuonna 2014.

Hate Communities -hankkeen tulosten mukaan suomalaisista 15–30-vuotiaista noin puolet oli kohdannut verkossa vihamielisiä tai halventavia kirjoituksia, joilla hyökätään ihmisryhmiä tai henkilöitä vastaan. Verkkovihaa suomalaiset kohtasivat vuonna 2013 lähes yhtä paljon kuin yhdysvaltalaiset ja paljon enemmän kuin saksalaiset ja englantilaiset. Kaikissa maissa viha otti eri muotoja. Se koski esimerkiksi ulkonäköä, sukupuolta, uskonnollista tai poliittista suuntautumista tai etnisyyttä ja kansallisuutta. Ilmiö on moniulotteinen eikä se pelkisty esimerkiksi rasismiin.

Suomi on nettivihan suhteen hyvin lähellä Yhdysvaltoja, joka ei käytännössä rajoita vihamielistä nettikirjoittelua lainkaan. Suomessa sen sijaan vihamielistä ilmaisua koskeva lainsäädäntö on samansuuntaista kuin Englannissa ja Saksassa, mutta sitä sovelletaan verrattain harvoin ja annetut rangaistukset ovat olleet hyvin lieviä, pienehköjä päiväsakkoja. Toisin sanoen vihakirjoittelijat ovat päässeet Suomessa hyvin vähällä silloinkin, kun ovat joutuneet käräjille.

Tutkimusryhmä jatkoi nettivihan seuraamista uusissa tutkimushankkeissa. Seuraavat kyselyaineistot kerättiin vuosina 2015 ja 2017. Tulosten mukaan nettivihaa kohdanneiden osuus kasvoi voimakkaasti kevään 2013 ja 2015 loppuvuoden välisenä aikana, noin puolesta noin kolmeen neljäsosaan. Erityisesti vuosi 2015 näytti toimivan vedenjakajana. Vuoden aikana oli tapahtunut useita Isiksen terrori-iskuja, vakavimpana Pariisin iskut marraskuussa 2015. Lisäksi yhteiskunnallinen epävarmuus ja niin sanottu pakolaiskriisi olivat käynnistäneet myös aiempaa poleemisempia keskusteluita. Vuoden 2015 sosiaalinen kuohunta on sittemmin näkynyt myös esimerkiksi sisäministeriön ja poliisin tilastoissa.

Vuonna 2015 nettiviha oli muuttunut entistä poliittisemmaksi. Erityisesti terrorismiin, etnisyyteen, uskontoon ja poliittisiin mielipiteisiin liittyvä vihaa oli enemmän vuonna 2015. Kaikki näistä liittyivät uuteen yhteiskunnalliseen epävarmuuteen. Sen sijaan esimerkiksi ulkonäköön, sukupuoleen, seksuaalisuuteen tai vammaisuuteen liittyvä viha ei kasvanut vaan osin jopa väheni vuodesta 2013 vuoteen 2015. Tulokset korostavat ilmiön dynaamisuutta. Nettikirjoittelut heijastelevat suoraan kärjistynyttä yhteiskunnallista tilannetta, jossa nettiviha entisestään pahensi sosiaalisia jännitteitä ja yhteiskunnallista pelkoa.

Nettivihan muutosta koskevat tuloksemme sopivat hyvin yhteen sosiaalipsykologisen epävarman identiteetin teorian kanssa. Teorian mukaan yhteiskunnallisesti epävarmoina aikoina ihmisillä on tapana nojautua hyvin tiukasti selvärajaisiin ryhmäjäsenyyksiin. Tästä johtuen erot meidän ja muiden välillä korostuvat. Epävarmaa todellisuutta on myös houkuttelevaa kuvata ja ymmärtää selkeiden mutta jäykkien luokitusten kautta. Tämä näkyi hyvin sosiaalisen median keskusteluissa, joissa eri osapuolia jaoteltiin entistä herkemmin esimerkiksi ”rasisteiksi” tai ”suvakeiksi”.

Vihaajat ja vihattavat

Nettiviha koskettaa hyvin monia ihmisiä. Jo vuonna 2013 noin puolet suomalaisista 15–30-vuotiaista nuorista oli kohdannut verkossa vihamielisiä tai halventavia kirjoituksia. Kohteeksi oli joutunut harvempi. Varsinaisen nettivihan uhreja oli Suomessa noin joka kymmenes ja vain neljä prosenttia kertoi tuottaneensa internetissä materiaalia, jonka muut ovat tulkinneet vihamieliseksi tai halventavaksi. Sosiaalisen median megafoni toimii siis niin, että pieni määrä vihakirjoittelijoita tavoittaa suhteettoman suuren yleisön. Verkkovihaa koskevassa keskustelussa olisikin hyvä muistaa, että ylivertainen enemmistö sosiaalisen median käyttäjistä välttää loukkaamasta tai uhkaamasta toisia verkkovuorovaikutuksessaan.

