Kafkan jalanjäljillä

Etukäteishahmotelmat eroavat aina jossain määrin valmiista teoksesta. Nyt kirjahankkeeni alkaa kuitenkin olla siinä pisteessä, että siitä uskaltaa jo sanoa jotain. Siitä näyttää tulevan kaikkea, mitä hakemuksessa siitä kirjoitin, ja sen lisäksi vielä vähän enemmänkin. Rikkinäinen leima (työnimi) on romaanikäsikirjoitus, jota voisi varmaan luonnehtia mustalla huumorilla ryyditetyksi monikerroksiseksi satiiriksi, jossa on yhteyksiä maagiseen realismiin.

Onko mahdollista olla kafkamaisempi kuin mestari itse?

Kevättalvella Prahassa viettämäni ajanjakso on noussut hankkeessani tärkeäksi suunnannäyttäjäksi. Kun joskus aiemmin olen tehnyt pastisseja, olen pyrkinyt nostamaan esiin tekijöitä, joiden tuotanto on mielestäni jäänyt turhan vähälle huomiolle. Tällä kertaa toimin tyystin toisella tapaa, sillä nyt kunnianosoitukseni kohdistuu maailmankuuluun ja yhteen 1900-luvun tärkeimpään kirjailijaan, Franz Kafkaan.

Kirjani alkupuolella on juonenkaikuja Kafkan teoksesta Oikeusjuttu, ja nimenomaan sen legendaarisesta pidätyskohtauksesta. Valitettavasti tekijä ei ehtinyt saada koko kirjaa aivan valmiiksi. Yhtäältä jotenkin pidän loppuosan keskeneräisyydestä, ja toisaalta se taas on hienokseltaan kalvanut minua jo pitkään. Luultavasti siksi loin kertomuksesta oman versioni. Tekijyys onkin yksi teokseni pääteemoista, vastuun jakautumisen ja häiritsevyyden poetiikan ohella.

Tuskin olen ainoa, johon kafkamaisuus vetoaa. Kafkamaisuus sinänsä on terminä mielenkiintoinen. Se on tänä päivänä jo niin popularisoitunut, että siitä on nähdäkseni tullut aika väljä käsite. Jos sillä tarkoitetaan kuitenkin jotain järjettömän hämmentäviä ja uhkaavia tilanteita, joista tulee mieleen kirjailija Franz Kafkan tuotanto, kaikkein kafkamaisin teos ei välttämättä ole vielä edes ilmestynyt. Vaikka Kafkan tyyli on persoonallinen ja jäljittelemätön, uskon, että on mahdollista olla kafkamaisempi kuin Kafka. En sano, että juuri minä pystyisin osoittamaan todeksi tuon paradoksin, eikä se ole missään vaiheessa ollut minulla tavoitteenakaan, mutta joku muu voisi hyvinkin pystyä. Minusta on kutkuttava ajatus, että vielä jonain päivänä joku taitava stilisti veisi kafkamaisuuden aivan uudelle tasolle, sellaisiin korkeuksiin, ettei mestari itsekään yltänyt aikanaan samaan.

Tässä kaikessa, jopa tässä blogipostauksessa, on tietysti vaarana, että minua syytetään Kafkan maineella ratsastamisesta. Tunnustan sen heti, mutta samaan hengenvetoon minun on todettava, että kevyt ja vauhdikas kyyti ei suinkaan ole tapa, jolla taitan matkaani kirjailijana.

Vain luolamaalauksien tekijöitä voi enää pitää aitoina taiteilijoina?

Hyödynnän proosassani runoilijataustaani, ja se saa mieluusti näkyä. Pyrin kauniin herkkään kielenkäyttöön. Siitä lähden, mutten pysähdy siihen. Tahtoisin itse ajatella, että eteenpäin työntävänä voimana tässä on persoonastani löytyvä ihailtavan räväkkä puoli, mutta voi se olla luonteen kierouttakin. Yhtä kaikki, tuon lyyrisyyden vastapariksi myös joitakin hirveitä ja häiritseviä asioita (äkkivääriä teesejä, radion kohinaa, kyberneettistä melua yms.). Tässä ideana on luoda sellaista uudenkarheaa ja oudolla tavalla viheliäistä ääntä, jota on likipitäen mahdotonta sivuuttaa, vaikkei siitä olisikaan vielä ensi kuulemalla valmis pitämään ihan ehdoitta.

Enemmän kuin todellisia haavoja käsittelen sellaisia ihon pinnan rikkomisia, jotka on luotu keinotekoisesti ja omaa etua tavoitellen. Paljastan, miten ne voivat osoittautua monella tapaa jopa oikeita haavoja vahingollisemmiksi, sillä niitä on mahdollista pitää loputtomasti auki ja niiden avulla voi simuloida kärsimystä aina, kun tilanne sitä vaatii. Tai mielivaltaisesti vaikka silloin, kun se ei ole millään muotoa tarpeellista.

Teoksen päähenkilöt ovat kirjailija Kristian Aine ja hänen muusansa Elsie Altmann-Loos. Tarinan juoneen kuuluu olennaisesti myös kolme pikkuesinettä, jotka toimivat samalla jonkinlaisina avainsanoina. Nuo kapistukset ovat teräsprikka, ostosvaunun poletti ja kitaran plektra, jossa on valkoinen sarvipäinen kallo mustalla pohjalla.

Mitä tarkoittaa Skif? Millainen paikka on vapausboksi? Onko autenttisuuden vaade viety jo niin pitkälle, että vain luolamaalauksien tekijöitä voi enää pitää rehellisinä ja aitoina taiteilijoina? Ja ennen kaikkea, olisiko se negentropiaa, jos kahvi ja kerma sekoittuisivat itsestään, erottuen kerroksiksi, vaikka niillä ei olisi siihen mitään syytä? Muun muassa näihin kysymyksiin haen vastauksia.

Kafkan ystävien lisäksi näen kirjan erityiseksi kohderyhmäksi kaikki suojattomat ja nurkkaan ahdetut. Ne, jotka uhrataan yhteisen hyvän takia. Ne, jotka eivät saa, mitä ansaitsevat.

Rikkinäinen leima ilmestyy näillä näkymin ntamolta keväällä 2027.

Kustantajan kotisivut:
https://www.ntamo.net

Tekijän somekanava:
https://www.youtube.com/@kirjailijatonylaine