Väitöskirjatutkija Keskinen Katri

39000 €

Työurat ikääntyvässä yhteiskunnassa: urapolut, ageismi ja toimijuus

Tieteellinen tutkimus / siihen pohjautuva työ | Yksivuotinen

Ikääntyvän yhteiskunnan väestörakenteen muuttuessa työurien pidentämisestä on tullut poliittinen tavoite ja osa arkea. Eliniän pidentyessä myös ymmärrys vanhuudesta ja eläkkeellä olosta muuttuu. Ikääntyneitä työntekijöitä kannustetaan yhä enemmän työelämässä jatkamiseen, mutta samalla he kohtaavat paradoksaalisesti ikään perustuvia ennakkoluuloja ja stereotypioita, muun muassa ikäsyrjinnän muodossa. Kohti Kaksitahti-Suomea? – tutkimushankkeen (2015-2019) laadullista seuranta-aineistoa käyttäen tämä tutkimushanke tutkii yt-neuvotteluiden kautta työttömiksi jäävien työntekijöiden työuria ja tulevaisuuden näkymiä nyky-yhteiskunnassa. Ikääntyneet työntekijät edustavat yhä heterogeenisempää ryhmää, joka eroaa muun muassa kronologisen iän, sukupuolen, työhistorian, terveydentilan, taloustilanteen ja koulutustason perusteella. Yhteiskunnassa piilevät ikään perustuvat ennakkoluulot, stereotypiat ja syrjintä vaikuttavat erityisesti ikääntyneiden, työn ohessa koulutettujen työntekijöiden työllistymis- ja opiskelumahdollisuuksiin. Eläkeputken kohtalon kiikkuessa vaakalaudalla on hyvä kysyä: Kenellä on mahdollisuus ja tahto jatkaa työuraa korotettuun eläkeikään asti ja kenellä ei, ja miten nämä ihmisryhmät eroavat toisistaan? Hankkeessa analysoitava ainutlaatuinen laadullinen seuranta-aineisto on koottu Postin työntekijöiden joukosta vuosina 2015-2018 eri puolilta Suomea. Se tarjoaa yksityiskohtaisen kuvan yli 50 vuotta täyttäneiden työntekijöiden tämän päivän työmarkkina- ja elämäntilanteista. Tämän Koneen säätiön hanketta jatkavan tutkimuksen lopputuote on väitöskirja, jonka pohjalta luodaan blogisisältöä, tieteellisiä artikkeleita, sekä suosituksia siitä, miten työuria voidaan pidentää samalla huomioiden ikääntyneen työntekijäryhmän heterogeenisyys ja työelämästä ennen eläkeikää poistuvat. Tutkimus on saanut Horizon2020-alkurahoituksen, mikä takaa kytkennät myös kansainvälisiin keskusteluihin.