Tarinat ja julkaisut Saaren kartanon residenssi 02.01.2025 Voimmeko ajatella yhdessä paikan kanssa ilman, että se jättää jälkensä meihin? Tarinat ja julkaisut Saaren kartanon residenssi 02.01.2025 Voimmeko ajatella yhdessä paikan kanssa ilman, että se jättää jälkensä meihin? Reviving the Wild Reviving the Wild -sisällöt esittelevät Saaren kartanon ekologista residenssitoimintaa eri näkökulmista. Tällä kertaa haastattelussa on residenssin kutsutaiteilija. Jokaiselle yksilöresidenssijaksolle kutsutaan taiteilija tai tutkija, joka keskittyy työskentelyssään ekologisiin kysymyksiin. Kutsutaiteilijaohjelma tarjoaa residenssiläisille keinoja ekologisen ajattelun syventämiseen ja luontoyhteyden tarkasteluun. Teksti Taru Elfving Kuvat FRAUD Jaa: Taiteilijaryhmä FRAUD jäljittää praktiikassaan ekstraktivismin historian sekä materiaalien ja pääoman jatkuvan kiertokulun lukemattomia vaikutuksia. He ovat Saaren kartanon kutsutaiteilijoina syys-lokakuussa 2024 palanneet Itämeren rannoille ajattelemaan geologisten esiintymien ja kaivosalueiden äärellä niiden kietoutumista ympäröivän vesistön ja sen monilajisen yhteisön kohtaloon. On vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen lämmintä, kun kävelemme tihkusateessa rinnettä ylös metsän läpi. Kun saavutamme karttoihin näköalapaikaksi merkityn tasanteen, avautuu edessämme näkymä valtavan kalkkikivilouhoksen ylitse. Paksut pilvet taivaalla heijastavat jyrkkien louhittujen kallioiden tunnelmaa. Kaikki on harmaata. Näkymä katselupaikaksi määritetystä kohdasta on vain osa maahan kaivetun kuopan tarinaa. Kaivos ulottuu vastakkaisten kallioiden toiselle puolen, ja nykyään aktiivista kaivostoimintaa tapahtuu vain tunneleissa syvällä maanpinnan alapuolella. Pöly ei enää leviä kaupungin keskustaan tai merelle, jotka molemmat sijaitsevat aivan näköalapaikan vieressä. Ajaessamme saaristosta takaisin mantereelle ylitämme sillan, joka on hiljattain todettu rakenteellisesti epävakaaksi. Uusi suurempi silta on rakenteilla, mutta meidän on madeltava vanhan yli lukuisien rekkojen rinnalla. Rekat kuljettavat louhoksen teollisuustuotteita, jotka lähinnä ruokkivat yhteiskunnan kyltymätöntä sementin nälkää. Pelloille levitettävä kalkki – pieni virta louhoksen sivutuotetta, jolla sidotaan lannoitteista peräisin olevaa fosfaattia ja vähennetään ravinteiden valumista vesistöihin – on esitetty ratkaisuksi Saaristomeren rehevöitymiseen. Juuri tämä maataloustuote on tuonut meidät retkellemme osana FRAUDin residenssiä (Audrey Samson ja Francisco Gallardo) Saaren kartanossa. Samalla louhos avaa näkymiä lähiympäristönsä ulkopuolelle sekä raaka-aineiden että pääoman globaaliin louhintaan ja kiertoon. Aiemmin louhoksen omisti paikallinen yritys, joka hyödynsi näillä rannoilla harvinaista geologista kalkkiesiintymää. Nyt kansainvälistä toimintaa pyörittää monikansallinen yhtiö, jonka taustalla on suuria sijoitusyhtiöitä. Pöytätabletti Radical Connections -näyttelyssä (loka-joulukuu 2024), kuraattori Henrik Majlund Toft. Lagenid porous foraminiferus. Lasimaisen ja rei’itetyn oloinen kalkkikivi. Lähde: National Mining Company of the Sahara (ENMINSA) Discovery, Measurement and Evaluation of the Bu-Craa Phosphate Deposit. Madrid: ENMINSA, 1966. Kuva: Lino Camprubi. Fosfaattihaamut Jo