Kartoitimme sekä 2013 että 2017 kerätyillä aineistoilla, minkälaisia vihamielisiä viestejä lähettävät ihmiset ovat. Vihamielisiä viestejä kirjoittivat useammin miehet. He raportoivat useammin psyykkisiä ongelmia ja impulsiivisuutta. Heillä oli muita heikommat sosiaaliset suhteet arkisessa ja kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa. Kasvokkaisen vuorovaikutuksen sijaan vihaajat samastuivat voimakkaasti nettiyhteisöihin ja heille oman viiteryhmän tuki oli tärkeämpää kuin muille.

Tutkimuksemme tulokset ovat samansuuntaisia kuin aiemmat tulokset esimerkiksi netissä muita ihmisiä häiriköivistä trolleista, joilla on todettu psykopaattisia ja narsistisia persoonallisuuden piirteitä. Vihaajat ovat sisäisesti heikkoja, heillä on heikot arkielämän suhteet ja he purkavat omaa pahaa oloaan netissä kiusaamalla ja häiriköimällä muita.

Tutkimuksessamme tuli myös esiin se, että vihaajat kokevat itse olevansa myös useammin uhreja. Vihaviestejä kirjoittaneista yli 70 prosenttia koki, että myös heihin on kohdistettu vihamielistä ja halventavaa materiaalia. Ilmiö on tuttu myös muista uhritutkimuksista. Tekijöillä myös uhrikokemukset ovat yleisempiä.

Nettivihan uhreilla on Suomessa joitain yhdistäviä piirteitä. He käyttävät nettiä ja erilaisia nettipalveluita runsaasti ja ehkä siten myös altistavat itseään vihalle. Kuten nettivihan tuottajilla myös vihan kohteeksi joutuneilla henkilöillä on usein muita tiiviimmät suhteet sosiaalisen median yhteisöihin. Tämä korostaa sitä, että nettivihailmiön keskiössä on vastakkainasettelu sisäisesti yhtenäisten ryhmittymien välillä. Vihan uhreilla on myös muita useammin erilaisia häirinnän ja väkivallan uhrikokemuksia.

Nettivihalla on vakavat seuraukset

Nettiviha on usein ihmisille ahdistavaa ja henkilökohtaista. Vihaajien tavoite on usein tarkoituksellisesti loukata uhreja ja mennä heidän ihonsa alle. Naiset arvioivat kohtaamansa nettivihan miehiä häiritsevämmäksi. Naisiin myös kohdistuu enemmän henkilöön menevään vihaa. Esimerkiksi naisilla omaan henkilöön kohdistuvan vihan aihe koski useammin ulkonäköä.

Tutkimuksessamme nettivihan ja häirinnän uhrit raportoivat matalampaa itsetuntoa, onnellisuutta ja luottamusta toisiin ihmisiin. Viha ja häirintä jättävät toisin sanoen jälkensä uhreihin aivan samalla tavoin mikä tahansa kiusaamisen tai väkivallan muoto. Tulostemme mukaan kyse on hyvin vakavista hyökkäyksistä ihmisten identiteettiä ja hyvinvointia kohtaan.

Yhteiskunnallisesti on huolestuttavaa, että nettiviha nakertaa luottamusta toisiin ihmisiin, lietsoo pelkoja ja kärjistää yhteiskunnallisia kahtiajakoja. Hyvä esimerkki tästä on se, että vain kuukausi Pariisin iskujen jälkeen kerätyssä vertailuasetelmassa nettivihan seuraukset näkyivät eri maissa. Nettivihaa kohdanneet suomalaiset, norjalaiset, amerikkalaiset, espanjalaiset ja ranskalaiset vastaajat kokivat muita useammin, että heidän yhteiskuntaansa leimaa pelon ilmapiiri. Kokemus siitä, että muut ihmiset ovat peloissaan, taas on vahvasti yhteydessä henkilökohtaiseen pelkoon.

