Humanistiset Vuoden Tiedekynä -palkintoehdokkaat eivät kangistu tieteen valtavirran kaavoihin

Tieteellisen tekstin ei tarvitse olla vaikea tai tylsä. Tämän vuoden Tiedekynä-ehdokkaat humanististen tutkimusartikkeleiden joukosta valinnut esiraati ilahtui tekstien tenhosta. Niiden vetävä kerronta ja rikas, sujuva kieli auttavat tekemään tutkimuksesta saavutettavampaa. 

Koneen Säätiö myöntää 25 000 euron suuruisen Vuoden Tiedekynä -palkinnon vuosittain tieteellisestä kirjoituksesta, jossa suomen kieltä on käytetty erityisen ansiokkaasti. Tänä vuonna Suomen suurimpiin kuuluva tieteellisen kirjoittamisen palkinto jaetaan suomenkieliselle artikkelille humanististen tieteiden alalta. Ehdokaslistalla on kymmenen artikkelia ja niiden kirjoittajia yhteensä 12.  

”Tällä kertaa ehdokaslistalla painottuvat tieteellisissä artikkelikokoelmissa julkaistut artikkelit. Tämä on hyvä osoitus siitä, miten laadukkaita ja hyvin toimitettuja artikkelikokoelmia julkaistaan suomeksi. Ehdokkaaksi päätyminen edellytti joka tapauksessa, että artikkelissa on omaa tutkimuksellista sisältöä – tutkimuskirjallisuuden yleistajuistaminen ei riittänyt. Ehdolle valittiin myös tekstejä, jotka koettelevat tieteellisen ja taiteellisen kirjoittamisen välisiä rajoja. Humanististen tieteellisten artikkelien kirjoittaminen ei siis onneksi ole kangistunut tieteen valtavirran kaavoihin”, esiraadissa toiminut säätiön tiede- ja taiderahoituksen johtaja Kalle Korhonen kertoo. 

Sujuva ja rikas kieli tekee tutkimuksesta saavutettavampaa

Esiraati arvioi lähes tuhat suomenkielistä tutkimusartikkelia, jotka ovat ilmestyneet tieteellisessä lehdessä tai tieteellisessä artikkelikokoelmassa vuosien 2020–2022 aikana.  

Palkintoehdokkaat valinneeseen kolmihenkiseen esiraatiin kuuluivat säätiön tiede- ja taiderahoituksen johtajan lisäksi tietokirjailija ja tiedetoimittaja Anne Ignatius sekä tiedetoimittaja ja Vuoden tiedekirja -palkittu tietokirjailija Tuomo Tamminen. Yksittäisiä artikkeleita ilmoitettiin palkintoehdokkaiksi noin 160, artikkelikokoelmia noin 50 ja tieteellisten lehtien vuosikertoja parikymmentä. 

Mukaan ilmoitetuissa artikkeleissa esiraati arvioi ensi sijassa ansiokkuutta kirjoittajan tavassa käyttää suomen kieltä. 

”Ehdokkaiksi valituissa teksteissä oli tenhoa, joka kutsui mukaansa ja kannatteli lukijaa alusta loppuun. Sujuva ja rikas suomen kieli ei ole pois tieteellisestä uskottavuudesta”, Ignatius ja Tamminen korostavat. 

”Esiraatilaisena oli erityisen palkitsevaa lukea sujuvia kirjoituksia vaikeista aiheista. Taitava kirjoittaja osaa perehdyttää maallikonkin monimutkaiseen aihepiiriinsä, tinkimättä kuitenkaan tieteellisestä sisällöstä tai sanavalintojen täsmällisyydestä. Kieleen keskittymällä tutkija voi tehdä työstään saavutettavampaa paitsi maallikoille, kuten toimittajille, myös muiden alojen tutkijoille”, Tamminen jatkaa. 

Ignatiusta teksteissä ilahdutti erityisesti lukemaan houkutteleva ote. ”Tieteellinen kirjoittaminen asettaa teksteille tietyt raamit, mutta minkään tekstin ei kuitenkaan tarvitse olla vaikea tai tylsä. Osa kirjoittajista oli rohkeasti lähtenyt viemään kerrontaa koukuttavaan suuntaan. Se varmasti jakaa tutkijoiden mielipiteitä, mutta kielellisillä ja kerronnallisilla keinoilla voi helpottaa lukemista.” 

Voittaja julki toukokuussa 

Voittaja-artikkelin valitsee Helsingin yliopiston folkloristiikan professori Lotte Tarkka, joka toimii myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran valtuuskunnan puheenjohtajana. Voittaja julkistetaan toukokuussa 2023. 

Vuoden Tiedekynä-palkinto on myönnetty vuodesta 2010 alkaen, ja se jaetaan vuorovuosin humanistiselle, yhteiskuntatieteelliselle ja ympäristötieteelliselle julkaisulle. Palkinnon tarkoituksena on tukea suomenkielistä tieteellistä kirjoittamista ja nostaa sen arvostusta, ja näin vahvistaa suomen asemaa tieteen kielenä.

