Uutiset Toiminta Helsingissä 26.06.2015 Koneen Säätiö kunnostaa Lauttasaaren kartanon toimitiloikseen Jaa: Koneen Säätiö on voittanut Helsingin kaupungin järjestämän tarjouskilpailun Lauttasaaren kartanon rakennuksista. Kaupungin kiinteistölautakunta on kokouksessaan 25.6.2015 hyväksynyt säätiön ostotarjouksen kartanon rakennusten hankkimisesta säätiön toimitiloiksi. Lautakunnan päätöksestä on kahden viikon valitusaika, joten päätös ei vielä ole lainvoimainen. ”Lauttasaaren kartano tarjoaa meille hienot puitteet kehittää toimintaamme entistä avoimemmaksi ja lisätä kohtaamisia ja vuorovaikutusta tieteen ja taiteen kentällä”, kertoo säätiön hallituksen puheenjohtaja Hanna Nurminen. Koneen Säätiön toiminta on viimeisten kymmenen vuoden aikana kehittynyt ja monipuolistunut. Säätiö haluaa edelleen lisätä säätiön omaa toimintaa tarkoituksensa toteuttamiseksi. Lauttasaaren kartanossa järjestetään tulevaisuudessa erilaisia tilaisuuksia, kuten seminaareja, keskustelutilaisuuksia ja konsertteja ja myös muilla tavoin esitellään säätiön rahoittamia tiede- ja taidehankkeita. Tavoitteena on, että Lauttasaaren kartanoon tulee työtiloja muutamille säätiön apurahansaajille oman henkilökunnan työtilojen lisäksi. ”Uskomme eri tieteen- ja taiteenalojen, sekä tieteen ja taiteen välisiä raja-aitoja ylittäviin kohtaamisiin. Haluamme yhä enemmän tuoda tiedettä ja taidetta myös suuren yleisön tietoisuuteen. Tähän kaikkeen Lauttasaaren kartanossa tarjoutuu aivan uudenlaisia mahdollisuuksia”, kertoo säätiön yliasiamies Anna Talasniemi. Säätiö pitää tärkeänä vuorovaikutusta ympäröivän yhteisön kanssa. Siksi säätiö aikoo jatkaa Punaisessa huvilassa toimivan Lauttasaari-Seuran vuokrasopimusta. Koneen Säätiöllä on kokemusta vanhan rakennuskokonaisuuden kunnostamisesta, kun säätiö hankki vuonna 2006 Senaatti-kiinteistöiltä Mynämäellä Varsinais-Suomessa sijaitsevan Saaren kartanon perustaakseen sinne taiteilija- ja tutkijaresidenssin. Kuten Saaren kartanon kohdalla, Lauttasaaren kartanon hankkiminen yhdistää kaksi arvokasta tavoitetta: sekä tieteen ja taiteen edistämisen että arvokkaan kulttuuriperinnön säilyttämisen. Koneen Säätiön tavoitteena on tehdä Lauttasaaren kartanosta avoin, niin konkreettisesti kuin kuvainnollisestikin vehreä, kohtaamisten ja monialaisen vuorovaikutuksen paikka. Koneen Säätiö maksaa rakennuksista Helsingin kaupungille 2 miljoonaa euroa ja vuokraa maa-alueen 30 vuodeksi.