Sorry, your browser doesn’t support embedded videos. Tarinat ja julkaisut Hanketarinat 11.02.2026 Lineaarista aikakäsitystä rikkomassa Kuvassa vasemmalta oikealle Victoria Peemot, Pirjo Kristiina Virtanen, Maria Fedina ja Outi Kaarina Laiti. Kuva: Aino Huotari TEKSTI Sandra Järvenpää Jaa: Sillä miten ymmärrämme ajan, voi olla vaikutusta taistelussa ekologisia kriisejä vastaan. Monitieteisessä tutkimushankkeessa perehdytään alkuperäiskansojen kulttuurisiin aikakäsityksiin ja niiden yhteyteen biokulttuurisen perinnön ylläpitämisessä. Mistä on kyse? Koneen Säätiön tukemassa nelivuotisessa, monitieteisessä hankkeessa kartoitetaan biokulttuurisen perinnön ja ei-lineaaristen aikakäsitysten suhdetta neljällä eri alueella: Komin tasavallassa, Saamenmaalla, Lounais-Amatsoniassa sekä Länsi- ja Pohjois-Mongoliassa. Tutkijat selvittävät yhteisöjen kanssa, miten ajallisuuden ja aikakerrostumien tunnistaminen sitoo biokulttuuriseen perintöön, sen tuottamiseen ja suojeluun. Biokulttuurinen perintö ja ei-lineaarinen aika: Biologisten prosessien ja paikkojen yhteisöpohjainen tuntemus ja vahvistaminen -perustuu transformatiiviselle eli muodonmuutosta tavoittelevalle sekä yhteisölähtöiselle tutkimusotteelle, jossa korostuu tutkimus paikallisten tutkimuskumppanien kanssa. Se yhdistää arkistotutkimusta, etnografiaa, autoetnografiaa, työpajoja, pelitutkimusta sekä kielentutkimusta. Länsimaissa vahvasti vallassa olevan lineaarisen aikakäsityksen rikkominen voisi tutkijoiden mukaan auttaa ihmislajia meitä uhkaavien ekokriisien ratkaisussa. Tutkijat ovat alkuperäiskansatutkimuksen professori Pirjo Kristiina Virtanen, FT Maria Fedina, FT Victoria Peemot, FT Francisco Apurinã ja KT Outi Kaarina Laiti. Kun Maria Fedina kysyi äidiltään Komin tasavallassa, miten tämä käsittää ajan, äiti kuvaili kartion muotoa. Siellä missä ollaan lähempänä syntymää, kartiota ympäröivä kehä on suurempi. Mitä lähempänä taas kuolemaa, sitä pienempi on kierros kartion ympäri. Monien alkuperäiskansojen keskuudessa ymmärretään ajan käsite toisin kuin länsimaissa vallalla olevassa ajattelussa. Aika ei ole lineaarista, menneisyydestä kohti tulevaisuutta kulkevaa, vaan hetkittäistä, syklistä ja samanaikaista. Lisäksi se kiinnittyy usein paikkaan. Fedina on yksi viidestä Koneen Säätiön tukemasta tutkijasta, joiden monitieteisessä hankkeessa tuotetaan uutta tietoa ei-lineaarisen aikakäsityksen ja biokulttuurisen perinnön suhteesta. Biokulttuurinen perintö on perintöä, joka on kehittynyt ihmisten elinkeinojen, elintapojen sekä muunlajisten välisessä vuorovaikutuksessa vuosikymmenien, -satojen tai tuhansien vuosien aikana. Tutkimusta tehdään neljällä eri maantieteellisellä alueella: Komin tasavallassa, Saamenmaalla, lounais-Amatsoniassa sekä länsi-Mongoliassa. Neljä aluetta valikoituivat tutkijoiden omien juurien ja yhteyksien kautta, ja lisäksi kohteet edustavat erilaisia ekologisia systeemejä ja rikastuttavat siten tutkimusotantaa. Outi Kaarina Laitin tutkimus tuo hankkeeseen myös digitaalisen ulottuvuuden. Hän keskittyy tutkimaan saamelaisten digitaalisen läsnäolon, toimijuuden ja osallisuuden vahvistamista pelinkehityksen ja spekulatiivisen muotoilun kautta. ”Pelien