Residenssitaiteilijat ja -tutkijat

Maalaus, piirustustaide, grafiikka

Iltamat

musiikki, sirkus, tanssi, teatteri, kuvataide

ILTAMAT-konseptin suunnittelu ja valmistelu

Me (Katariina Angeria, Mi Duncker, Anne Hiekkaranta, Essi Ojanperä, Jenni Kallo, Maija Karhunen, Janne Masalin ja Ilkka Tolonen) olemme ryhmä musiikin, sirkuksen, tanssin, teatterin ja kuvataiteen ammattilaisia. Olemme tavanneet toisemme erilaisten taiteen raja-aitoja rikkovien teosprosessien yhteydessä –milloin perinteisessä teatteritilassa, pohjoisen jokimaisemassa, kylän raiteilla tai urbaanissa kaupunkikuvassa.

Etsimme suuntaa ja otamme vauhtia Iltamat-konseptin käsikirjoittamiselle, dramatisoinnille, koreografioille ja tuotannollisille jatkosuunnitelmille ensimmäisessä yhteisessä kohtaamisessamme Saaren kartanossa 4.–13.5.2015. Iltamat jatkaa ja kehittää Pohjois-Suomessa toteutettuja yhteisöllisiä taidetyönmuotoja, joissa tavoitteena on ollut tuoda korkeatasoista, monialaista esitystaidetta pieniin kyliin ja väylien varsiin.

Iltamissa paketoimme perinnettä nykytaiteeksi, vähintään kolmituntiseksi tajuntoja tuulettavaksi tanssin, musiikin, hattaran, haisevien, hauskojen ja himoittavien hetkien coktailiksi. Iltamat kiertää Pohjois-Kalotin alueella tammikuussa 2017.

Ryhmä työskenteli Saaren kartanolla keväällä 2015.