Pia Siirala

Viulisti

Kuva: Andrei Shapran

Kuva: Andrei Shapran

Tutkin Kaukoidän arktisen Venäjän alkuperäiskansojen musiikin vaikutusta musiikin kuulemiseen ja hahmottamiseen. Etsin soittamalla ja säveltämällä, mitä uutta kuulokulmaa arkaainen muistinvarainen musiikki voi tuoda omaan muusikkouteeni. Residenssin aikana suunnittelen aloittavani sävellystyön tutkintoni konsertteja varten.

Arkaaisen musiikki antaa aavistuksen siitä, että musiikki ei välttämättä etene johonkin suuntaan eikä sillä aina ole selkeää alkua tai loppua. Musiikki voi lakata soimasta mutta jatkuu silloinkin. Tutkin kokeellisesti musiikkia, joka on jatkuvasti ”läsnä”, joka virtaa alitajunnassamme.

Pia Siirala on Sibelius-Akatemiassa ja Moskovan Tshaikovski-konservatoriossa opiskellut viulisti ja Ensemble XXI-kamariorkesterin konserttimestari. Hän on tehnyt keräysmatkoja Venäjän Kaukoitään; Sahaliniin, Kamtšatkaan ja Tšukotkaan, missä alkuperäiskansojen arkaainen musiikkiperinne vielä elää ja säveltänyt siihen pohjautuvaa musiikkia.  Syksystä 2016 hän on aloittanut taiteellisen tohtorikoulutuksen Taideylipistossa, Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmässä.