Tarinat ja julkaisut

13.04.2016

Miltä unet näyttävät?

”Unien kummallinen visuaalinen kieli, vahva tunnelataus ja subjektiivisuus saivat meidät kiinnostumaan unien merkityksien tutkimisesta taiteen keinoin”, kertovat työnimeä Unimaatio kantavan animaatioelokuvan tekijät Henna Välkky ja Eesu Lehtola.

Eri animaatiotekniikoita dokumentaariseen haastattelumateriaalin yhdistelevä elokuva haastaa tekijänsä tutkimaan unien taustalla vallitsevia pelkoja ja haaveita, mutta myös rikkomaan tyylillisiä rajoja. ”Pyrkimys on saavuttaa katsojalle unenomainen kokemus, ikään kuin päästä käsiksi toisen ihmisen hyvin yksityiseen ja henkilökohtaiseen tunteeseen, joka on kuitenkin samaistuttava yleisemmällä tasolla,” Välkky ja Lehtola kertovat.

Tekijöiden tausta on perinteisemmässä elokuvassa ja kuvittamisessa, mutta tuttu kerrontatapa ei tuntunut mielekkäältä lähtökohdalta. ”Haluamme muodolla saavuttaa jotain, joka viestii jo sinänsä unien rikkonaisesta ja epäloogisesta rakenteesta: tarinan ei tarvitse edetä alusta loppuun, vaan se voi koostua toisistaan irrallisista palasista, jotka sitoo yhteen yhteinen vahva tunnelataus.”

Unia mukaileva absurdi kuvasto mahdollistaa tekijöiden mielestä myös uusien tyylien luomisen vanhoja tekniikoita yhdistelemällä. Perinteisten animaatiotekniikoiden, kuten maali-, -hiekka ja piirrosanimaation yhdistäminen tietokoneanimaatioon synnyttää erilaisia tyylejä ja näin myös välineitä eri tunnetilojen välittämiseksi.

”Esimerkiksi hiekan rosoisuus ja epämääräisyys luovat pohjaa pelkotilojen kuvaamiselle, kun taas pehmeämpi maalianimaatio voi viestiä paremmin hyvänolon tunteesta. Juuri tunnetilojen visuaalinen kuvaaminen on ollut isoimpia lähtökohtia elokuvan tekemiselle”, Välkky ja Lehtola kertovat.

Tunnetilojen lisäksi animaatiossa pyritään tutkimaan unien merkitystä näkijälleen. Vaikka unet ovat yleisesti hankalasti tulkittavissa, niissä vallitseva tunnetila on tekijöiden mielestä usein avain näkijälle piilotajunnan viestistä. ”Esimerkiksi eräässä elokuvaan kerätyssä unessa näkijä on pystynyt yhdistämään toistuvan unen likaisesta akvaariosta epäonniseen avioliittoonsa, jolloin elokuvan kuvastossa ja äänessä voidaan nähdä ilmeisen akvaarion lisäksi myös viitteitä ahdistavaan ihmissuhteeseen.”

Välkyn ja Lehtolan mielestä unitutkimus avaa mahdollisuuden välittää katsojalle henkilökohtaisemman tason, joka tekee unista ulkopuoliselle kiinnostavampia ja samaistuttavia. Tekijöille se on haaste, jota on pyritty ratkaisemaan unikirjallisuuden ja haastatteluiden pohjalta. ”Loppujen lopuksi kuitenkin näyttäisi siltä, että unen merkitys löytyy unennäkijältä itseltään ja meidän tehtävänä on luoda tapa kommunikoida se eteenpäin katsojalle ,” Välkky ja Lehtola kertova

Haluatko osallistua elokuvaan? Lähetä unesi Unimaatio-elokuvan tekijöille. Lisätietoja: www.unimaatio.fi