Yhdessä ajattelemisen ja kirjoittamisen praktiikasta – kävelydialogia maagisesta memoiresta

Maaginen memoir kulkee kokemuksen läpi, mutta kunnioittaa tuntematonta.

Keskustelumme alkoi äänikirjeistä kolme vuotta sitten. Jaoimme yhteisen kiinnostuksen muistiin ja muistamiseen.
Kymmenien minuuttien mittaisista äänikirjeistä, kirjoittamisprosessien jakamisesta, muodostui yhdessä ajattelun ja yhdessä kirjoittamisen praktiikka. Jaoimme ajatuksia anteliaisuudella ja vastavuoroisella tukemisella. Oma ajattelumme saattoi kasvaa ja laajentua toisen ajatusten, sanojen, käsitteiden ja näkökulmien avulla. 

Meille teksti ei ole irrallaan elämästä, kirjoittaminen on itsessään kokemus. Kun etsimme yhdessä nimeä kirjallisuudelle, joka rikkoo toden ja fiktion rajaa ihmeellisillä ja ristiriitaisilla tavoilla, syntyi maagisen memoiren käsite, joka kuvaa meille metamorfoosia tekstin ja oman elämämme prosessina. Kirjoittamista, joka on uuden nahan luomista. 

Kirjailija Sofia Samatar kuvaa spekulatiivisen memoiren genreen kuuluvaa kirjoitusta: “Of course, all writing draws from experience, but there’s a particularly weird energy to writing memoir, in a deliberate way, in a fantastic or uncanny mode. It seems to announce a certain relationship to memory, and to experience.”
Me pidämme enemmän sanasta maaginen, maaginen memoir. 

Annoimme ajattelun kehittyä puhumalla. Puheen runsaudesta kehkeytyy aina joitakin tärkeitä huomioita. Emme tarvitse kaikkea puhetta, mutta tarvitsemme paljon puhetta löytääksemme sanoja, jotka sytyttävät.

Puhessa asiaan on vaikea mennä suoraan, tulee kierreltyä ja haettua sanoja. Muodostimme käsitystämme ja kysymyksiämme kirjoittamisesta ja maagisesta memoiresta keskustelemalla ja nauhoittamalla keskustelumme. Näin ajattelu ja uuden ajattelun tilan synnyttäminen voi tapahtua lopulta myös tekstiin ja tekstissä. 

Meillä oli kysymyksiä, kuten:
Miten kirjoittaa muistin varassa? Miten lähestyä muistin hirviömäisyyttä?
Miksi memoir? Miksi maaginen? Miten sanoittaa uutta genreä? Mitä totuus tarkoittaa maagisessa memoiressa?
Mitä yhdessä ajatteleminen ja kirjoittaminen tarkoittaa?

Susanna oli Saaren kartanon residenssissä kutsutaiteilijana ja Minna hänen vieraanaan. Lähdimme kävelemään kohti metsää, ja aloimme puhua. 

Puhuja 2
Maaginen memoir tekee elämää!

Puhuja 1
Maaginen memoir tuottaa syvällisempää ajattelua maailmasta ja ihmisyydestä. Tämä johtuu siitä, että se ei mene suoraan kohti. Harvoin asia, jota etsimme on suoraan edessä. 

Puhuja 2
Ja totuus, tai oletettu totuus, on itse asiassa jotain muuta kuin se oikea totuudellisuus. Totuus asioista paljastuu kirjoittamalla. Maagisen memoiren ytimessä on läpimeneminen, kohtimeneminen. Käytit aiemmin sanaa epäsuora. Yhdistän sen siihen, että totuus on kielessä, rakenteessa, muodossa ja se paljastuu kirjoittamalla.

Puhuja 1
Ajattelen epävakauttamista kirjoittamisen orientaationa. Käsite tulee Sara Ahmedilta (Queer Phenomenology). Kirjoittaja epävakauttaa kirjoittaessa itsensä ja teksti epävakauttaa lukijan. Tulee huimaava olo.

Puhuja 2
Tarkoittaako se sitä, että siitä saa uuden näkökulman tai näköalan johonkin? 

Puhuja 1
Joo. Hei joku mopedi tulee.

TAUKO

Puhuja 1
Minulle kirja on ajattelun paikka. Sellaisen haluan antaa omalla kirjallani. Haluan, että kirjani tuottaa uutta ajattelua. Että se ei ole vain nautinnollinen lukukokemus. Maaginen memoir tuottaa reittejä uuden tiedon ja uusien käsitteiden luo. Se on jotenkin tutkimuksellista. Maaginen memoir kutsuu assosioimaan villimmin. Samalla teoksen maagisen asiat ovat totta.  

