Kuraattori teatterissa – nykyesitys liikkeessä

Helsingin Kaupunginteatterin Nykyesityksen näyttämö perustettiin vuonna 2022 Koneen Säätiön tukemana pilottiprojektina. Kuluneiden viiden vuoden aikana hanke on vakiinnuttanut paikkansa Kaupunginteatterissa. Nykyesityksen näyttämön yksi erityispiirre on sen toimintaa suunnittelevan henkilön kutsuminen kuraattoriksi: työnimike, joka ei ole teatterialalle tyypillinen. Mutta mitä kuraattorin rooli itsessään kertoo nykyesityksen, nykytaiteen ja teatterin muuttuvista suhteista?  

Termi kuraattori kehittyi kuvataiteen alalla viittaamaan taide-esineistä ja museokokoelmista huolehtivaan henkilöön. Nykymuotoonsa kuraattorin ammatti muotoutui toisen maailmansodan jälkeen erilaisten taideinstituutioiden määrän kasvaessa. Ammatillistumisen myötä kuraattorista tuli uudella tavalla merkityksellinen henkilö, jonka asema taiteen tekemisen kentällä on viime vuosikymmeninä vaihdellut hypetetystä “julkkiskuraattorista” tällä hetkellä yleisempään “yhteisajattelijaan”. 

Perinteisessä draamateatterissa, erityisesti saksankielisellä kulttuurialueella – jonka vaikutuspiiriin myös Suomi kuuluu – dramaturgilla on ollut erityinen asema, joka on ollut vahvasti sidoksissa draamatekstiin. 1990‑luvulta lähtien kehittyneet niin sanotun uuden dramaturgian käytännöt, joissa liike, visuaalisuus, eri aistit ja yleisön positio ovat esityksessä yhtä keskeisessä roolissa kuin draamateksti tai jopa syrjäyttävät sen, ovat olleet keskeisiä uudenlaisten esittävän taiteen muotojen synnyssä. 

Tutkijat Bertie Ferdman ja Peter Eckersall esittävät, että kuratoinnin merkitys on tullut juuri dramaturgisen ajattelun uudelleenpositioinnin myötä keskeiseksi taiteen kehitykselle ja vastaanotolle myös esittävissä taiteissa. Teoksen asettaminen esitys- tai näyttelykontekstiin on poliittinen teko, joka kutsuu pohtimaan maailmaa ja ihmisen paikkaa siinä. 

Kuraattori kaupunginteatterissa 

Dramaturgi ja kuraattori Florian Malzacher avaa kuratoinnin ja teatterin suhteita tekstissään Cause & Result: About a job with an unclear profile, aim and future sekä Ferdmanin ja Eckersallin haastattelussa How can one employ strategies from theatre as curatorial strategies? Myös hänen aiemmat tekstinsä yhdessä Joanna Warszan kanssa performatiivisesta kuratoinnista ovat olleet tärkeänä vaikutteena työlleni.  

Malzacherin mukaan kaupunginteattereiden kiinteiden rakenteiden ja estetiikkojen ulkopuolella tapahtuvan, vapaan ja kokeellisen esittävän taiteen ammattinimikkeet eivät useinkaan ole selkeärajaisia. Sillä mitä tekee “dramaturgi ilman draamaa, taidekriitikko ilman arviointikriteerien luetteloa, tanssija ilman tanssia, teatteriohjaaja ilman näytelmätekstiä, joka tulisi lavastaa”? Mutta teatterissa toimivalla kuraattorilla ei ole edes vanhentunutta viitekehystä käytössään: terminologia ja työnkuva on lainattu kuvataiteesta, ja sitä vain sovelletaan teatterin kontekstissa. 

