Mitä rakkaus tarkoittaa? Nykynukketeatteriesitys uppoutuu romantiikan sosiologiaan

Helsingin Kaupunginteatterin Nykyesityksen näyttämöllä elokuussa nähtävä superloninpehmeä nykynukketeatteriesitys Whatever love means tarkastelee, kuinka romanttista rakkautta luodaan ja toistetaan länsimaisessa yhteiskunnassa.

On ihmisiä, jotka eivät olisi koskaan rakastuneet, jos he eivät olisi koskaan kuulleet rakkaudesta. – François de la Rochefoucauld (1613–1680)

Työryhmä Royal Hattaran nykynukketeatteriesitys Whatever love means sijoittuu kupidojen konsulttitoimistoon, jossa puuhakkaat lemmen lähettiläät pyrkivät opastamaan asiakkaitaan kohti tosirakkautta. Yksi kupidohahmoista on alaviitteitä viljelevä Sosiologi, joka tulkitsee tunteita tieteellisen tutkimustiedon avulla. Näennäisesti kepeä esitys on suurten kysymysten äärellä tarkastellessaan rakkauden kuvastoa ja tapoja, joilla romanttista rakkautta luodaan ja toisinnetaan länsimaisissa yhteiskunnissa. Kuten sosiologian professori Ilpo Helén toteaa, ovat ihmisten väliset suhteet historiallisesti muuttuvien käytäntöjen sommitelmia. Niiden synnyn ja muutosten jäljittäminen tuo näkyväksi oman elämämme, kokemustemme, toimintamme ja ymmärryksemme mahdollisuudet.¹ Prinssi Charles olikin perimmäisten sosiologisten kysymysten äärellä lausuessaan kihlattunsa Diana Spencerin rinnalla “Mitä ‘rakastunut’ sitten tarkoittaakaan” (“Whatever ‘in love’ means”).²

Järki ja tunteet

Yhteiskuntatieteissä on alettu tarkastella tunteita poikkitieteellisen metodologian ja teoreettisen välineistön käytön lisääntyessä 1990-luvulla.³ Tunteiden oli sitä ennen ajateltu kuuluvan yksityisen elämän ja sitä kautta psykologian piiriin, ja yhteiskunnallisessa tutkimuksessa tunteita on usein tarkasteltu freudilaisen tai lacanilaisen psykoanalyysin tarjoamilla välineillä. Esimerkiksi filosofi Michel Foucault’n laajamittainen teos Seksuaalisuuden historia on vaikuttanut syvästi yhteiskuntatieteelliseen ajatuslinjaan, “jonka mukaan modernin länsimaisen elämänmuodon olennaiset piirteet kumpuavat siitä, että seksuaalisuus, ‘vietti’, on kulttuurin, moraalin ja yhteiskunnan järjestysten valjastama, muovaama ja rajoittama.”⁴ Tällöin romanttinen rakkaus näyttäytyy lähinnä sivujuonteena seksuaalisuuden ja halun järjestämisen ja kontrollin tarkastelussa.

Yhteiskunnan järjestystä ylläpitäviä järjestelmiä ovat olleet esimerkiksi avioliitto- ja sukulaisuussuhteet ja sukupuolisuuden kontrolli. Kirjallisuudentutkija Markku Soikkeli kirjoittaa, kuinka rakkauden idean kehittyminen linkittyy halujen säätelyä edellyttävään yhteiskunnalliseen yksilöitymisprosessiin. Tunteiden ilmaisu ja niiden merkitykset ovat aina kulttuurisidonnaisia eli ajassa ja paikassa muuttuvia. Rakkaus “yhteisesti ymmärrettynä käsitteenä, joka voidaan erottaa arkipäiväisestä, taloudellisiin ja seksuaalisiin tarpeisiin liittyvästä parinmuodostuksesta” on vakiintunut länsimaiseen kulttuuriin vasta 1900-luvun alussa. Senkin jälkeen romanttinen rakkaus on usein rajautunut heteroparien etuoikeudeksi ja vasta hiljalleen siirtynyt yläluokan etuoikeudesta myös muiden yhteiskuntaluokkien maailmankuvaa jäsentäväksi ilmiöksi.⁵ (Prinssi Charlesin ja Diana Spencerin tragedia lieneekin, että heidän tapauksessaan korkein mahdollinen yhteiskunnallinen asema ja siihen liittyneet odotukset ja velvoitteet tekivät niin sanotun rakkausavioliiton paradoksaalisesti mahdottomaksi.)