vuosien ajan FRAUD on seurannut ns. kriittisten raaka-aineiden kulkua yhä meneillään olevassa EURO—VISION-projektissaan. Kyseessä on lyhyesti sanottuna tutkimus ”eurooppalaisten instituutioiden ja käytäntöjen louhivasta katseesta”, jonka tarkoitus on turvata EU:n kannalta kriittisiksi katsottujen materiaalien jatkuva saatavuus. Näiden materiaalien kautta FRAUD tarkastelee luonnonvarojen hallinnan, kansainvälisten suhteiden, kaupan ja sääntelyn välisiä suhteita sekä niiden lukemattomia vaikutuksia ekologioihin ja yhteisöihin, joita materiaalivirrat yhdistävät. Tutkimalla materiaalien reittejä ja historiaa FRAUDin voidaan sanoa maadoittavan geopolitiikkaa. Monissa tähänastisissa ilmenemismuodoissaan hanke hahmottelee myös mahdollisia vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Fosfaattikivi on yksi EU:n määrittelemistä kriittisistä raaka-aineista, joita FRAUD on tutkinut viime vuosina. Tämä synteettisten lannoitteiden olennainen ainesosa on rajallinen resurssi, jonka kysyntä kasvaa maailmanlaajuisen teollisen maatalouden tehostuessa, ja sillä on keskeinen rooli maaperän ja vesistöjen pilaantumisessa. Maapallon suurin fosfaattikeskittymä sijaitsee Marokossa, Länsi-Saharassa, alueella, johon on syvästi vaikuttanut eurooppalaisen kolonialismin perintö ja paikallisen alkuperäiskansan, sahrawien, pakkosiirto. FRAUD on vuodesta 2020 lähtien kerännyt arkistomateriaalia ekstraktiivisista käytännöistä alueella puuttuakseen kyseisen paikan historiografiseen näkymättömyyteen. Nyt tutkimus on johtanut heidät Siilinjärvelle, jossa sijaitsee Euroopan ainoa toiminnassa oleva fosfaattikaivos. Osana residenssiään Saaren kartanossa FRAUD ryhtyi järjestämään retkeä Siilinjärvelle yhdessä muiden residenssiläisten kanssa. Norjalaisen kaivosalan jättiyritys Yaran omistamalla kaivoksella ei kuitenkaan oltu halukkaita ottamaan taiteilijoita ja Saaren kartanon vierailijoita vastaan opastetulle kierrokselle. FRAUD päätti mennä sinne siitä huolimatta, todeten näin: Nykyään on harvinaista, että kaupunkilaiset tai edes maaseudun asukkaat pääsevät kaivosalueelle, elleivät he työskentele siellä. Satelliittikuvat voivat joskus olla epätarkkoja, jolloin jopa yläpuolelta otetuista kuvista ei saa selvää. Kaivosalueet muuttuvat yhä näkymättömämmiksi. Vuonna 2024 Siilinjärven kaivos näkyy yhä Google Mapsissa, ja sen ansiosta pystyimme suunnistamaan alueella ilman kaivoksen henkilökunnan apua. Kartta oli tosin vanhentunut, ja sen vuoksi emme melkein päässeet poistumaan tieltä, joka oli sittemmin suljettu. Kartan avulla pystyimme kuitenkin tutkimaan kaivoksen aidatun alueen ulkopuolista ympäristöä. Vierailumme aikana ajoimme tämän alueen ympäri niin pitkään kuin mahdollista. Näimme enimmäkseen useiden kymmenien kilometrien pituisia korkeita aitoja, joiden takana oli toisena aitana toimivia korkeita kiviaineskasoja, erityisesti ”järvien” ympärillä. Kutsuimme niitä myrkkyjärviksi. Niissä on muun muassa fosfaattikiven jalostuksen kemiallisia sivutuotteita, kuten rikkihappoa. Ajoimme pienien purojen ohi, joita valuu näistä happoaltaista. Pysähdyimme tutkimaan yhtä niistä ja löysimme ”ympäristövalvontalaitteen”, joka oli kiinnitetty metallitynnyrin näköiseen rakenteeseen. Puroa on vaikea kuvailla, sillä emme olleet koskaan ennen