Uutiset

Toiminta Helsingissä

04.06.2018

Kurkista kartanoon -kesätapahtuma Lauttasaaren kartanossa 8.6.

Iloisesti tervetuloa kurkistamaan juuri kunnostettuun Koneen Säätiön uuteen kotiin Lauttasaaren kartanoon (Otavantie 10, Helsinki) perjantaina 8. kesäkuuta kello 15–21! Päivä on täynnä ohjelmaa: taiteilijaryhmä Naapurihmaston performansseja, naamiotyöpaja lapsille, Lau Naun ja Kalle Salosen musiikkia sekä opastuksia kartanoon ja sen puutarhan taiteeseen.






Perusteellinen remontti Lauttasaaren kartanossa on saatu päätökseen, ja on aika päästä kurkistamaan, miltä kartanossa näyttää. Kartanosta tulee Koneen Säätiön uusi toimitila, josta säätiö haluaa luoda uuden tieteen ja taiteen sydämen Helsinkiin: paikan, jossa keskustellaan, kyseenalaistetaan ja kohdataan, herätellään ja haastetaan uutta ajattelua ja ammennetaan hengenravintoa. Ennen kaikkea kartanosta tulee paikka, jossa voimme kertoa apurahansaajiemme – tutkijoiden, taiteilijoiden ja muiden rohkeiden tekijöiden – työstä ja osaamisesta.

Kurkista kartanoon -tapahtumassa iloitsemme kesästä sekä vuonna 2016 käynnistyneen kartanon remontin valmistumisesta. Koneen Säätiön muutto kartanoon merkitsee uutta vaihetta vuonna 1837 rakennetun kartanon ja Lauttasaaren vanhimman rakennuksen, vuosilta 1791–93 peräisin olevan Punaisen huvilan, historiassa. Kartanon ja Punaisen huvilan huolellisessa kunnostuksessa on kunnioitettu rakennusten alkuperäistä henkeä niiden nykykäyttöä silmällä pitäen. Kartanon vanha puutarha palautetaan kukoistukseensa, ja sinne tuodaan paljon nykytaidetta – suurin kokonaisuus on taiteilijaduo Janne Nabbin ja Maria Teerin Lahopuutarha.

OHJELMA

  • Kahvila Puhuri Punaisessa huvilassa palvelee koko tapahtuman ajan. Kahvilassa on esillä Kalle Hammin ja Dzamil Kamangerin näyttely Siirtolaispuutarha.
  • Taiteilija Heini Ahon installaatio on esillä kartanon ensimmäisessä kerroksessa
  • arkkitehti Minna Lukander, arkkitehti Mari Mannevaara, maisema-arkkitehti Pia Kuusiniemi, konservaattori Tiina Sonninen, työmaapäällikkö Ari-Pekka Lanu ja projekti-insinööri Eetu Järvinen kertovat kartanon remontista, sisustuksesta ja puutarhasuunnitelmista – tunnistat heidät keltaisista huomioliiveistä
  • Lauttasaari-Seuran toimisto Punaisen huvilan toisessa kerroksessa on avoinna klo 15–19. Tutustu Lauttasaari-Seuraan myös Kahvila Puhurin yhteisötilassa.
  • Vanha Lauttasaari videolla. Kuinka Lauttasaari muuttui huvilasaaresta kaupunginosaksi? Katsele 1960-luvun videota Kahvila Puhurin esteettömässä yhteisötilassa.

15.00 Säätiön johtajan Anna Talasniemen kesätervehdys sekä munkki- ja mehutarjoilu 150 ensimmäiselle vieraalle. Paikka: Kartanon sali (1krs)

15.45–16.30 Taiteilija Leena Kelan mattoperformanssi eri puolilla kartanoa ja puutarhaa. Esiintyjät Päivi Julin, Leena Kela, Janna Pehkonen, Anne Pietarinen, Marjo Pipinen, Juhani Räisänen ja Tuulikki Veijola.

15.30–17.30 Taiteilija Eero Yli-Vakkurin Demokratiakävely Lauttasaaressa. Kohtaamispaikkana pihan Kaivo-teos. Kierros kestää noin 90 minuuttia. Ilmoittaudu kierrokselle etukäteen TÄSTÄ.

15.30 Taiteilijaduo Janne Nabb ja Maria Teeri kertoo Lahopuutarha-teoskokonaisuudesta kartanon puutarhassa. Kohtaamispaikkana kartanon sali (1krs)

16.00–18.00 Taiteilijaduo Rosamaria Bolomin ja Kêmen maskityöpajassa lapsille askarrellaan hyönteisaiheisia naamioita. Paikka: Pihatalo

17.00 Säätiön johtajan Anna Talasniemen kesätervehdys sekä munkki- ja mehutarjoilu 150 ensimmäiselle vieraalle. Paikka: Kartanon sali (1krs)

klo 17.15–18.00 Taiteilija Leena Kelan mattoperformanssi eri puolilla kartanoa ja puutarhaa. Esiintyjät Päivi Julin, Leena Kela, Janna Pehkonen, Anne Pietarinen, Marjo Pipinen, Juhani Räisänen ja Tuulikki Veijola.

17.30 Taiteilijaduo Janne Nabb ja Maria Teeri kertovat Lahopuutarha-teoskokonaisuudesta kartanon puutarhassa. Kohtaamispaikkana kartanon sali (1krs).

17.30-19.30 Taiteilija Eero Yli-Vakkurin Demokratiakävely Lauttasaaressa. Kohtaamispaikkana pihan Kaivo-teos. Ilmoittaudu kierrokselle etukäteen TÄSTÄ.

18.30 Live-musiikkia: Lau Nau kartanon salissa

19.30 Live-musiikkia: Kalle Salonen duo Kahvila Puhurissa

20.30 Juhlat päättyvät

Tapahtuma on avoin kaikille, ja siihen on vapaa pääsy. Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Kunnioitathan kartanon puutarhaa liikkumalla vain merkityillä reiteillä. Kartanolle on esteetön pääsy Kauppaneuvoksentien puolelta ja kartanon rakennuksessa pääsee liikkumaan kerrosten välillä hissillä. Tilaisuus on alkoholiton. Kartanolla ei ole parkkipaikkoja.