Vuoden Tiedekynä -ehdokkaat 2023

Elsi Hyttinen, ”Katso kyljystä” teoksessa Elsi Hyttinen & Karoliina Lummaa (toim.), Sotkuiset maailmat. Posthumanistinen kirjallisuudentutkimus, Jyväskylän yliopisto 2020, 337–357. 

Hyttinen analysoi Pipsa Longan näytelmää Toinen luonto (Den andra naturen) soveltaen perinteistä ja posthumanistista taideteoriaa. 

Heta Kaisto & Katja Lautamatti, ”Satavuotias yö: Suomen sisällissota, ylisukupolvinen muisti ja empaattinen kuuntelija” teoksessa Susanna Helke & Essi Viitanen (toim.), Repeämän kuvat: Dokumentaarinen elokuva ja hyvinvointivaltion murtumia, Aalto Arts Books 2022, 264–304. 

Kaisto ja Lautamatti pohtivat Libanonin ja Suomen sisällissotaan sekä holokaustiin liittyvää muistamista historiantutkijan ja taiteellisen tutkijan työn osana. 

Antti Kauppinen, ”Osaammeko rakentaa moraalisia toimijoita?” teoksessa Panu Raatikainen (toim.), Tekoäly, ihminen ja yhteiskunta. Filosofisia näkökulmia, Gaudeamus 2021, 131–156. 

Kauppinen käsittelee moraalisen toimijan käsitettä ja pohtii, mitä vaadittaisiin keinotekoiselta moraaliselta toimijalta. 

Iina Kohonen, ”Valtimonlyöntejä avaruudesta” teoksessa Anna Helle & Pia Koivunen (toim.), Neuvostoliitto muistoissa ja mielikuvissa , SKS 2022, 27–47. 

Kohonen käsittelee Laika-koiran avaruuslennon tarinaa ja sen kehittymistä suomalaisessa ja globaalissa mediassa. 

Sofia Kotilainen, ”Talviaisten rahapaja: Luku-ja kirjoitustaidon hyödyntäminen rahanväärennöstarkoituksiin 1800-luvulla”, Ennen ja nyt: historian tietosanomat 3 / 2022, 59–74. 

Kotilainen analysoi erään 1800-luvulla toimineen rahanväärentäjä Talvi-Erkin työn pohjalta sekä luku- ja kirjoitustaidon roolia että huono-osaisten asemaa ajan yhteiskunnassa. 

Tuomas Laine-Frigren, ”Diagnooseista kokemukseen. Lapsuus ja mielenterveys historiallisena ongelmana” teoksessa Kalle Kananoja (toim.), Terveyshistoria. Näkökulmia ja lähestymistapoja keskiajalta nykypäivään, SKS 2022, 159–191. 

Laine-Frigren pohtii lasten mielenterveyden hoitamisen historiaa 1900-luvulla lasten itsensä tuottamien aineistojen pohjalta. 

Maria Mäkelä & Anu Silfverberg, ”Aikamme mallitarinoita” teoksessa Maria Mäkelä, Samuli Björninen, Ville Hämäläinen, Laura Karttunen, Matias Nurminen, Juha Raipola & Tytti Rantanen (toim.), Kertomuksen vaarat. Kriittisiä ääniä tarinataloudessa, Vastapaino 2020, 23–38. 

Tutkija Mäkelä ja toimittaja Silfverberg analysoivat mallitarinoita eli kulttuurin muovaamia helposti omaksuttavia kertomusmuotteja ja niiden asemaa tarinataloudessa. 

Mikko Pollari, ”Kirjoittamaton luku” teoksessa Sami Suodenjoki, Kirsti Salmi-Niklander, Mikko-Olavi Seppälä, Päivi Salmesvuori, Anna Rajavuori, Mikko Pollari & Anne Heimo (toim), Lannistumaton. Matti Kurikan haaveet ja haaksirikot kolmella mantereella, SKS 2022, 131–153. 

Pollari tekee selkoa toimittaja ja työnväenaktivisti Matti Kurikan vaiheista 1900-luvun alussa ja avaa samalla aikakauden yhteiskunnallisia murroksia. 

Jaakko Suominen, ”Digitaalisen pelaamisen tiloja ja vaiheita” teoksessa Usva Friman, Jonne Arjoranta, Jani Kinnunen, Katriina Heljakka & Jaakko Stenros (toim.), Pelit kulttuurina, Vastapaino 2022, 151–173. 

Suominen tarkastelee digitaalisen pelaamisen historiallista kehitystä erityisesti Suomessa ja pelimuotojen kytkeytymistä pelaamisen, leikin ja teknologian käytön jatkumoihin. 

Juhana Venäläinen, ”Ajattelun riitelevät rytmit” teoksessa Elina Arminen, Anna Logrén & Erkki Sevänen (toim.), Kirjallinen elämä mediaperustaisessa markkinayhteiskunnassa, Vastapaino 2020, 183–205. 

Venäläinen tutkii kirjoittamisen ja lukemisen roolia suomalaisen yliopistokentän nykyisessä tilanteessa ja argumentoi ajan omaksi ottamisen puolesta.

 

Huomasithan että artikkelit on linkitetty luetteloon. 

Tutustu aikaisempien vuosien Vuoden Tiedekynä -palkittuihin