nähneet sellaista väriä. Pilvimäisiä muotoja lipui muuten karussa purossa, ja haju sai meidät voimaan pahoin noin tunnin ajan vielä lähdettyämmekin. Emme nähneet itse järviä ollenkaan, ainoastaan niistä huuhtoutuvat purot. Lähellä on maatiloja ja asuu ihmisiä ja ei-ihmisiä, ja mietimme, miten etuoikeutettuja olemme, kun voimme ajaa pois tästä myrkyllisestä ympäristöstä. Kun lähestyimme kaivosaluetta, tarkemmin sanoen yhtä niistä avolouhoksista, joista fosfaattia kaivetaan, näkymä oli selvä. Kuoppa on suuri niin kuin ovat koneetkin, ja siksi ne saavat aikaan eräänlaisen geoteknisen ylevyyden kokemuksen. Muutaman kilometrin päässä tehtaasta on pienen vuoren kokoinen kasa valkoista ainetta. Tämä oli alueen kunnioitusta herättävien maisemien huippu. Sen uskomaton kauneus täytti meidät kauhulla. Fosfaattivuori näyttää olevan strategisesti sijoitettu päätien viereen niin, että kaikki tässä osassa Suomea matkustavat ajavat sen ohi. Yara-yhtiön logo seisoo ylpeänä maisemassa, jossa ylevä on nostettu etualalle ja myrkyllinen hämärretty. Vaikka otimme paljon valokuvia ja videokuvaa, meitä ei kiinnosta kierrättää kontekstittomia, pelonsekaista kunnioitusta herättäviä kuvia fosfaattivuoresta. Tarkoituksenamme ei ollut dokumentoida vaan pikemminkin ajatella yhdessä paikan kanssa ja sen kautta. Miten voimme ymmärtää tämän mittakaavan kaivostoimintaa, jollemme kävele sen loputtomalta tuntuvan aitauksen vierellä, haista siitä liukenevia happohuuruja tai näe tuhottuja alueita yhteisöissä, jotka ovat samanaikaisesti sidoksissa kaivostoimintaan toimeentulonsa vuoksi? Voimmeko ajatella yhdessä paikan kanssa ilman, että se jättää jälkensä meihin? Kaivostoiminnan vaikutukset leviävät vesistöjä pitkin kauas louhintatyömaan ulkopuolelle. Sekä Länsi-Saharassa sijaitsevasta Bou Craan kaivoksesta että Siilinjärveltä todennäköisesti peräisin oleva fosfaatti huuhtoutuu juuri nyt pelloilta Itämereen laskeutuviin puroihin ja jokiin, ja ilmastonmuutoksesta johtuva sateiden lisääntyminen voimistaa prosessia. FRAUD työskenteli hiljattain Kattegatin kriittisellä ekologisella rajavyöhykkeellä Tanskassa, jossa Itämeri kohtaa Pohjanmeren ja johon yllämainitut virtauksetkin päätyvät. Saaren kartanon residenssin aikana FRAUDin uusi teos, Phosphopraxis: Nutrients are not Neutral (Phosphopraxis: Ravintoaineet eivät ole neutraaleja), esiteltiin Anholt-laivalla, joka kulkee tällä alueella. FRAUD jatkaa yhteistyötä brittiläisten tutkijoiden kanssa kehittääkseen tapoja havaita ja ymmärtää fosfaatin kiertoa, esimerkiksi käyttämällä fosforisoivia pigmenttejä. Syyskuussa 2024, Saaren residenssiläiset vierailivat Paraisten kalkkilouhoksella yhdessä Ilppo Vuorisen ja CAAn (Taru Elfving and Lotta Petronella) kanssa keskustelemassa fosfaatin ja kalkkikiven kiertokuluista. Metsistä puuhun ja hiileen Tapasin FRAUDin ensimmäisen kerran gelaton merkeissä Venetsiassa vuonna 2017. Ryhmä oli saapunut Suomesta ja heillä oli mukanaan juuri valmistettua, mäntytervalla maustettua jäätelöä, joka oli osa heidän teostaan Carbon Derivatives. Pian tämän jälkeen he palasivat Helsinkiin HIAP – Helsinki International Artist Programme taiteilijaresidenssiin, jossa he jatkoivat tutkimustaan suomalaisen metsätalouden monimutkaisista kytköksistä kolonialistisen luonnonvarojen