Kuvittamattomat kuvat – talismaanikuvien historiaa magneeteista aseensalvaukseen

Koneen Säätiön rahoittama projekti Kuvittamattomat kuvat – maagisten talismaanikuvien vaellus varhaismodernissa Euroopassa (1500–1800) tutkii kuvaperinteemme ja -käsityksemme pitkää historiaa, maagisten kuvatyyppien resilienssiä ja kadonnutta visuaalista kulttuuriperintöä.

Kuvien vaellusreittejä antiikista uuden ajan alun Marburgiin

Tunnistamme ravun, oinaan ja jousimiehen ikivanhat astrologiset merkit ainakin perinteisessä, tulevaisuutta viitoittavassa asiayhteydessään. Mutta entäpä kuva pitkäkasvoisesta, auran takana seisovasta miehestä, jonka kulmakarvat asettuvat kaarevaan muotoon? Kaulassaan mies kantaa korua, joka esittää neljää makaavaa miestä. Käsissään hänellä on kettu ja korppikotka. Se, joka kaiversi tämän kuvan kiveen, sai unessa tiedon asuinseudulleen kätketyistä aarteista.

Esimerkki havainnollistaa rikasta kreikkalais-kaldealais-arabialaiseen kulttuuriperimään pohjaavaa visuaalista aineistoa, jonka parissa työskentelemme. Se johdattaa toisaalta projektimme ydinkysymyksiin. Edellisen kappaleen tekstimuotoinen kuvaus on esimerkki talismaanikuvan vaellushistoriasta, joka on projektimme keskeinen käsite. Sen pohjana on taidehistorioitsija Aby Warburgin ajatus kuvien ja niiden liitettyjen ajatusmallien maantieteellisestä ja ajallisesta siirtymisestä (Bildwanderung). Tässä kirjoituksessa kuva on vaeltanut tekstimuodossa Marburgin yliopiston lääketieteen professorin, Rudolph Goclenius nuoremman (1572–1621) magneettisia parannuskeinoja käsittelevästä tutkielmasta suomenkielisen lukijansa mielikuviin. Kuinka lähtö- ja kohdetekstit perustelevat kuvatyypin esittelyn? Kuinka vahva visuaalisen tiedon välityskanava teksti on?

Kysymykset antavat osviittaa tieteen ja kuvateorian historian poluille, joita maagisten talismaanikuvien kontekstit avaavat. Rudolph Goclenius nuoremman tutkimus käsitteli alkemisti Paracelsuksen tunnetuksi tekemää aseensalvausta, yhtä lukuisista keskiajan ja uuden ajan alun kaukovaikutteisista hoidoista. Protokolla oli häkellyttävä: voide paransi haavan, mutta sitä ei sivelty vahingoittuneeseen kudokseen vaan aseeseen, joka oli aiheuttanut vamman. Hoitomuodosta käytiin laajoja keskusteluja erityisesti lääketieteen, luonnonhistorian ja teologian aloilla. Näissä tarkennettiin kuvaa hoitokäytänteistä ja pohdittiin kysymystä vaikutusmekanismista sekä aseensalvauksen ja taikuuden suhteesta. Perustuiko aseensalvauksen parantava vaikutus sopimukseen lääkärin ja demonien välillä? Vai liittyikö paraneminen lainkaan voiteeseen (koska joskus haavat paranivat itsestään)? Kuinka toimittiin, jos asetta ei ollut saatavilla (salva voitiin levittää vaikkapa pajunoksaan, joka kuitenkin tuli ensin kastaa haavaan)? Millaisissa oloissa asetta tuli säilyttää (puhtaissa, ei liian lämpimässä eikä liian kylmässä. Aseen pölyyntyminen vaaransi potilaan mielenterveyden, kylmentyminen aiheutti kipua)?

Aseensalvauksen ja talismaanikuvien luonnollinen yhteys

Entä kuinka aseensalvaus liittyi maagisiin kuviin? Etäällä taustalla oli antiikin lääketieteeseen pohjaava, varhaismodernillakin kaudella elinvoimansa säilyttänyt oppi terapiamenetelmien (lääke- ja ruoka-aineiden) ja potilaan fysiologisten ominaisuuksien (latinaksi qualitates) yhteensovittamisesta. Antiikin lääketiede opetti, että yrtin, rohdon tai ruoka-aineen terveysvaikutus perustui johonkin aistein havaittavaan tai muuten tunnettuun ominaisuuteen, esimerkiksi lämpöön tai kylmyyteen, ominaisuuteen, joka oli myös hoidon kohteella tai tarkemmin kohde-elimellä. Tämä koski esimerkiksi ravitsemussuosituksia. Ajateltiin, että elimistö menetti iän myötä synnynnäistä lämpöään ja kosteuttaan (kuolemaan johtava prosessi), minkä vuoksi lääketiede suositteli iäkkäille ruokia ja ruoka-aineita, joiden hallitseva qualitas oli juuri lämpö (esimerkiksi maito, öljy, liha, kananmuna).

Lisäksi oli hoitomuotoja, joiden vaikutusta ei kyetty liittämään tiettyyn elementaariseen ominaisuuteen. Uskottiin, että niillä oli salainen ominaisuus (qualitas occulta), tai että ne vaikuttivat koko olemuksellaan. Amuletit ja talismaanit (kuvilla tai ilman) kuuluivat tähän salaperäisten hoitomuotojen ryhmään – ja ne saivat rinnalleen lukuisia muita, esimerkiksi aseensalvauksen. Näitä yhdisti myös kysymys kaukovaikutuksesta, luonnon suuresta mysteeristä, jota lähestyttiin mitä moninaisimmista näkökulmista mikroskooppia ja hiukkasfysiikan suuria löytöjä edeltävällä aikakaudella. Magneetti ja sähkörauskun lamauttava vaikutus olivat tunnettuja esimerkkejä, jotka liitettiin tarunomaiseen mutta vielä varhaismodernilla kaudella todistusvoimaiseen aineistoon. Niinpä Goclenius käsittelee samoissa kansissa magnetismia, talismaanikuvia, aseensalvausta, astrologiaa, leijonan synnynnäistä pelkoa kukkoa kohtaan tai kysymystä siitä, miksi käärme pyrkii välttämään saarnipuuta (se pakenee saarnin varjoakin).

Esimerkki aseensalvauksen ja maagisten kuvien suhteesta avaa varhaismodernin kauden kuvakeskusteluja omalta suppealta osaltaan. Kuvakeskustelujen moninaiset ulottuvuudet, etenkin niiden risteämät (sanokaamme tieteellis-teknillis-teologiset kaivopihat) ovat Kuvittamattomat kuvat -projektin keskeinen tutkimuskohde lääketieteellisestä amuletista astrologiaan, teologian kuvakeskusteluista alkemiaan.