Sosiologian dosentti Sari Näreen toimittama, vuonna 1999 ilmestynyt antologia Tunteiden sosiologiaa 1–2 toi tunteet kotimaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Teos tarkastelee tunteita yhteiskunnallisena resurssina ja yksilöiden sosiaalisten suhteiden ja yhteisöjen muovautumisen perustana.⁶ Kokoelman teksteissä huomio kiinnittyy erityisesti tunteita kokevien toimijoiden välisiin emotionaalisiin suhteisiin ja valtasuhteisiin.⁷

Kun 1900-luvun kuluessa erilaiset yhteisöjä sitovat kertomukset, kontrolli ja siteet muuntuivat ja löystyivät, alkoivat yksilön omien valintojen kautta rakennettavat elämänkaaret korostua. Tällöin oman identiteetin rakennustyössä ei enää turvauduttu ennalta olemassa oleviin rooleihin, ja tunteet nousivat yhä tärkeämpään rooliin yksilön identiteetin rakentamisessa.⁸ Elämänvalintoja tehdään näin ollen yhä enemmän suhteessa siihen, mitä yksilön halut ja toiveet ovat ja millaiset ihmiset pystyvät vahvistamaan tätä rakennettua omakuvaa.

Sosiologi Zygmunt Bauman analysoi kollegansa Niklas Luhmannin ajattelua, jonka mukaan oman identiteetin etsintä on ensisijainen syy ihmisten kyltymättömään rakkauden tarpeeseen.

“Rakastettuna oleminen tarkoittaa, että toinen henkilö kohtelee minua ainutlaatuisena (—) hyväksyy ja vahvistaa oman minäni riippumattomuuden (—) toisin sanoen, että joku ymmärtää (—). Tämä tarkoittaa myös sitä, että rakkauden harteille langetettava taakka on melkoinen – samoin kuin paineet, jännitteet ja esteet, jotka rakastavaisten täytyy kestää ja voittaa.”⁹

Kuka sanoo tahdon?

Luhmann käsittelee kirjassaan Kärlek som passion (Liebe als Passion, 1986) rakkauden esittämisen muutoksia 1600-luvulta 1800-luvulle systeemiteoriaa soveltaen. Systeemiteoria tarkastelee rakkauden mysteeriä koodistona eli säännöstönä.¹⁰ Yksittäinen koodi on siis sääntö tai kaava, joka ohjaa yksilöä tulkitsemaan rakkauden esittämistä, esimerkiksi rakkaudentunnustuksen aitoutta.

Rakkauden koodisto on rakastavaisten yhteinen kommunikaatioväline, jolla sanojen ja tekojen merkityksiä tulkitaan. Toisaalta länsimaisen rakkauden koodisto on jo niin yhtenäinen ja vakiintunut, että kuka tahansa osaa esittää intohimoisesti rakastuneen osaa ja käyttää sitä hyväkseen eri tarkoituksiin. Systeemiteoreetikot painottavatkin, että “rakkaudesta on tullut 1800-luvulta alkaen yhä selkeämmin yhä selvemmin narsistiseen minäprojektiin liittyvä ilmiö. Rakkaus takaa henkilökohtaisimman kokemuksen ja identiteetin määräytymisen toisen kautta. Henkilökohtainen rakkaus asettaa niin korkeat odotukset, että odotukset riittävät pilaamaan suhteen saavutukset. Intiimeistä suhteista etsitään pääasiassa minäkuvan vahvistusta.”¹¹

Ei siis ihme, että kupidojen konsulttitoimistoon vyöryy yhä hankalammin autettavissa olevia asiakkaita, jos romanttinen rakkaus on vain yksi palanen aikamme ihmisen oman itsen rakennuspalikoiden haluista, toiveista ja mahdollisuuksista koostuvassa pallomeressä.

Rakkauden käytänteet ja ilmaisut rakentuvat suhteessa niitä kulloinkin ympäröivään yhteisöön. Fyysisesti hämmentävässä tilanteessa “turvaudumme meissä asianmukaisia tunteita rohkaiseviin ilmaisutapoihin” eli historiallisesti rakentuneeseen rakkauskoodistoon. Soikkeli toteaa, että “(K)ukin rakkaussuhde on sosiaalinen tuote silloinkin, kun se näyttää nousevan yhteiskunnan yläpuolelle tai yhteiskuntaa vastaan.”¹² Rakkauskäsitykset ja -odotukset antavat myös leiman tai muodon sille, miten rakastuessa käyttäydytään ja mitkä omassa ja kumppanin toiminnassa ymmärretään rakkauden osoituksiksi.¹³ Tämän vuoksi Charlesin kuivakka toteamus “Mitä ‘rakastunut’ sitten tarkoittaakaan” tuntuukin hämmentävältä, sillä se ei vastaa niihin odotuksiin, mitä rakastuneen ihmisen käytökseltä odotetaan.

