Yhteys ekologiaan on kaikkialla

Vaikka Lehtovaara on kasvanut metsäisissä maisemissa, ei yhteys ekologiaan tarkoita hänelle ainoastaan ilmeistä yhteyttä metsäluontoon tai ympäristöön. Ekologia on hänen ajattelussaan kaikkialla, sekä elollisiksi että elottomiksi kutsuttujen välisyyksissä ja dynaamisissa suhteissa.

Väitöstutkimuksessaan Lehtovaara tarkastelee fossiilisesta energiasta riippuvaisen kulttuurin synnyttämiä kehollisen kokemisen tapoja ja miten ne väistämättä muuttuvat ekologisen jälleenrakennuksen myötä. Tutkimus jakautuu sekä kirjalliseen että taiteellisiin osioihin, käsittäen tanssin ja ympäristöfilosofian tutkimusta ja menetelmiä. Osana tutkimusta Lehtovaara on toteuttanut Nimeämätön luonto -triptyykin vuosina 2022–2024. Kolmiosaisen tanssiteoksen esitykset ovat tapahtuneet Helsingissä Öljysäiliö 468:ssa, Uuden tanssin keskus Zodiakissa sekä kauppakeskus Redissä.

Lehtovaaran taiteellisen praktiikan ytimessä on energian ja informaation liike ympäristön ja esiintyvän ruumiin välillä. Tanssi ja koreografia ovat keinoja hahmottaa vartalon sisäisen kokemusmaailman ja elävän ympäristön välisiä suhteita. Lehtovaara valitsi öljysäiliön teoksensa miljööksi ensinnäkin siksi, että paikassa on konkreettisesti säilytetty öljyä. Miljöössä kohtaavat myös merellinen luonto ja arkkitehtoninen, rakennettu ympäristö.

Hän halusi tutkia fossiilienergian haamuja – säiliön läpi kerran virtaaman öljyn synnyttämiä liikkeen rytmejä, muotoja ja intensiteettejä. Lehtovaara puhuu ruumiin energiataloudesta ja sen olemisesta osana fossiilista aineenvaihduntaa, koko yhteiskunnassa.

”Minua kiinnosti, miten koreografia syntyy tällaiseen tilaan ja miten tilan fyysiset olosuhteet vaikuttavat ihmiskehoon ja päinvastoin.  Säiliö on samaan aikaan teräksen kova ja huokoinen tila, luonnonvalo vuotaa sisään seinissä olevista rei’istä ja tuuli puhaltaa tilan läpi. Tilassa kehon energiatalous myös ilmenee selvästi, esimerkiksi hengityksen höyryämisenä.”

Lehtovaara kertoo kirjoittavansa tanssia suhteessa tilaan, sen muotoihin ja mittasuhteisiin. Ruumiin energia voi virrata tilaan myös äänenä, kiertää pyöreässä tilassa kaikuna, valua muihin tanssijoihin ja yleisöön. Kaikki kytkeytyy lopulta kehämäisesti yhteiskunnan aineenvaihduntaan.

”Käytän joskus termiä site-responsive mikä voi puolestaan johdattaa ajattelemaan vastuuta (responsibility as an ability to respond). Siinä on kyse kyvystä kommunikoida, siirtää tietoa, vastata, esimerkiksi miten koreografia vastaa tilalle ja tilassa, tai miten tila kirjoittuu koreografiaan ja puhuttelee siinä esiintyvää ruumista.”

Jälkifossiilisesta ajasta ja siihen siirtymisestä on puhuttu ainakin kymmenisen vuotta. Suomessa siitä ovat kirjoittaneet etenkin BIOS-tutkija Tere Vadén ja ympäristöfilosofi Antti Salminen. Vielä mihinkään fossiilittomaan aikakauteen ei ole siirrytty, mutta se on tavoitteena.

Vihreä energia ei kuitenkaan ole Lehtovaaran mielestä ongelmatonta sekään.