Kuratoinnin strategiat 

Taidehistorioitsija ja kuraattori Beatrice von Bismarck ehdottaa, että myös esitysten muodostaman kokonaisuuden suunnittelua voidaan ajatella dramaturgisesti esitysten, yleisön, tapahtumien ja tilojen muodostamien narratiivien, intensiteettien, jännitteiden ja kestojen kautta. Malzacher puolestaan alkoi käyttää itsestään nimitystä kuraattori aloittaessaan työskentelyn Grazin steirischer herbst -monitaidefestivaalilla haastaakseen ajatusta siitä, mitä ohjelmiston suunnittelu on. Hänen mukaansa kuraattorin erityisyys teatterissa syntyy työalueista, jotka  

“muodostuvat teatterin muodoista, joita ei usein voida toteuttaa vakiintuneiden rakenteiden puitteissa; taiteellisista käsialoista, jotka edellyttävät aina erilaisia lähestymistapoja; yhä kansainvälistyvästä ja hajanaisesta kentästä; usein vaativien estetiikkojen välittämisestä; siirtämisestä ja kontekstualisoinnista.” 

Tämä taiteen ja yleisön välisenä linkkinä toimiminen on yksi kuraattorin tärkeimmistä tehtävistä: miksi tietty teos tapahtuu tietyssä ajassa? Muun muassa Kiasma-teatteria perustamassa ollut kuraattori Virve Sutinen totesi jo vuonna 2010, että kontekstin tarjoaminen ja analyyttinen tulkinta kuuluvat olennaisesti kuvataiteen kuraattorien työhön, mutta esittävien taiteiden kuratoinnissa näin ei tapahdu automaattisesti. Mielestäni Suomessa festivaalikokonaisuuksia kontekstoidaan yhä useammin ja laajemmin kuin esitystalojen kausiohjelmistoissa nähtäviä kantaesityksiä.

Malzacher kirjoittaa, miten esittävien taiteiden mahdollisessa kontekstoinnin vaikeudessa on kyse artikulaation puutteesta. Nykyesityksen kontekstissa määrittelyn vaikeus kertoo siitä, miten uudet taidemuodot haastavat sekä alan sisäistä keskustelua että viestintää yleisöille. Vakiintuneiden määrittelyjen rajoilla tapahtuva nykyesitys tarvitsee hänen mukaansa diskursseja, jotta se voisi saada ansaitsemansa paikan nykytaiteen kentässä. Tämä korostaa kuratoriaalisen työn merkitystä: muuten esittävien taiteiden teosten suhde maailmaan, merkityksenantoon ja sitä myötä yleisöön voi jäädä ohuemmaksi. 

Kuraattori kaupunginteatterissa  

Kuraattorin työn varsinaisessa sisällössä (teosvalinnat, taiteilijoiden tukeminen, taiteellis-tuotannolliset neuvottelut) ei ole teatterissakaan mitään uutta. Nykyesityksen näyttämön tapauksessa kuraattorin position tekee toimintaympäristö: vakiintunut kaupunginteatteri ja sen tiettyä tavoitetta varten muodostuneet tuotantorakenteet. Teatteritalon historia ja profiili taiteen laajemmalla kentällä vaikuttavat kontekstiin ja odotuksiin, samoin kuin koko paikallinen esittävien taiteiden kenttä ja sen olemassa olevat ja potentiaaliset yleisöt.  

Toisaalta määrittelemätön ympäristö antaa vapautta muodostaa oma rooli vapaana tietyistä ennakko-odotuksista. Olen itse toimiessani nykyesityksen näyttämön kuraattorina pyrkinyt ajattelemaan Malzacherin ajatuksia seuraten kuratoinnin strategioita koreografian näkökulmasta: tilojen, ruumiiden, materiaalien ja ajatusrakenteiden muodostamina suhteina ja kompositioina, jotka avaavat erilaisia rakenteita liikkeen kautta. Näiden suhteisuuksien tutkimisessa dramaturgia, kuratointi, koreografinen ajattelu ja erilaisten tieteenalojen terminologiat avaavat mahdollisuuksia avautumassa olevien taidemuotojen merkityksien tunnistamiselle ja sanallistamiselle.   