tekemisen kautta hahmotellaan saamelaisten mahdollisia tulevaisuuksia. Samalla pohditaan sitä, mitä on digitaalisissa maailmoissa syntynyt biokulttuurinen perintö”, Laiti kertoo. Kuva: Aino Huotari ”Ajattelu yltää aina yli ihmisen, se ottaa mukaansa muut olevaiset, kasvit, eläimet, maan.” Yhteistyötä ihmisten, kasvien ja vuorien kanssa Lounais-Amatsonian alueella asuvalla Apurinã-kansalla biokulttuurinen perintö liittyy vahvasti puihin. Apurinojen eräänlaisia pyhiä tai ”rajoitettuja” – kuten apurinã-kielen sana kymyrury paremmin kääntyy – paikkoja ovat esimerkiksi maurinpalmujen muodostamat metsiköt. ”Apurinoille nämä kasvustot kytkevät heidät sekä menneisiin että tuleviin sukupolviin, ja niissä elävät kaikkein tärkeimmät toimijat, jotka antavat ihmisille elinvoimaa. Kiinnostavasti nämä lajit ovat myös sellaisia, joita biologit kutsuvat nykyään avainlajeiksi. Jos ne katoavat, sekä paikallinen että laajempi ekosysteemi romahtaa”, Pirjo Kristiina Virtanen kertoo. Tutkijat painottavatkin, että he eivät tee yhteistyötä ainoastaan alueella elävien ihmisten kanssa. Fransisco Apurinã sanoo, että tutkimuksen kollaboratiivinen ote tarkoittaa yhteistyötä myös eläinten, kasvien, puiden ja kivien kanssa. ”Koska elämme antroposeenin aikaa, ihmiset usein dominoivat muita toimijoita. Mutta on todella tärkeää tuoda esiin tutkittavien ympäristöjen kaikenlaiset toimijat ja se, millainen suhde niiden ja tutkijoiden välille muodostuu. Haluamme, että he voivat tuntea olevansa osa tätä tutkimusta”, Apurinã sanoo. Mongolian, Kiinan ja Venäjän rajaseudun vuoristoalueella elävien turkkilaiskielisten tuva- ja tukha-kansojen keskuudessa vastaavaa pyhyyttä taas edustavat hevoset. Victoria Peemotin mukaan hevosten ajatellaan ruumiillistavan omistajiensa elämänvoimaa, sielunomaista asiaa. Hän on tehnyt myös väitöstutkimuksensa alueen ihmisten ja hevosten välisestä samankaltaisuudesta ja symbioottisesta elintavasta. “Ajattelu yltää aina yli ihmisen, se ottaa mukaansa muut olevaiset, kasvit, eläimet, maan”, Peemot toteaa. Kuva: Aino Huotari ”On tärkeää ymmärtää myös muiden olentojen aikaraameja ja oppia niiltä, jotka ovat olleet täällä satoja tai tuhansia vuosia.” Lineaarisen aikakäsityksen rikkominen ekokriisien ratkaisussa Vuori lienee paras keino, jonka avulla ymmärtää maiseman ajallisia kerrostumia. Peemotin kotiseudulla, Tuvan tasavallan ja Mongolian rajalla, on Agar-niminen vuori. Sen juurelta löytyy edelleen pieniä merisimpukoita. Ne kertovat vuoren 150 miljoonan vuoden takaisesta historiasta, kun kohta oli vielä muinaisen meren pohjaa. Samainen vuori otti vastaan alueen ensimmäiset ihmiset noin 30 000 vuotta sitten ja sen juurella asutaan edelleen. Paikka on samaan aikaan muinainen ja nykyaikainen, Peemot sanoo. Tällaisissa paikoissa voidaan puhua syvästä ajasta. Kivi- ja maa-aines kantavat sisässään tietoa vuosimiljoonien takaa ja haastavat siten käsityksiämme siitä, mitä kestävyys oikein tarkoittaa. ”On uskomatonta, miten me saatamme onnistua tuhoamaan kymmenessä vuodessa jotakin, joka on ollut siinä miljoonia vuosia.” Peemot viittaa litiumkaivauksiin, joita tehdään nyt vihreän siirtymän nimissä paljon. Hän muistuttaa kaivannaisteollisuuteen