Rakkautta vain

Rakkauskoodiston reagointia laajemmin sosiaalisiin muutoksiin on Luhmannin jälkeen tutkittu lisää.¹⁴ Näille lähestymisille Soikkelin mukaan yhteistä se, että ne asennoituvat rakkauteen arkielämästä erottuvana, historiallisesti muodostuneena järjestelmänä, jota erityisesti filosofia ja kaunokirjallisuus pitävät yllä.¹⁵ Whatever love means -esityksessä rakkauden merkkijärjestelmää tarkastellaan erityisesti elokuvien ja tv-sarjojen kautta.

Romanttisten komedioiden kuvastossa rakastumisen prosessit noudattavat tunnistettavia ja siksi katsojalle nautinnollisia polkuja: pääpari muuttuu vihollisista rakastavaisiksi, joutuu hetkellisesti eroon kommellusten ja väärinkäsitysten vuoksi tai tajuaa esimerkiksi lukion päättäjäistanssiaisissa olevansa toisilleen ne oikeat. Näytellyt elokuvat muovaavat rakkauden kieltä ja toisintavat sitä, mitä ajattelemme rakkauden osoittamisen olevan tai miltä sen tulisi tuntua (rakastunut kiirehtii ulkomaille muuttamassa olevan rakkauden kohteen perässä lentokentälle! rakastunut soittaa serenadin kasettisoittimella rakastetun ikkunan alla! rakastuneet tajuavat rakkautensa joutuessaan kahden hevosten vetämiin vaunuihin! hän se on!)

Rakkausrealitysarjoissa näytetään, kuinka tavalliset ihmiset toivovat rakastuvansa, rakkauden totuttua koodistoa toistaen ja vastapuolen merkkejä tulkiten, kukin enemmän tai vähemmän tietoisesti rakkautta näytellen. Soikkeli kirjoittaa, kuinka filosofi Julia Kristevan mukaan rakastunut “ei haluakaan muuta kuin päästä käyttämään rakkauden yleisesti tunnustettua koodistoa” ja päästä rakentamaan omaan rakkauskertomustaan. Rakastuminen on tällöin rakastumista opittuun järjestelmään, jossa rakastunut tunnistaa oman ja rakastettunsa paikat ja alkaa toisintaa sitä.¹⁶ Rakkauden kulttuurisidonnaisuudesta hyvänä esimerkkinä toimii esimerkiksi Love Is Blind (Onko rakkaus sokea?) -reality, jossa muodostetaan (hetero)pareja sokkona. Sen yhdysvaltalaisessa versiossa¹⁷ korostuu varakkuuden ja sosiaalisen statuksen merkitys parinmuodostuksessa, kun taas ruotsalaisessa versiossa¹⁸ osallistujat painottavat parien välistä seksuaalista vetovoimaa.

Kiusaus yleispätevien maailmanselitysten muodostamiseen on suuri myös rakkauden tulkinnassa. Mutta kuten sosiologian professori Pertti Alasuutari muistuttaa, sosiaalisia ilmiöitä ja yksilöllistä käyttäytymistä ei ole mahdollista selittää yksinkertaisilla, yleispätevillä laeilla. Yhteiskunnallinen tutkimus voi tarjota esimerkkejä todellisuuden rakentuneesta luonteesta, ei universaaleista totuuksista. Myös tutkijoiden tulee tunnistaa ja kyseenalaistaa omaa rooliaan, rajoitteitaan ja ennakkokäsityksiään, jotka voivat vaikuttaa heidän tapaansa tehdä tutkimusta._¹⁹ Mitä kaikkea voikaan siis tapahtua, kun Sosiologi kohtaa rakkauden?

Lähteet

Teksti on julkaistu alun perin Helsingin Kaupunginteatterin kotisivuilla.

Nykyesityksen näyttämön kesäresidenssissä työstetty esitys nähdään Helsingin Kaupunginteatterin studio Pasilassa 7.-20.8.2024.

Whatever Love Means HKT:n kotisivuilla

Nykyesityksen näyttämö Instagramissa @hkt_nykyesityksennayttamo