Puhuja 2
Ääneen ajattelusta syntyy jonkinlaista ehdottamisen praktiikkaa. Toinen ehdottaa ja toinen myöntyy siihen ja lisää siihen ehkä jotain, joko uuden näkökulman tai ajatuksen. Tai sitten voi myös haastaa ja kysyä, että mitä tarkoitat. Silloin ei jää yksin ajattelemaan. Yksin kirjoittaessa ei pääsisi ikinä siihen samaan muotoon, mihin pääsee yhdessä. Tällä tavalla yhdessä tuottaa ajatuksen metamorfoosia, joka on sitten joku muu olento. 

Puhuja 1
Ja onko se myös sitä, että toinen auttaa siinä assosiatiivisessa prosessissa? Ainakin minulle kirjoittaminen on syventämistä, syvemmälle kaivamista ja uusien tasojen paljastamista. Syvemmälle pääsee kysymällä toiselta, että mitä sinulle tulee tästä mieleen. Sitten voi tarttua niihin ajatuksiin, jotka tuntuvat itselle hyödyllisiltä. 

Puhuja 2
Tämä liittyy kontrollista luopumiseen. Yhdessä ajattelu on anteliaisuuden politiikkaa. Luovutaan myös loogisuuteen pyrkivästä ajattelusta tai muotoilusta, eikö niin?

Puhuja 1
Joo ja sitten se, mitä toinen tarjoaa on käytettävissä. Ei ole tiedon omistajuutta. 

Puhuja 2
Tuo on hyvä! Halusin sanoa vielä jotakin kontrollista luopumisesta. Kun puhuimme aikaisemmin ymmärtämisen väkivallasta. Kontrollista luopuminen liittyy siihen, että meidän ei tarvitse täyttää sitä aukkoa tai sitä tyhjää kohtaa tekstissä ymmärtämisen tai tietämisen materialla. Voi antautua ja altistua jollekin muulle.

Puhuja 1
Pohdimme tyhjyyden käsitettä maagisen memoiren yhtenä kantavana ajatuksena. On kirjoittamista, joka pyörii raon, välin, tyhjän kohdan tai aukon ympärillä. Kirjoittaminen lähestyy asiaa, mutta ei välttämättä pyri ymmärtämään sitä. 

Puhuja 2
Ehkä kontrollista luopuminen on liian täysi tai lopullinen ajatus. Voi olla parempi puhua mahdollisuuksista, joita tuntemattomalle avautuminen tarjoaa.
Nyt tulee koiria tuolta. Pitääkö meidän väistää näiden kanssa? 

(Koirat aloittavat raivokkaan haukun, väistämme polulta sivuun. Haukkumista kestää useamman minuutin.) 

Puhuja 1
Herran jumala! Hirveä show!

Puhuja 2
Keskeytysten poetiikkaa käytännössä. Näillä koirilla on oma toisilleen ehdottelun ja yllyttämisen praktiikka. 

Puhuja 1
Niin on! Mutta siitä tuntemattomasta vielä. Tarkoitan, että aina jotakin puuttuu. Se on hyvä lähtökohta. On kiinnostavampaa, että asia on osittain näkyvä, kuin että se olisi kokonaan näkyvä.

Puhuja 2
On seksikkäämpää olla vähän pukeissa kuin kokonaan alasti. Maaginen memoir pyrkii läpäisemään, menemään jonkun kokemuksen läpi, mutta samalla se hyväksyy tuntemattoman ja etäisyyden.

Puhuja 1
Ja kuitenkin on pakkomielle ymmärtää. Miksi me emme hyväksy osittaista ymmärtämistä, kun se on joka tapauksessa meidän todellisuutemme? On vain osittain ymmärtämistä. Väärinymmärtäminen on minusta taiteessa kiinnostavaa ja luovaa toimintaa.

Puhuja 2
Ei tarvitse täysin ymmärtää voidakseen ottaa siitä omaan elämäänsä ja ajatteluunsa jotain. Ja luoda sen avulla uutta. Minä koen aina olleeni sielultani runoilija, joka on pakotettu prosaistin kehoon, tai muotoon. Tavallaan se on aina ollut minulle ihan selvä asia, että runo tai runous on kielentakaista, se menee älyn ja ymmärtämisen toiselle puolelle. Maaginen memoirkin voi toimia runon mekanismeilla. Ei tarvitse ymmärtää älyllä.

