Emilia Sølvsten

Nimeni on Emilia Sølvsten (1996), ja olen liikkeen, kuvanveiston ja kirjoittamisen parissa työskentelevä kuvataiteilija. Teoksissani pohdin fantasioita, jotka kumpuavat etäisyydestä itseni ja grönlantilaisen perintöni välillä – fantasioita, jotka usein romantisoivat ja yksinkertaistavat monimutkaisen todellisuuden stereotypioiksi. Tällainen pelkistys voi ilmetä vahingollisena tai väkivaltaisena ja se voi herättää kaipuuta, naiiviutta, absurdiutta, surua ja ennen kaikkea menetyksen tunnetta. Miten menetys ilmenee? Tarkastelen perittyjä traumoja ja niiden vaikutusta jokapäiväiseen elämään ja pyrin sitä kautta ymmärtämään, miten henkilökohtaiset kokemukset risteävät kollektiivisten ilmiöiden kanssa ja miten perimämme muokkaa kulttuuri-identiteettejä.

Saaren kartanossa keskityn qivittoqiin eli grönlantilaiseen mytologiseen hahmoon, joka edustaa maanpakolaisuutta, irtautumista ja muutosta. Tämä vuoristovaeltaja toimii linssinä, jonka kautta voidaan tutkia esimerkiksi häpeän, vihan ja yksinäisyyden tunteita. Tulkintani on pikemminkin hyvin henkilökohtainen kuin historiallinen, ja siinä otetaan huomioon legendan lukemattomat muunnelmat. Tutkin qivittoqia kirjoitusten, lumiveistosten ja työpajojen kautta sen liikkuessa eri rajojen välillä – luonnon ja ihmisyyden, yksinäisyyden ja yhteisön, elämän ja kuoleman. Perheeni historian ja menetykseen ja eristäytymiseen liittyvien yhteiskunnallisten tabujen innoittamana pyrin tarinankerronnan avulla tutkimaan yhteisiä inhimillisiä rajoja.

Kuvanveistopraktiikkani ilmentää näitä ideoita muotoillessani katoavia lumiolentoja, jotka hetkellisesti muuttavat ja asuttavat maisemaa. Veistokset heijastavat qivittoqin katoavaisuutta ja abstraktia käsitettä ja symboloivat ”läpikulkua” – siirtymistä yhdestä olemassaolon muodosta toiseen, lyhytaikaista tilassa olemista ennen palaamista takaisin maahan, aivan kuten qivittoq.

Työni edistyessä Saaressa oletan sen muodon muuttuvan ja mukautuvan vastauksena Saaren kartanon ympäristöön ja historiaan sekä muihin residenssiläisiin. Paikkasidonnaisuus on tärkeä osa työskentelyäni ja siten vaikuttaa myös työni lopputulokseen, jonka jaan innolla kanssanne lähitulevaisuudessa.

Otteita kirjoituksestani kaiverretaan paikan päältä löytyviin sedimenttikiviin, jolloin maisemaan jää jälkiä kohtaamistani qivittoqin kanssa.