Kasvatus ekologisen jälleenrakennuksen aikakaudella – opetuksen ja kasvatuksen asiantuntijat kokoontuivat huhtikuussa Kaivolla

Systeemisen yhteiskunnallisen muutoksen tarve ympäristökriisin äärellä on yhä laajemmin tunnustettu. Tällaisen ekologisen siirtymän tai murroksen aineellisia puolia tarkastellaan paljon, mutta “kulttuurinen muutos” on jäänyt vähemmälle huomiolle. Käsitteen merkitys tahtoo jäädä myös helposti epämääräiseksi – mitä muuttuu kulttuurin muuttuessa? BIOS-tutkimusyksikkö kutsui Kaivolle laajan joukon kasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen asiantuntijoita pohtimaan näitä kysymyksiä heidän työssään ja tutkimuksessaan. BIOS-tutkijoiden lanseeraama ekologisen jälleenrakennuksen idea toimi tilaisuuden löyhänä kehyksenä. Kaivolla esiteltiin uutta tutkimusta ja toimintaa, keskusteltiin, verkostoiduttiin sekä jaettiin huolen ja toivonkin aiheita.

Kasvatuksen ja opetuksen merkitys tunnistetaan yhä laajemmin, kun puhutaan ekologisesti kestävämmän yhteiskunnan rakentamisesta. Suomessa kasvatus mainitaan useissa luonnonsuojeluun, luonnonvarojen käyttöön tai hiilineutraaliuteen liittyvissä strategioissa ja päätöksenteon asiakirjoissa. Kasvatuksen ja opetuksen uudistaminen ymmärretään kiireelliseksi tehtäväksi esimerkiksi YK:n Kestävän kehityksen tavoiteohjelman Agenda 2030:n puitteissa sekä Suomen hiilineutraaliustavoitteiden ja luontokadon pysäyttämisen yhteyksissä.

Suomessa toimii useita ekologisesti kestävään, ympäristötietoiseen ja ekososiaalista sivistystä tukevaan opetukseen ja kasvatukseen liittyviä tutkimushankkeita. Ekologisen kestävyyden ajatus osana opetusta ja kasvatusta on kirjattu myös BIOS-tutkimusyksikön ekologisen jälleenrakennuksen ohjelmaan. Hankkeita ja aloitteita on siis monia, ja niitä yhdistää tavoite opetuksen ja kasvatuksen käytäntöjen ja sisältöjen ripeästä uudistamisesta ekologisesti vastuulliseen suuntaan. Niin ikään näkemys laajamittaisen ja koordinoidun yhteiskunnallisen muutoksen tarpeesta on laajasti jaettu tällä kentällä.

Keväällä 2022 BIOS-tutkimusyksikkö ja Koneen Säätiö kutsuivat ekologisesti kestävän opetuksen ja kasvatuksen hankkeiden tutkijoita ja asiantuntijoita Kaivolla-tilaisuuteen. Lauttasaaren kartanolla 27.4. järjestetyssä tapaamisessa jaettiin näkemyksiä, tietoa ja haasteita sekä tutustuttiin kasvatus- ja opetuskysymyksiä käsitteleviin tutkijoihin ja asiantuntijoihin.

Tilaisuudessa esittäytyi moninainen joukko tutkimus- ja kehityshankkeita ja -ryhmiä. Monet esittäytyneistä ovat Koneen Säätiön rahoittamia projekteja, mutta mukana oli myös muunlaisia asiantuntijatoimijoita koulumaailmasta sekä tieteen ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen kentiltä.

