YTT, yliopistonlehtori Kotilainen Juha ja työryhmä (Diversities of the Environmental Movement in Russia)

306000 €

Ympäristöliikkeen monimuotoisuus Venäjällä

Nelivuotinen | Hankkeen teemat liittyvät Suomen muuttuvat naapuruudet -ohjelmaan

Ympäristö- ja luonnonsuojeluliikkeellä on Venäjällä pitkät perinteet, ja se on osallistunut eri vaiheissa myös laajemman yhteiskunnallisen muutoksen luomiseen. Eräät ammattimaisesti toimivat ympäristöjärjestöt ovat myös saavuttaneet tietyn asiantuntija-aseman Venäjällä suhteessa valtionhallintoon ja yrityksiin. Viime vuosien poliittinen kehitys on kuitenkin kaventanut ympäristöjärjestöjen toimintamahdollisuuksia. Hankkeessa tutkitaan venäläisen ympäristöliikkeen nykytilaa, sen erilaisia toiminnan muotoja sekä ympäristöliikkeen mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa kestävyyttä edistävästi venäläisessä yhteiskunnassa. Hankkeessa tehdään kolme tapaustutkimusta, jotka kukin käsittelevät ympäristöliikettä sen eri puolilta. Nämä tapaustutkimukset koskevat luonnon monimuotoisuutta edistäviä järjestöjä, ympäristöliikkeen ja alkuperäiskansojen etuja ajavien järjestöjen yhteistyötä sekä venäläisiä ekokyliä. Kukin näistä erilaisista ympäristöliikkeen muodoista on verkottunut eri tavoin sekä Venäjän sisällä että kansainvälisesti. Tutkimus analysoi näiden verkostojen viimeaikaisia muutoksia.