Ivana Todorovic

Dokumenttiohjaaja

Teen yhteiskunnallisia dokumenttielokuvia ja olen Belgradista, Serbiasta. Elokuvani ovat henkilöpainotteisia ja ne käsittelevät henkilökohtaisia kokemuksia ihmisvaistoista ja selviytymiskeinoista trauman käsittelyssä.

Tähän päivään saakka elokuvani ovat käsitelleet sosiaalisen sukupuolen ja seksuaalisuuden, kodittomuuden, Belgradin talonvaltaajien alueella asuvien romanilasten koulutuksen ja New Yorkin nuorten aseisiin liittyvien väkivaltaisuuksien teemoja.

Saaren kartanossa haluan käsitellä insestin teemaa kirjoittamalla käsikirjoitusta dokumentti-fiktioelokuvaan. Haluan viedä yleisön matkalle sellaisen ihmisen kanssa, joka käsittelee insestiin liittyvää traumaan perinteisessä yhteiskunnassa, joka perustuu vahvoihin perhesuhteisiin, kuten serbialainen kulttuuri on.

Elokuva tarkastelee insestistä selvinneen henkilön elämän kolmen päätapahtuman kautta sitä, miten lapsen kuva omasta itsestä ja maailmasta hänen ympärillään muuttuu, kun hyväksikäyttö tapahtuu, miten tyttö saa “ilmestyksen” ja myöntää itselleen mitä hänen lapsuudessaan tapahtui, ja miten hän kykeneen käsittelemään asiaa ja päättää kohdata perheensä sekä avata keskustelun heidän kanssaan asiasta.

Elokuva jakaantuu jaksoihin. Kertojana on 35-vuotias nainen, Marija, joka palaa Belgradiin asuttuaan ulkomailla. Hän palaa kotiin kameran kanssa, toivoen saavansa keskusteluyhteyden perheensä kanssa asiasta.

Elokuvan visuaalinen tyyli perustuu ensisijaisesti visuaaliseen ja kuuloon liittyvään kokemukseen sen sijaan, että se perustuisi dialogiin.

Elokuvassa käsitellään hiljaisuuden tilaa ja kykenemättömyyttä puhua avoimesti kipeästä asiasta perheessä, joka ei osaa kommunikoida ja yhteiskuntaa, joka ei ole ymmärtäväinen trauman suhteen.