Päivi Hirsiaho

kuvataiteilija

Olen kuvataiteilija, ja työskentelen käsintehdyn animaation, piirustuksen, äänitaiteen ja valokuvan parissa. Luotan tee-se-itse-meininkiin; teen kaiken itse aina animaation piirtämisestä kitaroiden soittamiseen sekä äänittämiseen.

Teen residenssissä muun muassa animaatiopäiväkirjaa. Piirrän joka päivä animaatiota hiilellä ja lyijykynällä, useita tunteja putkeen. Aluksi on vain iso kasa paperia, ja iso kasa kyniä. Animaation aiheet selviävät tarkemmin vasta residenssissä, mutta ainakin omakuva tulee olemaan animaatiossa vahvasti läsnä, sillä piirrän katsomalla itseäni peilistä. Päivässä valmistuu muutaman sekunnin kestävä animaatio. Millainen kokonaisuus syntyykään kahden kuukauden intensiivisen piirtämisen jälkeen? Lisäksi teen äänet teokseen itse kartanon ympäristössä, yhdistäen kartanolla ja luonnossa äänittämiäni ääniä kitaraan ja elektronisiin ääniin. Animaation äänien tekemisen lomassa syntyy myös musiikkia, josta työstän myöhemmin erillisen demon.

Lisäksi työskentelen valokuvan parissa. Valokuvissani yhdistyy piirustus sekä luonto. Käytän piirustuksia lavasteina kuvissa. Lähiaikoina olen ottanut paljon valokuvia, joissa minulla on piirustus kasvojen edessä. Piirustuksissa esiintyy yleensä eläinten päitä, tai omakuvia.

WWW.PAIVIHIRSIAHO.COM