Lasten ja nuorten osallistaminen nousi hankkeissa keskeiseksi ulottuvuudeksi. Kristiina Kumpulaisen vetämä ECHOing-tutkimusryhmä (Enriching children’s ecological imagination) tutkii lasten ekologista mielikuvitusta ja ympäristösuhdetta. Tuukka Tomperin johtamassa hankkeessa Lasten ja nuorten oikeus hyvään tulevaisuuteen heidän itse tutkimanaan tarkastellaan oikeudenmukaisen tulevaisuuden mahdollisuutta, käytäntöjä ja pedagogista käsitteistöä yhdessä lasten ja nuorten kanssa. Nuoria tutkimukseen osallistaa myös Jarmo Rinteen vetämä Ilmastokriisin etulinjassa! -hanke, joka keskittyy nuorten ilmastoaktivismin tutkimiseen ja tukemiseen taideperustaisin menetelmin. Kysymys nuorten osallisuudesta ja toimijuudesta on keskeinen myös Päivi Honkatukian, Veli-Matti Värrin ja Mari Pienimäen johtamassa Ahdistuksesta nuorten ympäristöpoliittiseen toimijuuteen (NYT!) -hankkeessa, jossa tutkitaan alaikäisten nuorten ympäristökansalaisuuden esteitä ja mahdollisuuksia. Toni Lahtisen vetämä hanke Kirjallisuus ja lukeminen ilmastokriisin aikakaudella selvittää ilmastofiktion vastaanottoa ja käyttöä lukioiden ilmastokasvatuksessa.

Lasten ja nuorten osallistamisen rinnalla esiin nousi tarve uudenlaisten kasvatusfilosofisten käsitteiden ja lähestymistapojen kehittelyyn ympäristökriisin aikana. Useammassakin kasvatusaiheisessa tutkimushankkeessa toimivan Veli-Matti Värrin teos Kasvatus ekokriisin aikakaudella tarkastelee kriittisesti kasvatuksen, koulutuksen ja sosialisaation nykytilaa. Santtu Merjanahon psykologian alan väitöstutkimus Luontoyhteys ja sen syventämisen menetelmät tutkii luontoyhteyden kehittämisen mahdollisuuksia teoreettisella ja käytännöllisellä tasolla yhteistyössä eri tieteen- ja taiteenalojen sekä ammattialojen edustajien kanssa. Jani Pulkin Ekososiaalisen kasvatusfilosofian luonnos -hanke tarkastelee kriittisesti kasvatuksen peruskäsitteitä ja muotoilee uutta ekologisten ongelmien ratkaisemista tukevaa kasvatuskäsitteistöä. Sitran tutkijat Vesa-Matti Lahti, Pia Mero ja Sanna Rekola pohtivat Sivistys+ -hankkeessa sivistyksen ulottuvuuksia ja haasteita kestävyyskriisin, kasvavan yhteiskunnallisen polarisaation ja muiden haasteiden määrittämässä nyky-yhteiskunnassa.

Ympäristökysymykset herättävät lapsissa ja nuorissa paljon negatiivisia tunteita. Panu Pihkalan Mieli maassa? Ympäristötunteet -teos ja hänen muu tutkimus- ja asiantuntijatyönsä keskittyy ympäristötunteisiin, luontosuhteeseen ja maailmankatsomuksiin. Päivi Koposen Ympäristöpedagogisen kirjallisuuden opetuksen suuntia -väitöstutkimus hahmottelee ympäristötunnetaitoisen lukemisen opettamisen välineitä yläkouluun ja lukioon osana Aino Mäkikallin vetämää Miten luemme? -hanketta.

Ekologiset kysymykset ja niiden lapsissa ja nuorissa aiheuttamat reaktiot huomioon ottavaa opetusta ja kasvatusta kehitetään myös yhdessä koulujen kanssa. Otto Tähkäpään johtama Tulevaisuuskoulu järjestää tulevaisuuden haasteisiin liittyviä koulutuskokonaisuuksia niin lapsille ja nuorille kuin opettajille ja kasvattajillekin. Tulevaisuuskoulu on esimerkiksi kehittänyt rehtoreille suunnatun Kohti ekologista jälleenrakennusta -valmennusohjelman. Pinja Sipari kehittää opettajankoulutusta Biologian ja maantieteen opettajien liitossa. Toivoa ja toimintaa -mallissa korostetaan opetussisältöjen rinnalla niihin liittyvien tunteiden käsittelyä ja käytännön toimintaa. Jussi Tombergin luotsaama Koulun korjausopas -hanke tuottaa keinoja koulujen hiilineutraaliuden saavuttamiseksi.