louhinnan ja kaupan historiaan sekä nykypäivän metsien finansialisaatioon globaaleilla hiilimarkkinoilla. He aloittivat laajan tutkimuksensa seuraamalla mäntytervan historiallisia virtoja Kainuusta, joka oli 1600–1800-luvuilla Ruotsin ja Venäjän vallan alla kuten koko Suomi, Oulun satamaan ja sieltä Itämeren ylitse. Oulu kasvoi pienestä kaupungista merkittäväksi talouskeskukseksi tervakaupan ansiosta. Kauppatavara oli erittäin arvostettua ”Tukholman tervaa”, joka todennäköisesti sinetöi Ison-Britannian laivaston maailmanlaajuisen menestyksen yhdessä korkeiden mastojen eli ”kuninkaan puiden” kanssa, jotka oli myös hankittu pohjoisista metsistä. FRAUD keskittyy työskentelypaikkojensa erityispiirteisiin, ja tästä paikannetusta näkökulmasta käsin he jäljittävät kauaskantoisia, niin maantieteellisiä kuin historiallisiakin yhteyksiä. Heidän metsiä koskevan työnsä lähtökohtana on, että metsävarojen arvon määrittäminen on luonut perustan länsimaiden poliittiselle vallalle, kapitalismille ja kolonialismille. Tutkimustyössään he ovat perehtyneet talouskeinottelun historiaan esimerkiksi vakuutusyhtiöiden arkistojen avulla, jotka kartoittavat meren pohjassa ympäri Iso-Britanniaa lojuvan hylkypuun käsittämätöntä määrää. FRAUD nosti uponnutta puuta Thames-joen suistosta ja punnitsi sen, jotta sen arvo voitaisiin määrittää hiilimarkkinoiden mukaan osana Carbon Rifts -installaatiota. Näin teos konkretisoi markkina-arvojen vaihtelut ja niiden erottamisen planeettamme todellisista ekologisista rajoista. Tervan arvon maailmanlaajuinen heilahtelu on taas liittynyt sekä Oulun porvariston nousuun että Kainuun nälänhätään. FRAUD kritisoi mäntytervan nykyistä kaupallistamista, joka näkyy esimerkiksi siinä, miten tervamatkamuistot ja festivaalit erottavat tervan paikallisen historian sen taloudellisista, poliittisista ja sosiaalisista vaikutuksista. FRAUDin tervajäätelö jäljittelee sitä, miten materiaalien historiaa nykyään omitaan, ja toisaalta – taiteellisena interventiona – se houkuttelee kuluttajansa kehollisesti osaksi monimutkaisempaa kertomusta. FRAUD ‘Carbon Rifts – Sunken Forests,’ Complex Value$ -näyttelyssä, installaatiokuva, 13-24.6.2018, Somerset House Studios. Tilausteos: London Community Foundation and Cockayne – Grants for the Arts. Sattumalta tervajäätelön äärellä tapahtunut kohtaamisemme johti minut FRAUDin kanssa Turun telakalle, jossa museolaiva Sigyn oli kunnostettavana. Telakalla näimme sääolosuhteiden armoilla olevat hylätyt vanhat mastot, joista tulisi FRAUDin uuden teoksen keskeisiä päähenkilöitä. Majesteettinen Sigyn on aikoinaan purjehtinut valtameriä kauppa-aluksena. Sen mastot olivat aineellisia todistajia paitsi historiallisista matkoista myös niiden ekologisista vaikutuksista. Kun mastot piti vaihtaa uusiin, riittävän korkeita ja vahvoja mäntyjä ei enää löytynyt Suomesta, paitsi tiukasti suojelluista pienistä aarniometsistä. Laajan arkistotutkimuksen ohella FRAUD korostaa kenttätyön ja käytännön kokeilujen merkitystä. Kenttätutkimuksen käytännöt ja perinteiset käsityötaidot ovat heille tietolähteitä, jotka liittyvät läheisesti materiaaleihin. Sigynin vanhat mastot ohjasivat heitä tekemään yhteistyötä puuseppien ja veneenveistäjien kanssa heidän suunnitellessaan ja rakentaessaan