Kämmekkä metsien asialla

Tiedosta tekoihin: tutkimusmatka vanhoihin metsiin tuo esiin Suomen metsien kasvikaunottaren, neidonkengän (Calypso bulbosa), kamppailun metsätalouden ja ilmastonmuutoksen kourissa. Mitä neidonkenkä kertoo vanhojen metsien lajien säilymisestä ja ilmaston- ja elinympäristöjen muutosten ristipaineista?

”Halusin kouluttautua ympäristötieteiden tutkijaksi, jotta voisin tuottaa tietoa kestävämmän yhteiskunnan rakentamiseksi ja luonnon säilyttämiseksi myös tuleville sukupolville. Olenkin päässyt tutkimusurallani tuottamaan tällaista tietoa, mutta päätyykö se oikeasti informoimaan päätöksentekoa ja edesauttamaan yhteiskunnan rakennemuutoksia tai vaikuttamaan ihmisten ja yritysten toimintatapoihin, onkin eri asia. Sitä ennen pitäisi saada tuo tieto kulkemaan ymmärrettävässä ja sovellettavassa muodossa myös tiedeyhteisön ulkopuolelle ja vaikuttamaan päätöksiin ja toimintaan. Yhä vahvemmat äänet sekä maailmalla että kotimaassa kuitenkin sivuuttavat tieteellisesti tutkitun tiedon ajaessaan omia tarkoitusperiään.”

Epävarma maailmantilanne, sodat, konfliktit, talouskriisit ja arvaamattomien maailmanjohtajien tempaukset vievät huomion pois yhä ahtaammalle ajetuista luonnon ekosysteemeistä ja niiden lajeista, joiden turvaamisella tiedetään tutkimustiedon valossa olevan palava kiire. Suomessa erityisesti metsäkeskustelussa ja -politiikassa on esiintynyt lähivuosina suorastaan tiedevastaisuutta, jossa on esimerkiksi sivuutettu tutkijoiden lausunnot vanhojen metsien suojelukriteereistä metsätalouden puuntuotannon tarpeita suosien. Miten voi tässä ajassa löytää motivaation ja merkityksellisyyden ympäristötutkimustyöhön, ja vieläpä Suomessa metsälajien suojelun teeman alla? Koneen säätiön ”Neidonkengän tarina”- hankkeen tutkija Anniina Mattila kertoo.

Eteerisen kaunis neidonkenkä uhattujen metsälajien sanansaattajana

Kesäkuun 2025 ensimmäisenä päivänä ahdoimme Helsingissä vuokranelivedon takakonttia täyteen sekä henkilökohtaisia maastovarusteitamme että tutkimusvälineitä. Edelliset kuukaudet olimme seuranneet tarkasti lumitilannetta tutkimusalueillamme Pohjois-Suomessa, koska tiesimme tutkimuskasvimme kukintakauden alkavan noin kaksi viikkoa lumien sulamisen jälkeen. Hetki oli vihdoin koittanut: olimme matkalla kohti Ylitorniolla ja Kuusamossa sijaitsevia luonnonmetsäalueita, joilla tutkimuksen päätähtemme, vanhoihin metsiin erikoistunut kämmekkälaji neidonkenkä (Calypso bulbosa) yhä saattoi yllättää kulkijan eteerisen kauniilla, jopa trooppisen näköisellä olomuodollaan. Vaikka toimin Koneen säätiön ”Neidonkengän tarina”-hankkeen johtajana, en ollut vielä koskaan päässyt näkemään kasvia omin silmin, ja odotin innolla pääsyä maastoon ”laittamaan kädet saveen”. Hankkeen väitöskirjatutkija Susanna Koivusaari sen sijaan oli jo kahtena aiempana kesänä kartoittanut alueen neidonkenkäpopulaatioita ja asentanut tutkimuskohteille pienilmastomittareita, jotka siitä lähtien olivat tallentaneet mm. lämpötilaa ja kosteutta metsänpohjassa.

