Residenssitaiteilijat ja -tutkijat Kuvanveisto, installaatiotaide Ville Mäkikoskela Kuvanveistäjä Olen valmistunut kuvanveistäjäksi Lahden ammattikorkeakoulun Taideinstituutista 1999. Sain opinnot päätökseen Taideteollisen korkeakoulun PALLAS- kuvataiteiden maisteriohjelmassa 2007. Olen ollut esillä monissa ryhmä-ja yhteisnäyttelyissä sekä järjestänyt useita yksityisnäyttelyitä vuodesta 1999. Saaren kartanon residenssissä työskentelen tulevia yksityisnäyttelyitäni varten, jotka tulevat esille tänä syksynä. Näyttelyt ovat VarikkoGalleriassa Seinäjoella ja Galleria Huudossa/Viiskulmassa, Helsingissä. Näyttelyt ovat peräkkäin, elo–syyskuussa, ensin Seinäjoella ja sitten Helsingissä. Olen tekemässä näyttelyihin pienikokoisia pääosin puusta tehtyjä veistoksia. Työnimenä on Oloja ja Tiloja. Teokset ovat päiväkirjan omaisia, hetken tunnelmia tilassa tai paikassa. Teokset liittyvät elettyyn ja koettuun ympäristööni sekä arkkitehtuuriin. Tuntemukset ja mielen liikkeet hetkessä vaikuttavat näiden tilojen, teosten, muotoon. Veistosten lisäksi olen tekemässä vesiväri- ja tussimaalausten sarjaa, joka käsittelee samaa aihepiiriä. Aiempia teoksiani voi nähdä osoitteessa: WWW.VILLEMAKIKOSKELA.FI