juhannusmastoa eli Midsummer Mast (Onoma, Fiskars 2020; Contemporary Art Archipelago [CAA], Turku 2021). He ehdottivat hankkeessa, että käytetyn materiaalin hyödyntäminen on keino pelastaa paitsi raaka-aineita, myös ekologisesti paikantunutta tietoa ja taitoja sekä perinteiden unohdettuja poliittisia ja sosiaalisia ulottuvuuksia. Midsummer Mast herätti myös henkiin pitkälti hämärän peittoon jääneen juhannussalkoperinteen historian, jonka juuret juontavat sekä yhteismaille että saaristossa veneenveistoon. Teoksesta kehittyi pysyvä julkinen installaatio, Fields of May, joka uudelleen aktivoi juhannussalkojen historiallisen roolin Euroopassa ennen yhteismaiden yksityistämistä kansanoikeuden julkisina näyttämöinä, joilla vallan väärinkäyttäjät voitiin asettaa oikeuden eteen. CAA:n Seilin saarella sijaitsevalle Saaristomeren tutkimuslaitokselle tilaama teos toimii nyt infrastruktuurina, joka kannattelee ekologisia kysymyksiä käsitteleviä monitieteisiä tapaamisia ja tilaisuuksia. Teos on tähän mennessä ollut tapahtumapaikkana muun muassa FRAUDin järjestämälle todistajaseminaarille, jossa pitkäaikaisten ympäristönmuutosten tutkijat laitokselta sekä oikeustieteilijät, humanistit ja taiteilijat kokoontuivat keskustelemaan Itämeren ekologisesta rappeutumisesta (2022). Osana taideteosta lipputankoon nostetaan tapahtumien aikana silakkatuuliviiri kunnianosoituksena sekä vuosikymmeniä jatkuneelle silakkatutkimukselle että itse kalalle, joka on ollut keskeinen lajikumppani ihmiskulttuurien muodostumisessa näillä pohjoisilla rannoilla. Todistajaseminaari, Saaristomeren tutkimuslaitos, 2022. Kuratointi Contemporary Art Archipelago (CAA). Kuvat: Taru Elfving, Ilppo Vuorinen, FRAUD. Montaasi: FRAUD. Seuraa silakka Silakka muistuttaa meitä myös siitä, miten tärkeää on arvioida uudelleen niin perinteiden sosiaalisia tehtäviä kuin niiden suhteita muuhun luontoon. Maiden – sekä metsien että peltojen – järjestelmällinen aitaaminen ja sitä kautta sulkeminen yhteisöllisestä käytöstä kulki käsi kädessä ikivanhojen animististen uskomusten ja käytäntöjen tukahduttamisen kanssa. FRAUD korostaa tarvetta palauttaa keskiöön arvot, joita ei voida pelkistää laskelmiksi ja spekuloinneiksi. Se auttaisi meitä arvostamaan kaikkia maailmassa olevia mittaamattoman korvaamattomia asioita, joista on nopeasti tulossa mittaamattomia menetyksiä ilmaston romahduksen kiihtyessä. Todistajaseminaari on menetelmä, jossa kootaan yhteen ja kirjataan erilaisia näkökulmia käsiteltävään asiaan. FRAUD on käyttänyt menetelmää edistääkseen erilaisia tiedon muotoja sekä kootakseen ihmisiä yhteen keskustelemaan ja kuuntelemaan toisiaan. Tämä kuvastaa heidän näkemystään tutkimukseen perustuvien taidekäytäntöjen potentiaalista ja omasta roolistaan taiteilijoina – katalysaattoreina ja välittäjinä. Taiteilijoina he myös tarjoavat foorumin keskustelulle ja merkitysten luomiselle, jota nykyiset tiedontuotannon rakenteet, erilliset tieteenalat ja arvojärjestelmät eivät tarjoa. Lisäksi he ovat huolissaan siitä, että finansialisaatio ja automaatio valtaavat alaa kaikkialla, myös tutkimuksen ja koulutuksen aloilla. Saaren residenssissään FRAUD jatkoi vuoropuhelua Saaristomeren tutkimuslaitoksen kanssa ymmärtääkseen paremmin fosfaatin ekologisesti kestämätöntä kiertoa