Kuvataiteen aiempi superkuraattorikultti on kuitenkin jättänyt jälkensä taidekenttään. Taiteilijat voivat kokea pelkoa siitä, että kuraattori kaappaa teoksen tekijyyden tai käyttää valtapositiotaan väärin. Esittävien taiteiden ja erityisesti suuremman näyttämön teosten tuotantoprosessi on kuitenkin hyvin pitkä ja sisältää jatkuvaa vuorovaikutusta tekijöiden ja teatterin muiden ammattilaisten (joista kuraattori on vain yksi) välillä. Esimerkiksi Nykyesityksen näyttämön kesäresidenssin haastattelumuotoisen avoimen haun yhtenä tarkoituksena on ottaa taiteilija oman teoksensa kontekstin rakentamiseen jo teosprossin alusta alkaen. Yhdessä ajattelussa on kyse myös Malzacherin mukaan “uuden vallan saamisesta: kontekstin ja suhteiden yhteisestä luomisesta muiden taiteilijoiden ja teosten kanssa. (—) Vaihdon ja yhteistyön tasoja on monia, ja avoimuus vaikutteille on olennaista.”  

Nykyisyys liikkeessä  

Se että Helsingin Kaupunginteatterissa työskentelee kuraattoriksi nimetty henkilö, vaikuttaa tapoihin, joilla teoksia valitaan ja tehdään teatterin sisällä. Mutta merkityksellisintä se on koko nykyesityksen jatkuvasti uudelleen muotoutuvalle taidemuodolle, joka vaikuttaa taidekentän sisäisiin estetiikkoihin ja toimintatapoihin, joita kuraattorin tehtävä on tukea ja kehystää.  

Väitän, että Malzacherin vision mukaisesti Nykyesityksen näyttämön viiden toimintavuoden jälkeen nykyesitystä ei nähdä Kaupunginteatterin sisällä erikoisuutena tai oheisohjelmana, vaan tasavertaiseksi tunnustettuna taidemuotona, joka liikkuu ja vaikuttaa koko teatterin sisällä. Tämä jatkuva uudelleen muotoutumisen prosessi kuitenkin velvoittaa instituutiota ja siihen kuuluvaa kuraattoria varmistamaan, että vasta kehittymässä olevat nykyesitysmuodot pääsevät mukaan tähän yhteiseen liikkeeseen myös tulevaisuudessa.  

Lähteet:  

Bismarck, Beatrice von (2010). Relations in Motion. The curatorial condition in visual art – and its possibilities for the neighbouring disciplines. Frakcija Performing Arts Journal, no. 55, s. 50–57.  

Ferdman, Bertie ja Eckersall, Peter (2021). Curating Dramaturgies. Teoksessa Curating Dramaturgies: How Dramaturgy and Curating Are Intersecting in the Contemporary Arts. Toim. Eckersall, Peter & Ferdman, Bertie. London & New York: Routledge, s. 1–16.    

Ferdman, Bertie ja Eckersall, Peter (2021). How can one employ strategies from theatre as curatorial strategies? Florian Malzacher in conversation with Peter Eckersall & Bertie Ferdman. Teoksessa Curating Dramaturgies: How Dramaturgy and Curating Are Intersecting in the Contemporary Arts. Toim. Eckersall, Peter & Ferdman, Bertie. London & New York: Routledge, s. 141–150. 

Malzacher, Florian (2010). Cause & Result: About a job with an unclear profile, aim and future. Frakcija Performing Arts Journal, no. 55, s. 10–19.   

Malzacher, Florian, Tupajić, Tea ja Zanki, Petra (2010). “This curator-producer-dramaturge-whatever figure”: A conversation with Gabriele Brandstetter, Hannah Hurtzig, Virve Sutinen & Hilde Teuchies. Frakcija Performing Arts Journal, no. 55, s. 22–27. 

Nykyesityksen näyttämön Instagram: @hkt_nykyesityksennayttamo

Nykyesityksen näyttämön verkkosivut