Uutiset

Henkilökunta

13.09.2017

Leena Kela Saaren kartanon toiminnanjohtajan sijaiseksi

Performanssitaiteilija ja kuraattori Leena Kela aloittaa Saaren kartanon residenssin toiminnanjohtajan sijaisena lokakuussa.






Leena Kelan tehtävänä on johtaa Saaren kartanon toimintaa, rakentaa verkostoja ja yhteistyökumppanuuksia alan kotimaisiin ja ulkomaisiin toimijoihin sekä huolehtia kartanon hallinnosta. Hän tukee residenssissä työskenteleviä taiteilijoita ja tutkijoita sekä suunnittelee kartanon yleisölle suunnattua ohjelmaa. Kela sijaistaa tehtävässä nykyistä toiminnanjohtajaa Hanna Nurmista noin vuoden ajan. Nurminen jatkaa tehtäviään Koneen Säätiön hallituksen puheenjohtajana.

Aktiivisen kansainvälisen taiteellisen työnsä ohella Leena Kela on vuodesta 2012 lähtien toiminut New Performance Turku Festivalin toisena taiteellisena johtajana sekä kuratoinut useita muita performanssitapahtumia ja -näyttelyitä Suomessa ja ulkomailla. Hän on suorittanut maisterintutkintonsa esitystaiteesta ja -teoriasta Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa ja toimii parhaillaan tohtorikoulutettavana Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa.

Leena Kela on työskennellyt läänintaiteilijana Varsinais-Suomessa ja toiminut Saaren kartanon residenssin johtokunnan jäsenenä vuosina 2012–2014. Kela on myös mukana Heini Ahon ja Eero Yli-Vakkurin kanssa Naapurihmasto-työryhmässä, joka työskentelee tulevan talven ajan Koneen Säätiön uuden toimitilan, Lauttasaaren kartanon, remonttivaiheen residenssitaiteilijoina.

”Olen seurannut Saaren kartanon residenssitoimintaa välillä lähempää ja välillä hieman kauempaa useiden vuosien ajan. Arvostan suuresti residenssin taiteilijoille ja tutkijoille tarjoamaa työrauhaa, jossa näkyviä tuloksia ei tarvitse esittää heti työskentelyjakson päätteeksi. Residenssijakso tarjoaa tilaisuuden myös oman tekijyyden reflektointiin yksin tai yhdessä kollegoiden kanssa. On kunnia päästä työskentelemään Hannan sijaisena nyt vuoden ajan ja omalta osaltani kehittää ja ylläpitää Saaren kartanon toimintaa”, Leena Kela sanoo.

”Olen iloinen siitä, että Leena Kela on lupautunut sijaisekseni. Leena tuntee Saaren kartanon toiminnan hyvin jo entuudestaan, hänellä on taiteen kentältä monipuolista kokemusta ja näkemystä ja hän lisäksi tuo mukanaan laajat kansainväliset verkostonsa. Nyt aloittaessaan hän myös ehtii hyvin mukaan ensi vuoden 10-vuotisjuhlintamme suunnitteluun”, sanoo Hanna Nurminen.