Uutiset

Henkilökunta

10.05.2017

”Onni on olla rakastunut milloin mihinkin”

Kuka olet?

Heidi Lapila, Saaren kartanon tilanhoitaja

Miten päädyit töihin Koneen Säätiölle?

Minulla oli aiemmin kukkakauppa Mietoisissa, jolloin tutustuin Hannaan, Saaren kartanoon ja Koneen Säätiöön. Aluksi kävin opastamassa henkilökuntaa puiston hoitamisessa, sitten hoidin puistoa itse ostopalveluna ja kun kiinteistönhoitaja Simo jäi eläkkeelle vuonna 2013, astuin hänen saappaisiinsa ja vuosien saatossa minusta kehittyi kartanon tilanhoitaja.

Mitä teet säätiössä?

Minun hoidossani on Saaren kartanon arvokas ja ainutlaatuinen kulttuuriympäristö: kartanon rakennukset, puisto ja metsät. Vastuullani on myös residenssiasukkaiden asumisen sujuvuus ja työtilojen toimivuus.

Mikä on parasta työssäsi?

Jokaisen päivän erilaisuus, uusien asioiden oppiminen ja Saaren kartanon ihmiset.

Entä haastavinta?

Ehkä rakennusten kunnossapitotoimenpiteitten sovittaminen residenssiaikatauluihin. Yleensä aina käy niin, että vanhan rakennuksen yksi aiottu remontti johtaa toiseen ja kolmanteen ja niin edelleen.

Jos saisit yhden supervoiman, mikä se olisi ja miksi?

En tiedä supervoimasta, mutta tähtipölyä ja rakkautta. Koskaan ei tiedä, mitä uusi päivä tuo tullessaan.

 

BIO:

Heidi Lapila, nainen parhaassa iässä, on Saaren kartanon tilanhoitaja. Heidi on ollut taideainepainotteinen kulttuurityöntekijä, floristi ja yrittäjä.

Heidi asuttaa pienviljelytilaa Kivikylässä 5-vuotiaan Jimin ja vehnäterrieri Lauran kanssa. Jos ehtii, Heidi harrastaa kadonneen puutarhansa etsimistä ja oravien muotoilemista savipajallaan.

Motto: Onni on olla rakastunut milloin mihinkin.