Tilanteisuus kielen oppimisessa

Uuden kielen oppiminen on pitkä ja haastava prosessi. Maahanmuuttajalle tai suomea toisena kielenä puhuvalle työnsaanti voi olla alkuun haastavaa rajoittuneen kielitaidon vuoksi. Yliopistonlehtori Salla Kurhilan ja dosentti Lari Kotilaisen hanke tutkii Koneen Säätiön tuella suomen kielen oppimista oikeissa kielenkäyttötilanteissa ja vaihtoehtoisia kielenoppimismalleja.

Kielitaito on tärkeää työssä, ja työyhteisö voi tukea kielenoppimista

Kurhila ja Kotilainen tutkivat suomen kielen tilanteista oppimista, eli sitä miten kieli opitaan tietyssä ympäristössä. Heidän hankkeensa käynnistyi viime keväänä materiaalin keräämisellä tutkimusympäristössä, sairaalassa. Sairaalassa kerättävä materiaali koostuu lähinnä videotaltioinneista sairaanhoitajien ja potilaiden vuorovaikutuksesta. Prosessin alkuvaihe on hidas, sillä sairaalassa kerätty materiaali tulee litteroida. Vuorovaikutuksen kuvaamiseen sairaalaympäristössä liittyy myös omat haasteensa muun muassa lupien vuoksi ja hankkeen johtaja Salla Kurhila uskookin, että hankkeessa kerättävä sairaalamateriaali on ainutlaatuista.

”Meillä ei ole ainakaan tiedossa, että Suomessa olisi aiemmin nauhoitettu materiaalia potilaiden ja hoitajien vuorovaikutuksesta sairaalassa”, Kurhila kertoo.

Suomessa edellytetään edelleen useissa työpaikoissa suomen kielen taitoa. Joissakin ammateissa, esimerkiksi juuri hoitoalalla, tietyn tasoinen kielitaito on vaatimus. Kurhila ja Kotilainen ovat samaa mieltä siitä, että juuri hoitoalalla mahdollisten vaaratilanteiden välttämiseksi tietyn tasoinen kielitaito on tärkeää.

Haastavimmat tilanteet uutta kieltä opetteleville syntyvät kuitenkin usein arkisissa tilanteissa.

”Monille uutta kieltä opetteleville haastavimpia ovat varmasti sosiaaliset tilanteet. Terminologiaa ja kielioppia on voitu opiskella paljonkin, mutta työkaverien kanssa vuorovaikutteiset tilanteet vaikka työpaikan kahvihuoneessa voivat olla haastavia”, Kurhila selittää.

”Hoitotyöntekijät hallitsevat usein vaikeaakin ammattisanastoa ja terminologiaa, mutta suomen puhekielen ymmärtäminen voi olla haastavaa.”

Kurhila ja Kotilainen uskovat, että hankkeen aikana kerättävä materiaali voisikin paitsi tuoda selkeyttä tilanteiseen kielenoppimiseen myös auttaa havaitsemaan mahdollisia toistuvia ongelmia hoitajien ja potilaiden välisessä vuorovaikutuksessa. Esimerkiksi tietyissä tilanteissa toistuvia väärinymmärryksiä voitaisiin havaita ja samalla kehittää osaston vuorovaikutusta.

Verkko ei korvaa perinteistä oppimisympäristöä

Kurhilan ja Kotilaisen hankkeen toinen tutkimuskohde on kielenoppiminen digitaalisissa oppimisympäristöissä.

Verkko-opiskelu lisääntyy jatkuvasti. Perinteiset kirjat vaihtuvat e-kirjoihin ja ihmisen on yhä helpompi osallistua verkon avulla etänä esimerkiksi luennoille. Myös kieltä opiskellessa verkko-opiskelu on mahdollista, mutta Lari Kotilainen ei usko sen kuitenkaan korvaavan tavallista osallistavaa opetusta.

”Verkko-opiskelu on hyvä vaihtoehto, jos esimerkiksi fyysisen etäisyyden takia ei pääse osallistumaan lähiopetukseen. Kielenopiskelussa kontakti on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää”, Kotilainen toteaa.

”Itse näkisin, että verkon osa kieltenopiskelussa on joko alkeiden parissa tai sitten osana opetusta lähiopetuksen kanssa.”

Esimerkiksi mobiililaitteiden ja -applikaatioiden käyttäminen opetuksessa mukana on Kotilaisen mielestä hyvä keino hyödyntää verkkoa osana kielen oppimista. On kuitenkin tärkeää, ettei osallistavaa ja tilanteista oppimistilannetta unohdeta kokonaan.

 

Info:

Salla Kurhila on suomen kielen ja kulttuurin yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa. Lari Kotilainen on Helsingin yliopiston suomen kielen dosentti.

Hankkeen verkkosivu: http://www.helsinki.fi/suomen-kielen-tilanteinen-oppiminen

Suomi toisena kielenä ja tilanteinen oppiminen -hanke sai rahoitusta Koneen Säätiön syksyn 2016 apurahahaussa.

 

Teksti: Maija Koivisto