Itämeren alueella – ja kalkkikivilouhoksella nähtyjen ongelmalle tarjottujen ratkaisujen kestämättömyyttä: lisää kaivostoimintaa ja tehostettua globaalia materian ja pääoman kiertoa kaivostoiminnan ja tehostetun globaalin materian ja pääoman kierron aiheuttaman tuhon torjumiseksi. He palasivat myös kysymyksiin kenttätyön merkityksestä ympäristön muutosten pitkäaikaisessa tutkimuksessa: mitkä kenttätyön korvaamattoman arvokkaat puolet muuttuvat mittaamattomiksi menetyksiksi, kun menetelmät muuttuvat ja tutkija ei enää vietä aikaa paikan päällä tiedonkeruun lisääntyneen automatisoinnin vuoksi? Aivan kuten silloin, kun metsiä ja hiiltä tarkastellaan hyvin talouskeskeisestä näkökulmasta, myös automatisoinnissa ja mallintamisessa tiedon ja paikan välinen suhde katkeaa. Juuri tähän FRAUD toivoo voivansa kiinnittää huomiota jatkossakin: Saaren residenssin aikana fosfaatti- ja kalkkikaivoksilla tekemiemme vierailujen ja CAA:n kanssa Seilin saarella tekemämme työn tuloksena pohdimme tiedon tuottamisen kehollisuuden merkitystä. Pohdimme miten voimme ajatella yhdessä paikan kanssa ja samalla tietää jotain paikan kautta. Vuosien mittaan olemme kiinnostuneet perustieteestä ja sen tuottamista pitkäaikaisista aikasarjoista. Tämän päivän ilmapiirissä, missä tekoälyautomaatiosta ollaan niin innostuneita, on tärkeää muistaa kehon keskeinen rooli tiedon havaitsemisessa ja analysoinnissa. Kun keskustelee Seilin saarella työskentelevien tutkijoiden kanssa, käy selväksi, että heidän pitkäaikainen kanssakäymisensä saaren ja sen luonnon kanssa mahdollistaa heidän kykynsä analysoida eri datavirtoja. Tieto on heille ymmärrettävää, koska he ovat kulkeneet näitä rantoja toistuvasti vuosien varrella ja huomanneet, havainneet, haistaneet, tunteneet ja omaksuneet muutokset. Juuri tämä episteeminen jatkumo anekdoottisen ja todisteellisuuden välillä viehättää meitä valtavasti. Aloimme miettiä, käsitelläänkö sitä meribiologian kenttäkursseilla ja miten sitä voitaisiin opettaa? Saaristomeren tutkimuslaitoksen entinen johtaja, Professori Ilppo Vuorinen kertoi meille, miten hän tapasi opettaa muistiinpanojen tekemisen tärkeyttä kenttätutkimuksessa käyttämällä päiväkirjoja, joihin hän merkitsi kaikki havaitsemansa muutokset päivittäin. Kun kuukausia myöhemmin lukee laboratoriossa laitteiden avulla kerättyjä tietoja, muistikirjat voivat paljastaa yhteyksiä, täyttää aukkoja ja osoittaa, mitä muuttujia kannattaisi verrata, jotta monimutkaisista suhteista paljastuisi uutta tietoa. Juuri tällainen muistiinpanovihkoihin kirjattu kehollinen käytäntö mahdollisti sen, että tutkimuslaitoksen tutkijat pystyivät ymmärtämään Itämeren sateiden ja rehevöitymisen välisen suhteen, mikä oli merkittävä havainto. Huomaaminen ja tarkkaavaisuus ovat myös ratkaisevan tärkeitä taidekäytännöissä kuten tutkivassa estetiikassa. Tämä on toivottavasti seuraavan todistajuusseminaarin aiheena: miten voisimme jakaa eri alojen toimijoiden kesken näkemyksiä siitä, miten datan merkitsemistä harjoitetaan ja opetetaan ja miten kehollinen tieto toimii eri tieteellisissä menetelmissä ja tutkivassa estetiikassa. Todistajaseminaari, Saaristomeren tutkimuslaitos, 2022. Kuratointi Contemporary Art Archipelago (CAA). Kuvat: Taru Elfving, Ilppo Vuorinen, FRAUD. Montaasi: FRAUD.