Tutkimuksissa on osoitettu, kuinka erilaiset tunnetilat saattavat myös tarttua netissä. Netti voi yhdistää ja tuottaa riemun ja ilon tunteita, mutta aivan yhtä hyvin se voi tartuttaa pelkoa, epäluuloa ja vihaa toisia kohtaan. Valitettavasti juuri äärimmäiset tunteet tuntuvat myös toimivan nettikeskustelujen moottorina. Netti avaa ihmisessä väylän suoraan primitiivisiin tunteisiin ja moni toimii nopeasti ja ajattelematta. Samaan aikaan some-alustat myös vahvistavat tunteita ja algoritmit tarjoavat käyttäjälle lisää samanlaista sisältöä.

Lopuksi: uusi alku

Etenkin Pohjoismaiset yhteiskunnat ovat rakentuneet vahvalle luottamukselle toisiin ihmisiin. Nyt avoin viha uhkaa näitä perusteita. Pienissä ja ketterissä yhteiskunnissa olisi myös mahdollisuus toimia toisin ja käydä yhteiskunnallisista keskustelua siitä, millaisessa maailmassa haluamme elää.

On oikeastaan kummallista, että olemme antaneet amerikkalaisten yritysten säädellä vuorovaikutustamme lähes vuosikymmenen. Harva tulee ajatelleeksi, että myös viha koukuttaa ihmisiä käyttämään sosiaalisen median palveluita. Pörssiyhtiölle tällaiset käyttäjät tuovat lisää mainosrahaa. Lisäksi vihan ympärille kehittyvät someilmiöt voivat poikia paljon näkyvyyttä, mikä sekin on taloudellisesti tuottoisaa sosiaalisen median alustoille.

Saksassa astui 2018 alussa voimaan laki, joka velvoittaa Twitterin ja Facebookin kaltaiset sosiaalisen median jättiläiset poistamaan lainvastaiset viestit 24 tunnissa ilmoituksen tekemisestä. Laki pakottaa suuryritykset ratkaisuihin, joihin ne eivät ole halunneet itse ryhtyä. Se osoittaa myös, että myös lainsäädännölliset mahdollisuudet ovat olemassa.

Viha on myrkyllistä. Se tuhoaa sekä vihattavan että vihaajan. Viha saattaa myös kyteä hiljaa ja muuttua normaaliksi osaksi yhteiskuntaa. Tällainen läpeensä myrkyttynyt ja kärjistynyt yhteiskunta saattaa lopulta ajaa itsensä tuhoon. Suomessa ollaan onneksi vielä kaukana tällaisesta tilanteesta. Tästä huolimatta on syytä olla huolissaan siitä, että erilaiset vihan ilmaukset ovat alkaneet näyttäytyä sananvapautena jopa poliitikkojen puheissa. Uhkana on myös, että verkossa valtavirtaistuva viharetoriikka alkaa yhä enemmän siirtyä poliittiseen kieleen ja kulttuuriin.  Tästä on saatu näkyvä esimerkki Yhdysvalloissa, mutta niitä löytyy myös Suomesta ja muualta Euroopasta.

 

Markus Kaakinen ja Atte Oksanen

Artikkelin kuvituksena on käytetty sarjakuvataiteilija Emmi Niemisen kuvituksia Niemisen ja toimittaja Johanna Vehkoon teoksesta Vihan ja inhon internet (2017).

 

Aihetta käsittelevät ja sivuavat hankkeet

Oksanen, Atte: Vihan ja väkivallan verkko? Kartoituksia virtuaalisesta sukupolvesta ja nuorisokulttuurisesta muutoksesta 2010-luvun Suomessa (Nuoret ja sukupolvet -tutkimusohjelma, Nuorisotutkimusverkosto/OKM 2012–2013).

Oksanen, Atte: Vihan verkko: Äärimmäiset nettiyhteisöt tutkimuksen ja tutkivan journalismin valossa (Koneen säätiö, Jakautuuko Suomi? -ohjelma, 2014–2015).

Oksanen, Atte & Räsänen, Pekka: Hate Communities: A Cross-National Comparison (Koneen säätiö 2013–2016).

Oksanen, Atte: Disruption, Social Capital and Resilience: A Longitudinal and Comparative Approach (yhteishanke Institute for Social Researchin kanssa; rahoitus The Research Council of Norway 2015–2017).

Oksanen, Atte, Kaakinen, Markus & Sirola, Anu: Rahapeliongelmat ja verkkoyhteisöt: sosiaalipsykologinen tutkimus nuorten toiminnasta sosiaalisen median peliyhteisöissä (Alkoholitutkimussäätiö 2017–2019).