Uutiset Henkilökunta 11.04.2017 ”Aloitettu on puoliksi tehty” Jaa: Kuka olet? Pirre Naukkarinen, Saaren kartanon residenssikoordinaattori. Miten päädyit töihin Koneen Säätiölle? Olin kurssilla Liiketoiminta-akatemiassa Turun kauppakorkeakoulussa, ja entinen esimieheni, silloisen Varsinais-Suomen taidetoimikunnan pääsihteeri Maria Merikanto oli suositellut minua Hanna Nurmiselle. Hanna soitti minulle kuultuaan, että kurssiin kuuluu harjoittelujakso ja ehdotti, että tulisin Saaren kartanoon harjoittelujaksolle. Harjoittelujaksosta tuli pysyvä ja nyt keväällä tulee täyteen kahdeksan vuotta Koneen Säätiössä ja Saaren kartanossa. Mitä teet säätiössä? Työtehtäväni ovat vuosien saatossa muokkautuneet kartanon toiminnan kehittymisen myötä. Nykyään vastaan Saaren kartanon residenssin taiteilijahaun käytännön puolesta sekä kartanon toiminnasta, tiedottamisesta ja hoidan hallintoon liittyviä tehtäviä. Mikä on parasta työssäsi? Kartano on aivan uskomattoman kaunis työympäristö ja se antaa joka päivä jotain uutta. Parasta työssäni on sen monipuolisuus ja se, että tapaan aivan ihania ja mielenkiintoisia, älykkäitä ja luovia ihmisiä ympäri maailmaa. Koskaan ei ole samanlaista työpäivää eikä ryhmää vieraana. Yhtenä päivänä saatan kirjoittaa tiedotusmateriaaleja tai olla kokouksissa ja seuraavana päivänä olenkin järjestämässä mielenkiintoista taiteeseen liittyvää tapahtumaa. Ja olenpa kerran kesken palaverin lähtenyt paimentamaan karanneita lampaita muun henkilökunnan oltua viettämässä vapaapäivää. (Lampaat olivat onneksi yhteistyöhaluisia ja palasivat laitumelle pienellä vaivalla.) Entä haastavinta? Monipuolisuuden varjopuolena on eri tehtävien sovittaminen jouhevasti toimivaksi kokonaisuudeksi ja sen haasteellisuus. Jos saisit yhden supervoiman, mikä se olisi ja miksi? Teleportaatio ja mieluiten siten, että voisin olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Joskus vain olisi hyvä, jos kykenisi olemaan ainakin kahdessa paikassa samaan aikaan. BIO: Pirre Naukkarinen, 44, on Saaren kartanon taiteilija- ja tutkijaresidenssin residenssikoordinaattori. Koulutukseltaan Pirre on filosofian maisteri (taiteentutkimus). Pirren perheeseen kuuluu mies ja kuusivuotias poika Ilmari. Lisäksi laumaan kuuluu kaksi (muka)seniori-ikäistä koiraa, pumipojat Kapu ja Tenho. Pihapiirissä asustelee myös viisi tyrnäväläistä maatiaiskanaa Iivari-kukon johdolla. Harrastuksiin kuuluu yli 80-vuotiaan talon ylläpito ja remontointi, ulkoilu koirien kanssa, kananhoito sekä puutarhanhoito. Parhaillaan suunnitteilla on uusi lavapuutarha vanhan kasvimaan pelastajaksi. Pirre yrittää käydä myös pilateksessa ja salilla, jos aikataulu sen sallii. Motto: Aloitettu on puoliksi tehty.