Apurahatutkija Paananen Olli-Pekka

105000 €

The Ego and its Home: A Phenomenology of Being-at-Home

Tieteellinen tutkimus / siihen pohjautuva työ | Nelivuotinen

Väitöskirjatutkimukseni tavoitteena on selvittää, mitkä piirteet erottavat kodin pelkästä asunnosta, suojasta tai tilapäisestä asumuksesta. Kehitän Edmund Husserlin fenomenologiaan nojaavan kuvauksen kodin kokemuksen rakenteista ja argumentoin, että kodin kokemus perustuu viime kädessä kokevan subjektin arvoihin ja emootioihin. Selvitän myös kodin yhteisöllisiä merkityksiä mutta argumentoin, että kotia nimenomaisesti sosiaalisena ilmiönä painottavat tulokulmat sivuuttavat kotikokemuksen kytkökset subjektin arvoihin ja emootioihin. Tutkimukseni on fenomenologinen, joten en operoi pelkästään ennalta kerätyn empiirisen aineiston rajoissa. Koska fenomenologia keskittyy kuvailemaan kodin kokemusten yleisiä ja välttämättömiä piirteitä, tutkijalta edellytetään muuhun tieteelliseen tutkimukseen kohdistuvan perehtyneisyyden lisäksi myös konkreettista kokemusten kuvailua sekä intuition ja mielikuvituksen käyttöä, jotta erilaiset kokemusten ääriesimerkit voidaan ottaa huomioon. Kotia tutkiva fenomenologi ei toisin sanoen tutki yksittäisten kodin kokemusten piirteitä, vaan hän tavoittelee ymmärrystä niistä piirteistä, jotka yhdistävät todellisten kokemusten lisäksi myös pelkästään mahdollisia kodin kokemuksia. Tutkimukseni tuottaa uusia käsitteellisiä välineitä kodin ja kodittomuuden kokemusten ymmärtämiseksi ja näitä kokemuksia koskevien tieteellisten ja poliittisten keskustelujen jäsentämiseksi. Lisäksi se valottaa laajaa ilmiökenttää, johon kuuluvat muun muassa juurettomuus, pakolaisuus, irtolaisuus, siirtolaisuus, evakuoinnit ja karanteenit.