Tarkoituksena oli kerätä aineistoa metsän kyvystä puskuroida ilmasto-olosuhteita neidonkenkäalueilla, ja miten tämä vaikuttaa lajin kykyyn selviytyä ilmaston- ja metsienkäytön muutosten ristipaineissa. Laji kun on vaatelias ja viihtyy vain juuri sopivan kosteissa ja suojaisissa olosuhteissa kalkkipitoisen maaperän vanhoissa, usein kuusivaltaisissa metsissä. Se vaatii kasvaakseen myös sienikumppanin, joka puolestaan tarvitsee lahopuuta tai isoja ja vanhoja puita, sekä sienirihmastoille kasvurauhan muokkaamattomassa maaperässä. Neidonkenkää voidaankin pitää vanhojen luonnontilaisten metsien indikaattorilajina: jos paikka on sopiva neidonkengälle, on se sopiva monen monituisille muillekin vaateliaille metsälajeille. Selvittämällä ja turvaamalla neidonkengän selviytymisen edellytykset muuttuvassa maailmassa voitaisiin siis samalla suojella monet muutkin uhatut metsän lajit. Tälle ihmeelliselle kasvikaunottarelle olikin tutkimuksessamme annettu sanansaattajan rooli.

Neidonkenkämetsässä

Ensimmäisen maastopäivän koittaessa nelipäinen retkueemme asteli metsätien laitaa ja hyppäsi ojan yli tiheään metsään. Olimme ajaessamme ohittaneet tyypillistä Pohjois-Suomalaista harvakasvuista talousmetsää, suuria tukkipinoja ja yhden kaivokseksi kaavaillun alueen risteyksenkin. Hypättyämme ojan yli tunnelma kuitenkin muuttui. Saappaat upposivat pehmeään sammaleeseen, käppyräisten jäkäläoksien alla heiluivat harmaat naavatupot. Gps-laitteeseen merkittyä ensimmäistä tutkimuspistettä lähestyessämme metsän vihreys muuttui jo suorastaan häikäiseväksi.

Vänkyrät vanhat lehtipuut ja jäkälän peittämät kuuset ympäröivät valoisampaa metsäaukiota, jonka pohja oli maatuneiden kantojen ja lahopuiden takia kumpareinen. Siellä täällä hehkui kukkivia näsiöitä, ja maasta työntyi ryppäittäin erikoisen näköisiä raidallisia tikankontin lehtirullia. Keskellä aukkoa loisti valkoisen sienen näköinen esine, Susannan edelliskesinä asentama pienilmastomittari, joka oli ahkerasti vartin välein tallentanut metsänpohjan olosuhteita läpi pohjoisen vuodenaikojen. Mittarin lähistöltä alkoi hahmottumaan myös jotain vaaleanpunaista: kesän ensimmäinen neidonkenkä! Koko joukko kyykistyimme ihailemaan herkän kasvin kauneutta.

Suipot vaaleanpunaiset terälehdet sojottivat kuin tähden sakarat ympäröiden kuppimaista (tai kenkämäistä, tästä kasvin nimi), kukan keskustaa. Kasvista erottui hento vaniljainen tuoksu, joka muistutti kasvin ovelasta lisääntymisstrategiasta: neidonkenkä tunnetusti houkuttelee tuoksullaan kevään ensimmäisenä lentäviä pölyttäjiä, suuria kimalaiskuningattaria. Kukka ei kuitenkaan todellisuudessa tarjoa pölyttäjille mitään makeaa palkintoa, vaan liimaa sen sijaan pörröisen kimalaisen kannettavaksi kasvin sukusoluja kantavan paketin, ns. pollinarian, jonka tämä lähetti parhaassa tapauksessa toimittaa toiseen neidonkenkäyksilöön ennen siirtymistään parempia palkintoja tarjoavien lajien kukintojen pariin. Viekas kaunotar siis. Tämä erityinen strategia onkin jälleen yksi neidonkengän vaateliaisuutta kuvastava seikka.