Kaivolla-tapaamista suunniteltaessa ja tapaamisen aikana nousi esiin useita muitakin kasvatuksen, koulutuksen ja opetuksen hankkeita, toteutuksia ja verkostoja, kuten Päivi Honkatukian johtama All-Youth -konsortiohanke (STN), joka tutkii nuorten (15-25-vuotiaiden) yhteiskunnallista osallistumista sekä nuorten käsityksiä hyvinvoinnista ja kestävästä kehityksestä. Esiin nousi myös Monialainen ympäristö- ja kestävyyskasvatuksen tutkijaverkosto Sirene.

*

Hankkeiden lisäksi Kaivolla-tilaisuudessa keskusteltiin ekologisesti kestävän kasvatuksen ja opetuksen haasteista ja tarpeista. Ennen tapahtumaa kutsuvieraille lähetetyn lyhyen kyselyn perusteella pienryhmäkeskusteluiden aiheiksi valikoituivat talous, ihmiskäsitykset, ekologisuus ja ilmaisu.

Talouskasvuajattelu tunnistettiin useissa vastauksissa ongelmalliseksi sekä ympäristön että ihmiskäsitysten ja arvokeskustelun kapeutumisen kannalta. Toisaalta eri yhteyksissä on keskusteltu nuorten valmiudesta ja halusta haastaa vallitsevaa talousajattelua. Kapitalismin kyvyttömyydestä vastata ympäristökriisiin on puhuttu myös yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen piireissä pitkään. Talous-työryhmä keskusteli talousajattelun ongelmista sekä käytännön tasolla (esim. työhyvinvointi, oppilaiden ja opiskelijoiden hyvinvointi, rahoituskilpailu, tehokkuusajattelu) että kasvatuksellisena ja koulutuksellisena haasteena (miten tukea ja edesauttaa vaihtoehtoista ja mielikuvituksellista ajattelua ja toimintaa talouden suhteen; miten rohkaista nuoria etsimään ja ajattelemaan rohkeasti uutta tilanteessa, jossa suuri osa vanhoista ratkaisuista ja toimintamalleista on kestämättömiä).

Kaivolla-tilaisuutta valmistelevan kyselyn perusteella pohdinta siitä, mikä ja millainen ihminen on, on jäänyt julkisessa keskustelussa katveeseen. Ympäristökansalaisuudesta puhutaan vaihtoehtona kuluttajuudelle – mutta mitä ympäristökansalaisuudella todella tarkoitetaan, ja kuka tunnistaa ja tunnustaa kuluttajaidentiteetin omana identiteettinään? Sivistyksen, tasa-arvon ja demokratian kaltaiset keskeiset käsitteet ovat kyllä julkisessakin keskustelussa esillä, mutta niistä voi olla hankalaa puhua yhä moninaisemmassa ja moniarvoisemmassa maailmassa. Ihmiskäsitykset-työryhmä luotasi ihmisyyttä koskevia arvoja ja ihanteita ja kysyi, millaisia ihmisiä ja kansalaisia olisi kasvatettava – ja millaisin keinoin.

Ekologisuus nousi kolmannen työryhmän aiheeksi, koska opetussuunnitelmiin sekä kasvatusta ja opetusta koskevaan keskusteluun ja kirjallisuuteen on viime vuosina nostettu yhä enemmän käsitteistöä ja sisältöjä, jotka liittyvät ympäristökysymyksiin ja -ajatteluun. Puhutaan ekologisesta kestävyydestä, ekososiaalisesta sivistyksestä, luontosuhteesta ja kestävästä kehityksestä. Käsitteet voidaan kuitenkin ymmärtää monin erilaisin tavoin, tiedemaailmassakin. Lisäksi luonnontieteellisen, luonnon kantokykyä ja luonnon järjestelmiä koskevan tiedon ja ymmärryksen rinnalla tarvitaan ymmärrystä ihmisen järjestelmistä, kuten yhteiskunnallisista rakenteista sekä kulttuurisista merkityksistä ja käytännöistä. Tällaisen monitieteisen ymmärryksen edistäminen on kuitenkin vaikea tehtävä. Ekologisuus-työryhmässä etsittiin tapoja konkretisoida kasvatuksen ja sivistyksen roolia yhteiskunnan ekologisessa siirtymässä.