”Energian globaali kokonaiskulutus lisääntyy edelleen hurjaa vauhtia. Isossa kuvassa uusiutuva energia ei ole korvannut fossiilisia polttoaineita vaan täydentää kasvavaa energiankulutusta. Puhutaan myös energiatehokkuudesta, joka kapitalistisessa järjestelmässä kääntyy useimmiten taloudelliseksi voitoksi ekologisen kestävyyden sijaan.”

Yhteiskunnan aineenvaihdunta on Lehtovaaran mukaan kytköksissä siihen, miten elämme kehollisissa tietoisuuksissa, miten miellämme ja käytämme omia kehojamme. Teollinen vallankumous ja kapitalistinen järjestelmä ovat valjastaneet ja kytkeneet kehot tehokkaasti resurssi- ja hyötykäyttöön, jonka ajattelutavan me ihmiset olemme sisäistäneet kollektiivisesti. Samoin nykyajassa hermostoa rasittavia ärsykkeitä tulvii joka puolelta.

Lehtovaaralle keskeistä taiteellisessa työskentelyssä on siirtyminen suorittavasta objektikehosta aistivaan, havaintoja tekevään ja kokevaan kehoon.

”Pyrin työskentelyssäni luomaan paikkoja ja tilanteita, joissa voi pysähtyä kuuntelemaan omaa ruumiillisuuttaan suhteessa muuhun ympäröivään, ehkä uusilla tai ainakin kysymyksiä herättävillä tavoilla.”

Tärinäparadoksi koreografisena lähtökohtana

Lehtovaara hyödyntää taiteellisessa työssään erilaisia somaattisia menetelmiä. Yksi niistä on TRE, eli Tension ja Trauma Releasing Exercises. Siinä kehon luonnollista lihasten tärinää tai vapinaa hyödynnetään stressinpurkumenetelmänä. Tärinärefleksi käynnistetään venyttävin ja lihaksistoa jännittävin liikkein. Kyse on siis hermostoperäisestä tärinästä, joka saadaan aikaan oikein kohdistetulla rasituksella ja rentoutumisella.

TRE-menetelmässä syntyvällä tärinällä voidaan vapauttaa, ohjata ja säädellä kehossa kiertävää ja kehon tuottamaa energiaa. Tärinä voi lähteä liikkumaan ympäri kehoa, muuttaa muotoaan, voimistua tai heiketä.

Lehtovaaralle tämäkin on ennen kaikkea tapa työskennellä kehon läpi virtaavan energian kanssa. Tärinän kautta on myös mahdollista saada yhteys kehon muistiin. Sieltä voi tulla esiin liikkeellisiä kerrostumia niistä asioista, joita on elämässään harrastanut.

”Voi tuntua aavemaiselta, kun kehomuistot nousevat esiin, ilman että minä siinä itse tietoisesti tuottaisin niitä liikkeitä. Tietoinen mieli pelästyy, että kukas hitto täällä oikein liikkuu.”

Näitä liikkeitä Lehtovaara työstää ja järjestää sitten koreografiseksi liikkeeksi. Tähän sisältyy myös tietynlainen mahdottomuus tai paradoksi. TRE-liikkeet nousevat esiin kehon tiedostamattoman alueelta. Jos tietoinen mieli puskee ja pyrkii ottamaan tilannetta haltuun, tärinä usein loppuu.

”Tämä ristiriita ja samalla kytkös on praktiikkani ytimessä. Siinä kehollisuuden yhteys ekologiaan ja luontoon käy ilmi, paljastuu hetkellisesti. Ajattelen, että olemme ensisijaisesti kehojemme kautta yhteydessä muihin ei-inhimillisiin olentoihin, toisiin voimiin ja eliöihin. Asetumme kehoinemme tiettyyn neuvottelemisen tilanteeseen. Se on jaettua yhteistä olemassaoloa muun olevaisen kanssa.”