Residenssitaiteilijat ja -tutkijat Maalaus, piirustustaide, grafiikka Mirimari Väyrynen Kuvataiteilija Käsittelen maisemaa ihmisen maailma- ja luontosuhteen kautta. Maisema on identiteetti ja omakuva, samalla kuin metsän elementeistä syntyvät teokset ottavat kantaa globaaleihin ympäristökysymyksiin ja pohtivat aikamme ilmiöitä ja arvoja. Maisema on näkymä ja paikka. Se on henkilökohtainen ympäristö ja koettu elämismaailma. Yhtälailla se kätkee sisäänsä kollektiivisen historiallisen ajan ja tapahtumien ulottuvuudet, sosiaaliset ja kulttuurilliset kerrostumat. Puran ja rakennan maisemaa. Teoksissani metsän motiivit hajoavat ja pilkkoutuvat ja jäljelle jäänyt materia rakentuu uudenlaiseksi osiensa summaksi, muokkaantuneeksi metsäksi ja maisemaksi. Ympäristö on jatkuvaa muutosta ja maiseman prosessuaalisuuden kautta työstän elämän ja luonnon kiertokulun teemoja. Saaren kartanon residenssityöskentelyjakson aikana paneudun uuden ja värillisen maalaussarjan työstämiseen, jossa pyrin luomaan liikettä, metsän värinää maalauspinnalle sekä hajottamaan ja rikkomaan maalatun pohjan kootakseni sen myöhemmin uudenlaiseksi teokseksi. Odotan myös suuresti metsässä kulkemista osana työskentelyprosessia, ajatusten ja uuden teosten hahmottamisen avartavana kokemuksena.