Miriam Attiaksen johtamassa Depolarize-hankkeessa pyritään lisäämään ymmärrystä polarisaatiosta ilmiönä ja rakentamaan vastakkainasetteluja purkavaa depolarisaatio-strategiaa yhteistyössä viranomaisten kanssa. Tässä blogitekstissä Attias käsittelee koronaviruskriisiä polarisaation – ja kuuntelemisen – näkökulmasta.

Mikään ei yhdistä niin hyvin ihmisiä kuin yhteinen vihollinen. Emme tiedä, näyttääkö Covid-19 Greta Thunbergille peukkua vai keskisormea, mutta sillä ei oikeastaan ole väliä. Ne, joiden mielestä Greta on sankari ja tarpeellisen ilmastoliikkeen johtaja, ja ne, joiden mielestä Greta on manipuloinnin uhri ja tiettyjen liikkeiden maskotti, joutuivat kaikki kertaheitolla jumiin kotisohvalle seuraamaan uutisia sellaisesta asiasta, jota suurin osa maapallon väestä ei osannut etukäteen kuvitella. Sama ohje koskee kaikkia: maailma pelastetaan pysymällä kotona. Aktivistit ja passiiviset ovat samalla viivalla. Tällä hetkellä olemme pakotettuja yhteiseen tilanteeseen. Kriisi on ahdistava ja pelottava, mutta aina myös mahdollisuus. Tämä aika on otollinen sille, että syntyy halua puhaltaa yhteen hiileen myös kriisin jälkeen.

Viime aikoina yhteiseen hiileen puhaltamisesta on tullut hankalaa polarisaation ja vastakkainasettelujen takia, jotka tekevät yhteiskunnallisista keskusteluista räjähdysherkkiä ja yhteistyöstä vaikeaa, ja jotka ovat haurastuttaneet yhteiskuntaan kohdistuvaa luottamusta ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.

Polarisaatio ei kuitenkaan ole luonnonvoima, joka tapahtuu itsestään. Se pysyy yllä siksi, että se on joillekin ammatti ja siksi, että se vahvistuu herkästi hyvää tarkoittavista aikeista.

Polarisaation perusta valetaan lyömällä kiila ihmisryhmien väliin. Pienen halkeaman kautta saadaan luotua painetta niiden osien väliin, jotka halutaan irrottaa toisistaan. Polarisoituminenkin vaatii sitä, että lyödään painetta ”keskelle”, jotta ihmiset joutuvat valitsemaan puolensa.

Polarisaation tarvitsema paine luodaan iskulauseilla ja meemeillä. Iskulauseet tuottavat puhetta, ja mitä enemmän puhetta, sitä enemmän näkyvyyttä asialle. Näkyvyys on polarisaatiosta eläville ja leipänsä saaville valuuttaa. Mitä enemmän näkyvyyttä, sitä enemmän kannattajia, ja mitä enemmän kannattajia, sen kauemmas toisistamme ajaudutaan, kun kiila kasvaa kuiluksi ja kun kuilu on lopulta niin leveä, että sen ylittämisestä tulee ensin pelottavaa, ja lopulta mahdotonta.

Kriisiaika aiheuttaa tiedon tarvetta. Se altistaa ihmisiä kuuntelemaan niitä, jotka onnistuvat kiteyttämään heidän henkilökohtaisen huolenaiheensa parhaiten. Tällaiset toimijat ovat ne, jotka voittavat ihmisten luottamuksen. Faktat ja niistä avoin tiedottaminen auttaa vähän, muttei yksin riitä. Tämän kriisin tuomat huolet ovat pääosin yhteisiä ja liittyvät kaikilla samanlaisiin perustarpeisiin. Huolten sanoittaminen on tärkeää. Ne voidaan sanoittaa joko siten, että se lisää yhteenkuuluvuutta tai siten, että se vahvistaa vastakkainasetteluja.

Kriisi tuottaa suotuisat markkinat niille, jotka haluavat näkyvyyttä. Kiiloja on: ne, joiden mielestä hallituksen toimet ovat ylimitoitettuja vs. ne, joiden mielestä hallituksen toimet sopivia (tarkastelkaa itseänne, liittyykö tämä siihen, mitä poliittista aatetta kannatatte?). Tuloja saavat vs. tuloitta jäävät, yrittäjät vs. työntekijät. Pk-yritykset, itsensätyöllistäjät ja freelancerit, joita maksulykkäykset tai lisälainat eivät pelasta vs. suuret yritykset, jotka pysyvät em. toimilla pystyssä. Myös maahanmuutto mainitaan useimpien keskustelujen kommenttiosioiden kärkipäässä.

Polarisaatiossa ihmiset ja toimijat ottavat erilaisia rooleja. Roolien ymmärtäminen auttaa ymmärtämään toimijoiden logiikkaa. Kriisi tuottaa yllyttäjille mahdollisuuden vahvistaa oikeassa olemistaan: päätöksentekijöiden ja toimien kritisointi tuo näkyvyyttä. Kannattaa yrittää katsoa asiaa yllyttäjän kannalta. Näkyvyys on hänen elinkeinonsa elinehto. Usein hänellä on pointeissaan jonkun kokemuksiin perustuva totuuspohja, jonka hän tarinallistaa, merkityksellistää, yksinkertaistaa ja vetoaa näin tunteisiin. Kuten me kaikki, myös yllyttäjät tarvitsevat leipänsä ja toivoa elinkeinonsa jatkuvuudesta kriisin jälkeen. Jos joku onnistuu yllyttämään muita esimerkiksi hallituksen päätöksiä vastaan, se kertoo siitä, että iso osa ihmisistä kokee, ettei heitä ole huomioitu.

Ihmiset nimittäin pysyvät keskellä ja kuulolla ja ottavat faktoja vastaan, jos kokevat, että siinä on olosuhteisiin nähden hyvä olla, että heidän huolenaiheensa on otettu vakavasti.

Sillanrakentaja on rooli, joka on tarjolla sille, jonka tehtäviin kuuluu pitää paketti kasassa ja tarjota faktatietoa. He vetoavat ihmisten järkeen ja toppuuttelevat ääripäitä. Sillanrakentajan vaikutusvalta kertoo yhteiskunnan sosiaalisesta eheydestä ja siitä, että luottamusta on jäljellä. Heille kuitenkin tarjotaan myös syntipukin roolia, kun paremmintietäjät haluavat osansa ihmisten huomiosta. Tämä ei haittaa, tämä on osa peliä. Paketti ei koskaan pysy täysin kasassa. Tämä ei ole ainoastaan huono uutinen.

Kriisi on jo nyt tuottanut paljon solidaarisuutta, naapuriapua, jeesiä ja ihmisiä yhdistävää huumoria. Ne kertovat siitä, että täällä osataan vielä kuunnella, ja koska on kuunneltu, on keksitty tarpeiden mukaisia ja ytimeen iskeviä toimia. En edes pysy somen perässä siitä, mitä kaikkea on keksitty. Kaikkea ei olla edes vielä keksitty. Se ei haittaa, sillä kun hyväksytään hämmennys ja ajatus siitä, että muutakaan ei voi, tullaan vahingossa lähelle itseasiassa juuri sitä, mitä nyt tarvitaan. Eli ei valmiita vastauksia, vaan oikeita kysymyksiä. Kun kuuntelet vastaukset, muutat maailmaa. Kuuntelu on radikaali teko. Se purkaa paineita ja sen avulla yhteiskunta pysyy kriisinkestävänä.