Puhuja 1
Minä ajattelen, että omassa kirjoittamisessani tekstillä on aina oma piilotajunta. Siellä on yhteyksiä, jotka ovat minulle kirjoittajana piilossa, ne paljastuvat (osin) myöhemmin tai eivät koskaan. Tekstin alla on aina toinen teksti. Kun kirjoitan toista romaaniani, huomaan, että teksti myös puhuu piilotajuntaan. Koko ajan vuotaa suuntaan ja toiseen ja läpi minusta. Kirja tuntuu silloin elävältä organismilta. Silloin se on väistämättä maagisen piirissä. Se on aina enemmän kuin tekstiä. Eikö Sydänhirviö ole vähän sellainen tekstin sisäinen organismi?

Puhuja 2
Hirveän kiinnostava tuo ajatus tekstin ja teoksen alitajunnasta. Sydänhirviössä se hirviö oli olemassa jo siellä tekstissä, se piilotteli sivulauseessa sellasena ei merkittävältä vaikuttavana oliona, mutta se alkoi kasvattaa omia elimiään ja raajojaan sitten sieltä. Se alkoi kehittää itse itseään. 

Puhuja 1
Sanoit, että se syntyi kirjoittamalla. 

Puhuja 2
Se tekstin hirviö itse synnytti itsensä. Ja se hetki, kun näin sen… 

Puhuja 1
Mitä täällä on? Täällä on paperilappuja. 

Puhuja 2
Onko tämä taidetta? 

Puhuja 1
Eihän tämä ole Huanin taidetta? 

Puhuja 2
Tyhjiä papereita. Onko tämä aika alitajuista nyt? 

Puhuja 1
Täällä on tyhjiä papereita, ei vittu. 

Puhuja 2
Tyhjiä papereita puissa kiinni punaisella nuppineuloilla. 

Puhuja 1
Yksi paperi on tippunut maahan. Tämä on kyllä uncanny nyt.

Puhuja 2
Tulomatkalla näin kyllä maahan pudonneen paperin, mutta en nähnyt näitä puihin naulattuja.

Puhuja 1
Puhuttiin niin kiihkeästi, ja ne on tuolla toisella puolella puuta, niin me ei nähty niitä. 

Puhuja 2
Tässä on 20 minuuttia nyt tallennettua matskua, joista 5 minuuttia on koirien haukuntaa. Tästähän nyt rupeaa hyvin kehittymään.
Mutta mihin jäimme, siihen että sanoit kuinka hirviö synnytti itse itsensä. Vai sanoinko minä sen? Tämäkin on oireellista. Sanoinko minä vai sinä? Mutta kuitenkin, se hirviö, se hetki kun näin sen, teos syntyi siinä hetkessä.

Puhuja 1
Mitä ajattelet siitä, kun minä luin sitä sinun käsikirjoitusta ja haastoin sinua kysymällä siitä hirviöstä? 

Puhuja 2
Olit kysynyt siitä vaikka kuinka monta kertaa. Luulin koko ajan, että vastaan siihen tekstissä, luulin että tiedän mikä hirviö on. Kun sanoin että nähdessäni hirviön, näin teoksen, mutta se ei tarkoittanut vielä sitä, että tiesin mikä se hirviö on. Tässä pääsemme taas tietämiseen ja ymmärtämiseen. Kun jankkasit loputtomasti, että mikä se hirviö on, mikä se hirviö on, ja sanoin, että olet sellainen tekstin PT – että toinen on aivan hiki päässä sydänkohtauksen partaalla ja veri maistuu suussa, ja sitten toinen sanoo, että jaksa vielä, jaksa vielä. On pakko puskea jonkun rajan yli.

Puhuja 1
Olit aika vihainen. Et minulle mutta ylipäänsä vihainen.

Puhuja 2
Olin kauhean turhautunut ja se kohdistui prosessiin, hirviöön ja siihen mitä en tiedä.  Turhauduin siihen, etten ymmärtänyt tai tiennyt.

Puhuja 1
Mutta teinkö minä sitten ymmärtämisen väkivaltaa, kun halusin hirviölle selkeämmän muodon?

Puhuja 2
Uskon, näin jälkeenpäin ajateltuna, että sinä näit sen, alitajunta puhui sieltä tekstistä sinulle ja se oli minulta vielä piilossa, mutta sinä kuulit, että joku puhuu. Et tiennyt mikä puhuu, mutta kysymykset pakottivat etsimään vielä. Ja kun vaihdoimme ääniviestejä, puhuit kuoleman kasvoista. Huomasin, että tämä se on. Hirviö oli olemassa, mutta en nähnyt sen kasvoja. Hirviö oli väkivaltaisen, luonnottoman kuoleman kasvot!

