Residenssitaiteilijat ja -tutkijat Monitaiteinen Baran Caginli Taiteilija Baran Caginli syntyi Istanbulissa vuonna 1990. Ankarassa asuva ja työskentelevä taiteilija hyödyntää töissään eri tieteenaloja. Hän käsittelee töissään identiteettikysymyksiä, kuten etnistä syrjintää, sekä valtion ja kansalaisten välisiä valtakonflikteja, pakkosiirtolaisuutta ja tahdonvastaisia katoamisia. Suurin osa ihmisistä, joita hän on käsitellyt ja sisällyttänyt töihinsä, on todistajan asemassa. Vaikka nämä todistajat ovat osa paikallisia ongelmia ja todellisuuksia, kuvaavat ne myös eri alueiden ja eri hallitusten alaisuudessa olevia ongelmia ja todistajia. Vuonna 2015 ESSL Art Prize -taidepalkinnon saanut taiteilija on ollut monissa kansallisissa ja kansainvälisissä kokoelmissa ja projekteissa mukana.