liittyvästä syvästä eriarvoisuudesta: usein raaka-aineita kaivetaan alkuperäiskansojen mailta, mutta käytetään niiden ulkopuolella. Virtaselle lineaarinen aikakäsitys liittyy vahvasti läntisen maailman kehitysajatteluun, kulutuskulttuuriin ja jatkuvan kasvun ideologiaan – luonnonvaroiltaan rajallisella planeetalla. Emme ymmärrä, että kylvämme koko ajan siemeniä tuhansien vuosien päähän, eri olentojen suhteille ja kierroille. Hän muistuttaa, että tieteen kestävyysteorioita on kehitetty pääasiassa länsimaisesta lineaarisen ajan perspektiivistä. “On tärkeää ymmärtää myös muiden olentojen aikaraameja ja oppia niiltä, jotka ovat olleet täällä satoja tai tuhansia vuosia. On esimerkiksi olemassa joitakin puita, jotka elävät paljon pidempään kuin ihmiset. Myös kivillä ja vuorilla on tämän kaltaista syvää tietoa”, projektin johtaja Virtanen korostaa. Fedinan sosiolingvistinen tutkimus komin ajankäsityksistä osoittaa, miten paljon tietoa pakkautuu yksittäisiin aikaa kuvaaviin sanoihin, kuten kuukausien nimiin. Tietoa, joka kuvaa luonnollisten syklien muutoksia tai sitä, miten kasvit tai eläimet reagoivat niihin. ”Ja sitten kun ajattelee, miten tuo tieto ei enää välttämättä pidä paikkansa, kun ilmasto muuttuu nopeasti, siinä tulee aika surulliseksi. Niin suuri määrä sukupolvista tietoa voi kadota niin lyhyessä ajassa”, Fedina toteaa. ”On myös tärkeää työskennellä yhteisön omalla kielellä. Jos tietoa kääntää, tietoa saattaa pudota pois.” Tieto ei jää vain akateemiselle tasolle Tutkijaryhmä on mukana Suomen Akatemian MultiBEING justice: Kohti moniolevaista oikeudenmukaisuutta -huippuyksikössä, joka sai viime vuoden lopulla kahdeksan vuoden tutkimusrahoituksen. Sen myötä on määrä jatkaa paitsi ajan käsitteen tutkimusta, myös tutkia alkuperäiskansojen hallintatapoja, joissa muutkin kuin ihmiset otetaan mukaan poliittiseen ja juridiseen päätöksentekoon. Tutkijoille on tärkeää, että työn tulokset eivät jää vain akateemisen yhteisön käyttöön. Siksi he ovat tehneet esimeriksi opetusmateriaaleja yhteisöille ja toimintasuosituksia paikallisille poliitikoille. Fransisco Apurinãa pyydetään usein konsultoimaan maankäyttöön ja alkuperäiskansojen yliopistokoulutukseen liittyviä asioita ja Virtanen on luonnon monimuotoisuuteen ja ekosysteemipalveluihin keskittyvän IPBES-paneelin varajäsenenä kommentoinut monia hallitusten biodiversiteettitoimia. Peemot kertoo, että hän esittelee tutkimustulokset aina ensin tutkimuskumppaneille, siis alkuperäiskansojen edustajille. Vasta sitten tieto siirtyy akateemisen käyttöön. ”On myös tärkeää työskennellä yhteisön omalla kielellä. Jos tietoa kääntää, tietoa saattaa pudota pois.” Yhteystiedot Professori Pirjo Kristiina Virtanen, Helsingin yliopistopirjo.virtanen@helsinki.fi Biokulttuurinen perintö liittyy paikka- ja maaperustaiseen taitoihin, tietoon, arvoihin ja käytäntöihin. Se muodostuu ihmisten ja ympäristön pitkäaikaisessa vuorovaikutuksessa ja sen vaaliminen materialisoituu maisemissa ja elonkirjossa. Biokulttuurinen perintö rakentuu, vaikuttaa ja sitä huomioidaan eri kulttuureissa eri tavoin. Muuttuvassa maailmassa myös ilmastonmuutos murtaa kiertäviä rytmejä ja käytäntöjä. Kuva: Aino Huotari