Ilmaisu-työryhmää motivoi nopeasti muuttuvan luonnon aiheuttamat monenlaiset tunteet, ajatukset ja tulevaisuutta koskevat kuvitelmat. Itseilmaisun, sanoittamisen, tulkinnan ja ymmärtämisen taidot ovat keskeisiä yksilöllisen ja yhteisöllisen resilienssin kannalta, ja niitä tarvitaan niin ympäristötunteiden kuin ympäristökertomustenkin jäsentämisessä ja jakamisessa. Työryhmässä keskusteltiin kuvittelun, kerronnan ja itseilmaisun merkityksistä ympäristömuutoksiin sopeutumisessa ja luontosuhteen rakentamisessa. Tunteet ja niiden käsittely, tulevan kuvitteleminen ja uudenlaisten ilmaisukeinojen etsiminen mielletään usein hyvin yksilökohtaiseksi, jopa yksityiseksi asiaksi. Kuinka kasvavia lapsia ja nuoria voidaan tukea ja rohkaista näissä prosesseissa?

*

BIOS-tutkimusyksikkö on kiinnostunut kasvatuksesta ja opetuksesta keinoina vastata ympäristö- ja kestävyyskriiseihin ja vahvistaa näkemystä yhteiskunnan ekologisesta siirtymästä, jota tarkastellaan helposti vain aineellisesta ja taloudellisesta näkökulmasta. Kaivolla-tapaamisen tarkoitus oli käynnistää keskustelua ja luoda omalta osaltaan mahdollisuuksia tulevalle toiminnalle opetuksen ja kasvatuksen kehittämiseksi.

Hanke-esittelyiden, asiantuntijapuheenvuorojen, työryhmätyöskentelyn ja vapaamuotoisen seurustelun myötä järjestäjille muodostui yleiskäsitys tämänhetkisestä ekologiseen kestävyyteen liittyvän opetuksen ja kasvatuksen saralla tehtävästä tutkimuksesta ja kehitystyöstä.

Kulttuuri ja kasvatus ovat monimerkityksisiä sanoja, joille ei löydy yksiselitteisiä käsitteellisiä määritelmiä. Tällainen tapaaminen moninaisen tutkijajoukon kesken on siten väistämättä myös yhteisen sanaston ja kielen opettelua. Jos “kulttuurisen muutoksen” idealle osana ekologista jälleenrakennusta halutaan rakentaa konkreettista sisältöä, tarvitaan juuri tällaisia laajan joukon tapaamisia, joissa yhteiset näkemykset ja puhetavat alkavat vakiintua, ja näkemysten erot tulevat niin ikään ymmärretyiksi. Siltä pohjalta voidaan aloittaa yhteisiä ponnistuksia siihen, että tutkimustyön lisäksi voidaan vaikuttaa käytännön opetus- ja kasvatustoiminnan muutokseen systeemisesti, opetussuunnitelmia ja institutionaalisia painotuksia myöten.

Järjestäjätahona BIOS-tutkimusyksikkö haluaa edelleen rohkaista osallistujia etsimään keinoja, joilla kasvatukseen ja opetukseen voitaisiin vaikuttaa ripeällä tahdilla, osana laajempaa yhteiskunnallista ekologisen jälleenrakennuksen projektia. Kasvatusta ja opetusta koskevalle keskustelulle ja asiantuntijatapaamisille on tarvetta myös jatkossa. BIOS-tutkimusyksikkö (karoliina.lummaa@bios.fi) toivookin alan tekijöiden yhteydenottoja!