Halusimme selvittää tutkimuksessa paitsi neidonkengän esiintymistä ja runsautta eri pienilmasto-olosuhteissa, myös mahdollisimman kattavasti neidonkengän menestymismahdollisuuksiin vaikuttavia muita tekijöitä, joten kesän suunnitelmiimme kuului myös neidonkengän ominaisuuksien (esim. lehden ja kukan koon) mittausta, ja edellä mainittuun lisääntymisstrategiaan liittyvän pölytysympäristön kartoittamista kirjaamalla neidonkengän kanssa samaan aikaan kukkivien lajien runsautta. Lisäksi aioimme kerätä kattavan aineiston neidonkenkäpopulaatioita ympäröivän metsän laadusta mm. kartoittamalla kasvilajistoa, lahopuun ja vanhojen puiden määrää ja monipuolisuutta, sekä mahdollisia metsän käsittelyn merkkejä.

Tutkijan riemu ja ahdistus nousevat pintaan koskemattoman metsän kätkössä

Ensimmäisiä neidonkenkäyksilöitä riittävästi tutkiskeltuamme ryhdyimme siis toimeen. Kesän aikana aineistoa kertyikin 131 tutkimusalueelta, joissa mm. otimme mittoja yli 1400 neidonkenkäyksilöstä ja kirjasimme kaikkiaan 148 eri kasvilajia neidonkengälle enemmän ja vähemmän soveltuvista metsäkohteista. Tutkimusaineiston keruun sujuminen oli tietysti hienoa. Parhaita hetkiä olivat kuitenkin ne, jossa pysähdyin aistimaan ympärillä levittyvää monimuotoista metsää joka henki elämää joka senttimetrillä. Yhtenä päivänä laskeuduimme kilpikaarnamäntyjen varjostamaan vihreään solaan, jossa kaatuneella sammaloituneella rungolla väreili auringonsäteessä taianomainen rypäs neidonkenkiä. Tällaisina hetkinä sisällä velloi ristiriitaisten tunteiden ja ajatusten kirjo: riemu siitä, että pelastettavaa vielä on ja tutkimustiedolla voimme sitä edesauttaa, sekä samalla ahdistus siitä onko sillä lopulta kuitenkaan merkitystä.

Toivo on kuitenkin pakko säilyttää. Ilman toivoa ei voi toimia, ja ilman toimintaa tutkimustiedon tuoma ymmärrys parhaista tavoista suojella uhattua metsäluontoa jää hyödyntämättä. Sen lisäksi että tutkimuksemme tuo arvokasta tietoa uhattujen metsälajien tilanteesta ilmastonmuutoksen edetessä, se voi auttaa tuomaan esille esimerkiksi sellaisia metsän rakennepiirteitä, joita olisi erityisen tärkeä pyrkiä säilyttämään metsätalouden vaikutuspiirissä olevissakin metsissä. Koen velvollisuudekseni tutkijana antaa äänen luonnonlajeille ja tuoda esiin tietoa, joka auttaa turvaamaan niitä muuttuvassa maailmassa. Tämä tavoite motivoi eteenpäin epävarmoissakin olosuhteissa. Sen jälkeen yritän tehdä parhaani, että tieto voisi johtaa myös toimintaan.

Neidonkenkätutkimuksen tuomisessa suuremman yleisön tietoisuuteen meillä on apuna pohjoisten kasvien kuvaamiseen erikoistunut valokuvataiteilija Marko Hämäläinen. Tulevan valokuvanäyttelyn avulla neidonkenkä voi toimia viestinviejänä suomalaisille siitä mitä meillä on viimeisten luonnontilaisten metsien suojelutoimien epäonnistuessa vaarana menettää, sekä siitä tieteellisestä viitekehyksestä, joka korostaa metsien ja muiden luonnon elinympäristöjen suojelemisen kiireellisyyttä ilmastonmuutoksen paineen alla. Lopulta toimintaan asti vaikuttaminen vaatii kuitenkin sitä, että myös toimijat tekevät velvollisuutensa ja huomioivat tutkitun tiedon päätöksissään ja toimissaan.