Puhuja 1
Tuotetaan tietoa yhdessä tästä maailmasta. Tarjotaan toiselle sana!

Puhuja 2
Palaan aina ajatukseen lahjan antamisesta, anteliaisuudesta. Vaatii luottamuksen, että voi tarjota oman elämänsä toisen ajateltavaksi.

Puhuja 1
Joo, on oltava molemminpuolinen luottamus. Minulle tuli vielä mieleen sanan tarjoamisesta tämä: kun tarjoaa toiselle ajatusta, assosiaatiota tai käsitettä, toinen ei välttämättä ymmärrä sitä samalla tavalla. Ajatuksen voi ottaa vastaan toisessa muodossa. 

Puhuja 2
Kirjan kirjoittaminen on kyllä älytöntä hommaa! Kun yrittää saada yhteyden johonkin, ehkä toiseen ihmiseen, niin siihen kuuluu väistämätön väärinymmärretyksi tuleminen. 

Puhuja 1
Ehkä lähtökohdan täytyykin olla väärinymmärtäminen. Kun kerran on psykoanalyyttisesti jo viitattu piilotajuntaan. 

Puhuja 2
Freudilaisiin lipsahduksiin. 

Puhuja 1
Ja sitten tämä lacanilainen rako-väli-poissaolo-tyhjyys, joka kuuluu ihmisyyteen ja kieleen ja ruumiiseen… no, nyt hukkasen ajatuksen, kun lähdin veivaamaan liian kaukaa. Mikähän se olikaan? 

Puhuja 2
Väärinymmärretyksi tulon väistämättömyys. Kun olet viitannut jo alitajuntaan ja Lacanin aukkoon. 

Puhuja 1
Niin, niin! Väärinymmärrys on reitti alitajuntaan. Se on väylä kellarikerrokseen, koska silloin kun ymmärtää jotakin väärin, itse asiassa hakee piilotettua aineistoa esiin. Onhan se jännittävää! Eihän se tietenkään aina toimi sillä tavalla, että kielen lipsahdus paljastaa jonkun synkän salaisuuden. 

Puhuja 2
Herrajumala! Minkälaista minun sosiaalinen elämä olisi, jos joutuisin ajattelemaan tätä kautta!

Puhuja 1
Apua, ja minulla on niitä lipsahduksia joka toisessa lauseessa!

Puhuja 2
Memoir tulee ranskan kielen sanasta mémoire, joka tarkoittaa muistia tai muistelemista. Sitähän ajatellaan, että kun ihminen muistelee asioitaan, ja sitten vielä kaiken lisäksi kirjoittaa ne, eli ikään kuin naulaa ne paperille sanamuotoon, niin sitten siinä on jonkinlainen totuus. Mutta memoir saa ajattelemaan, että onko edes mitään muistin totuudellisuutta? Vai onko muisti hirviö, joka muodostuu aina uudelleen, kuin jokin metamorfoottinen olento, joka on aina muutoksessa? 

Puhuja 1
Tai jos asian kääntää toisinpäin: kun kirjoittamisessa viitataan totuuteen, tarkoitetaan muistin totuutta, ei todellisuuden totuutta?  

Puhuja 2
Tämähän se oli! Aivan kuten teoksen sisäinen aika ja kronologinen aika ovat eri asioita. Teoksen rakenne tulee siitä, mitä kirjoittamisen muisti tekee teoksen sisäisessä ajassa. Kirjoittaminen tunnustaa tyhjyyden, ei-tietämisen, sen mikä muistista puuttuu. Mietin sitä, miten tärkeitä meidänkin teoksissa ovat oliot, olennot ja ylipäänsä transsendenssi.

Puhuja 1
Zombit ja hirviöt tulevat ymmärryksen tilalle. Ne ottavat maskuliinisen, rationaalisen, järjellisen ymmärryksen paikan. Koska ne ovat tietoa elämistä ja selviytymistä varten. Ne ovat totta toisella tavalla.

Puhuja 2
Se on muuta tietoa kuin looginen tai rationaalinen. 

Puhuja 1
Maagisella memoirella voi päästä käsiksi tietoon, joka ei muuten tule esiin. Olioilla ei voi kokonaan täyttää tuntematonta tai tyhjyyttä, mutta niitä voi vähän asetella sinne rakoon. 

(Olemme palanneet talolle. Nauhoitus päättyy. Keskustelu jatkuu.)